tag:blogger.com,1999:blog-41768583242380834922024-03-13T22:44:35.195+02:00Operaatio TARDISBerliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.comBlogger33125tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-62209944690508165302015-02-15T21:53:00.003+02:002015-02-28T10:42:53.420+02:00Kynttilämeri linnassa 1616Mikä olisi sen parempi tapa viettää ystävänpäivää kuin sukeltaa vuoteen 1616 ja lähteä vähän tutkimaan, mitä kummaa autiossa linnassa Vanajaveden rannalla oikein tapahtuu! 1600-luku olikin aivan uusi aluevaltaus minulle - kuten taisi olla meille kaikille - ja ennen reissua pitikin pyytää röijyjakkua lainaan essun rajattomasta vaatehuoneesta ja istua illan verran Hervannan telakan ompeluhuoneessa väkertämässä pitsiä huivin reunaan.<br />
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikKGdsS5k0aupUWWAKSs2SLQ9vrHKL-KD2P2J8L2guShdmBIPiwxeUa6KN7muhn5IqtQYQIfse3vUVkkQJoT0RLNLDWPJm4yfNaH9_VA2TK1hnpEGv-FIY00kHB4cQANasKSjT00c-k_vr/s1600/WP_20150214_002.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikKGdsS5k0aupUWWAKSs2SLQ9vrHKL-KD2P2J8L2guShdmBIPiwxeUa6KN7muhn5IqtQYQIfse3vUVkkQJoT0RLNLDWPJm4yfNaH9_VA2TK1hnpEGv-FIY00kHB4cQANasKSjT00c-k_vr/s1600/WP_20150214_002.jpg" height="221" width="400" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Linnassa tapahtui outoja. Kaksi aikaa kietoutui toisiinsa, ja varomattomat turistit tästä ajasta tempautuivat vahingossa vuoteen 1616, jossa heitä pidettiin linnan uusina työläisinä. Koska linnassa heitti ahkerasti pyövelinkeikkaa myös teurastaja Bertilsson, hieman erikoinen mies, olin hieman huolissani. Etenkin, kun aika tuntui käyttäytyvän Bertilssonin ympärillä hyvin epätavallisesti: ainakin viidesti Bertilsson yritti hirttää ryöväri Heikki Rotan, mutta aina silti uudestaan kuulin linnan muurien läpi Bertilssonin sadattelevan pihalla ja retuuttavan Rottaa pyövelinmäelle. Ei ihan normaalia. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Linnaan livahdettuani törmäsin häkellyttävään näkyyn. Olin odottanut, että linna olisi pimeä, mutta kaikkialla tuikkikin sadoittain kynttilöitä. Näky oli henkeäsalpaava. Kynttilämeri hohti ja lepatti kullankeltaisena ja valaisi ikkunasyvennykset ja holvit. Ihailin näkyä ja kuljeskelin autioissa saleissa. Juhlasalin kulmilla minut yllätti kuitenkin vanha mies tikapuiden ja lyhdyn kanssa. Ihastelin, miten kauniilta linnassa näytti, ja vanha mies vastasi sytyttäneensä kaikki neljäsataa kynttilää itse. Hän tarjosi minullekin lyhtyä, mutta kieltäydyin ja sanoin pärjääväni ilmankin - olinhan sen verran linnassa kulkenut. Myöhemmin manasin, etten ollut suostunut miehen ystävälliseen tarjoukseen, sillä lyhdystä olisi paikoin voinut olla hyötyä.<br />
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEig2Ip5kMhEDFJIQKPRrKJnY1bDhObwpRYO8qDNEPV3pnTUbTUjSlqwvXMT7lqVzfT-AcT_2krrsa9wfyNAcnG0ye_dBOSN4tabhEyQoJgUob46Q-26n4RjxwHNd-vdt-bvpMbNwv7gkvt6/s1600/WP_20150214_010.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEig2Ip5kMhEDFJIQKPRrKJnY1bDhObwpRYO8qDNEPV3pnTUbTUjSlqwvXMT7lqVzfT-AcT_2krrsa9wfyNAcnG0ye_dBOSN4tabhEyQoJgUob46Q-26n4RjxwHNd-vdt-bvpMbNwv7gkvt6/s1600/WP_20150214_010.jpg" height="320" width="178" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Varmistuttuani, että jäin yksin, jatkoin linnan tutkimista. Päädyin juhlasalin ja lyhyen käytävän kautta vanhan ruutivaraston kulmille. Leukani oli loksahtaa lattiaan, kun näin tyrmien raunioilla aaltoilevan kynttilämeren. Mieleeni ei tullut mitään muuta kuin kummituksen luola Oopperan kummituksesta, täynnään kynttilöiden lepattavaa valoa. Tilassa oli jotain lähes taianomaista. Kaksi aikaa sekoittui: Kurkotin katsomaan nykyajan museon kaiteen yli ja näin suoraan 1600-luvun tyrmään. Todella mielenkiintoinen ilmiö. Yllätyksekseni vastaan tuijottivat tyrmässä viruvan naisen silmät. Murhaajatar-Malin, sain tietää. Malin oli paha suustaan, mutta ainakin minusta tuntui, että Malin oli joutunut tappamaan vain olosuhteiden pakosta ja siksi päätynyt tyrmään. Minun kävi Malin-parkaa sääliksi. Seuranaan tyrmässä hänellä oli naurava hullu, jonka varjoista kummunnut synkkä nauru hyysi selkäpiitäni. Valitettavasti Malin ei päässyt pakenemaan omasta ajastaan, vaikka tyrmän katto näyttikin romahtaneen ja olisi ollut helppo vain kivuta kaiteen yli.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwWpZMVSJs4eDp5pii_IlkPwvmLYrKIQJkCkgbt-ymKUEnDY8PucyqjVbNWw-Qr8rk-L1Co-MlXBILtaMaoU-pWSqq8TJ2bh_L8QVcE8uNmx4Tn7b-Br3dz4xBg72YtWRiBSAV3fXbdxkl/s1600/1616h%C3%A4meenlinna.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwWpZMVSJs4eDp5pii_IlkPwvmLYrKIQJkCkgbt-ymKUEnDY8PucyqjVbNWw-Qr8rk-L1Co-MlXBILtaMaoU-pWSqq8TJ2bh_L8QVcE8uNmx4Tn7b-Br3dz4xBg72YtWRiBSAV3fXbdxkl/s1600/1616h%C3%A4meenlinna.jpg" height="225" width="400" /></a></div>
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1Q6JGLoSI7ym2mTBaSSPzOEGBsbFVpgyPNw9ViouoZyasbbq1WpuPVAh4hqHVvmI7XP3gDdxpfvimCRUAKqAUqXoKCQAcddZgDo4kayS-Qf8XyimtPL6aTDtLdfCpXrqIyV7cV8Nrecta/s1600/WP_20150214_029.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1Q6JGLoSI7ym2mTBaSSPzOEGBsbFVpgyPNw9ViouoZyasbbq1WpuPVAh4hqHVvmI7XP3gDdxpfvimCRUAKqAUqXoKCQAcddZgDo4kayS-Qf8XyimtPL6aTDtLdfCpXrqIyV7cV8Nrecta/s1600/WP_20150214_029.jpg" height="320" width="178" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jostain kuului askeleita ja piilouduin pimeään ruutivarastoon, joka oli joskus ajat sitten räjähtänyt ja sittemmin korjattu. Manasin valkeaa huiviani ja myssyäni, jotka loistaisivat pimeässä pienessäkin valossa ja paljastaisivat lymypaikkani. Tietenkin ruutivaraston katonrajassa oli ikkuna, josta kuu kumotti sisään. Makasin vatsallani puoliksi portaissa, kun tajusin äänien kantautuvan lattialuukun läpi alemmasta kerroksesta. Äänet olivat vaimeita enkä saanut sanoista selvää, joten raotin luukkua hieman. En liikaa, jottei alhaalta voisi huomata sen olevan auki, vain pari senttiä, jotta kuulisin paremmin. Alhaalla puhuttiin epäonnisesta synnytyksestä ja pyhimyksistä, uskonpuhdistuksesta ja pyöveleistä. Muurarimestari kehui pyöveli Bertilssonia taitavaksi mieheksi, jolla teurastaminen oli verissä. Kuuntelin kuvotuksen myllertäessä sisuksissani, miten muurarimestari kertoi viimeviikkoisesta murhaajan teloituksesta ja pohti erilaisia teloitusmenetelmiä. Jokin siinä, miten muurarimestari puhui Bertilssonista, herätti epäilykseni. Mikä tämä Bertilsson oli oikein miehiään?<br />
<br />
Luukku oli painava, ja kipu kädessä sen välissä alkoi olla sietämätön. Korjasin asentoa, luukku kolahti, ja häikäistyin luukkuun kohdistetuista valoista. Paras esittää äksyä palvelusväkeä. "Aiotteko jaaritella vielä pitkäänkin vai alanko heitellä jauhosäkkejä niskaan?" ärähdin ja paiskasin luukun kiinni. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olin säntäämässä ruutivarastosta rouvainkammariin, kun kuulin taas ääniä ja vetäydyin takaisin varjoihin. Kaksi 2010-lukulaista taskulamppuineen harhailemassa pitkin linnaa. Eihän heidän kuulunut liikkua omillaan? Pahus soikoon, en tahtonut paljastua. Led-taskulamppujen kelmeä valo pyyhki ruutivaraston peräseinää. Kun valot katosivat, kurkistin varovasti oviaukosta. Nuori pariskunta piteli toisiaan kädestä ja lähestyi kaidetta ja Malinin tyrmää. Kuulin naisen ihastelevan kynttilöitä. Vetäydyin äkkiä takaisin piilooni, kun mies kääntyi lamppunsa kanssa uudestaan ruutivaraston puoleen. Miksi ihmisten pitää olla niin uteliaita? Kirosin itsekseni ja toivoin, että he menisivät pois. En haluaisi selittää, miksi piileskelin ruutivarastossa. Menkää pois, menkää pois, menkää pois! Litistin itseni aivan seinän viereen, seisoin liikkumatta ja toivoin, etteivät he huomaisi varjoani. Pieneltä ikuisuudelta tuntuvan ajan valokeilat pyyhkivät varaston rapautuneita seiniä aina vain voimistuen. Olin jo aivan varma, että pariskunta löytäisi minut, mutta viime hetkellä he kääntyivät pois ja jatkoivat juhlasaliin. Huh! Heti, kun olin varma, että he olivat poistuneet tarpeeksi pitkälle juhlasaliin, keräsin helmani ja säntäsin juoksuun kohti rouvainkammaria ja koillissiiven salia. Matkalla huomasin, että viime vierailullani huomioni kiinnittänyt, salaperäinen portti oli sepposen selällään auki. En kuitenkaan ehtinyt jäädä tutkimaan sitä siinä pelossa, että kaksikko palaisi kuultuaan askeleeni.<br />
<br />
Autio koillissiiven sali kynttilöineen värisytti selkäpiitäni. Jokin paikassa sai minut epäilemään, etten ollut pimeässä yksin. Varuillani jatkoin matkaani. Olin nähnyt juuri passelin syrjäisen käytävän, johon voisin piiloutua. Kompuroin portaissa, vaikka yritin laskea niitä. Jännitys sai minut tumpeloimaan aivan suotta. Eihän pimeässä liikkuminen niin vaikeaa ollut! Päässäni pyöri kuitenkin koko ajan, millaisen tarinan sepittäisin, jos kohtaisin linnan väkeä. Kuka minä olisin? Mitä ihmettä linnassa oikein tapahtui? Teoriat sinkoilivat päässäni. Miksi portti oli auki? Entä jos "nykyajan ihmiset" eivät olleetkaan täällä sattumalta? Entä jos he olivatkin tulevaisuudesta, jossa ihminen oli kehittänyt aikamatkustamisen mahdollistavaa teknologiaa ja näin tutkivat historiaansa? Tai huvittelivat sillä? Leikkivät mitättömien hämäläisten kohtaloilla? Mutta tiesivätkö he, mitä oli kätketty linnan uumeniin? Ja miksi portti oli auki? Olivatko ihmiset löytäneet sen, mikä oli visusti kätketty, ja varomattomuuttaan päästäneet sen valloilleen? Olisiko se, mikä oli jo hautautunut ajan raskaiden kerrosten alle ja unohtanut itsensä, herännyt, kun aikaa oli sotkettu ja yhteys kahden ajan välillä avattu? Vai oliko tämä 1600-lukulaisten varotoimenpide, jolla peto pidettiin tyytyväisenä päästämällä se saalistamaan toisesta ajasta tupsahtaneita ihmisiä kynttilöin valaistuun linnaan? Siinä tapauksessa olisin itsekin pulassa. Vaihtoehtoja oli liian monia.<br />
<br />
Koska saatoin olla vaarassa, katsoin parhaaksi ilmoittaa olinpaikkani. Naputi naputi ja Facebook lauloi. Ainakin kaverit tietäisivät, missä olin, vaikka saatoinkin nähdä Tohtorin paheksuvan katseen sieluni silmin ja ymmärsin hävetä somettamistani. Mutta varmuuden varalta! En voinut tietää, mitä tapahtuisi. Jotain voisi sattua. Kumma kyllä, olin myös innoissani seikkailusta öisessä linnassa. Loistavaa! Kunhan vain kävisi hyvin. Seinän läpi kuului julmettua kolinaa ja karjuntaa. Höristin korviani ja virittäydyin valppaimmilleni valmiina juoksemaan. Mekastus kuului pihalta. Pyöveli retuutti Heikki Rottaa pyövelinmäelle. Taas. Mitä ihmettä? Aikasilmukka?<br />
<br />
Ovi käytävän päässä oli lukossa. Äänimeisseli ei toiminut. Minua alkoi ikävästi huolettaa, että Bertilsson tai joku muu marssisi ovesta sisään käytävään. Olin aikeissa jättää piilopaikkani, kun kuulin salista ääniä. Tulevia työläisiä ympäriinsä kierrättänyt muurarimestari oli saapunut joukkoineen saliin. Olin umpikujassa. Levottomista äänistä kaikuva piha lukitun oven takana ja portaiden päässä salissa jaaritteleva seurue palvelusväkeä. Olin nalkissa. Mieti, mieti, mieti! Odottaako paljastumista kapeassa ja ahtaassa käytävässä, josta en pääsisi pakoon, vai astua esiin niin kuin kuuluisi joukkoon? Epävarmuudesta täristen kiipesin portaisiin, vedin henkeä. Loikkasin väen keskelle villisti tanssien. Odottamaton käytökseni aiheutti toivomaani hämmennystä. Tanssin salin ympäri, ja tunsin muurarimestarin tuijottavan minua. Hihkaisin, että illalla tanssittaisiin salissa, kun herrat eivät olleet näkemässä, ja kutsuin kiusallani muurarimestarinkin mukaan tansseihin. Ennen kuin he ehtivät tointua hämmennyksestään, sujahdin väkijoukon lomasta ahtaasta oviaukosta ja juoksin juhlasalin halki. Huohottaen vetäydyin jälleen ruutivaraston pimeimpään kolkkaan huikattuani pari sanaa Malinille.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjv1PX5nXnm-XX8seulBOCYWfFJmOWpo-wQnk7sVc2SSOcV41doTVlqRj1jKnRwxaEG2BGE-uTsYS6BWYSszN-AH1U5CH2eDcZefr1MxBwUkO2N7YbMt-m4rWiLud-ZXmco0wRpjWdlgdc4/s1600/WP_20150214_025.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjv1PX5nXnm-XX8seulBOCYWfFJmOWpo-wQnk7sVc2SSOcV41doTVlqRj1jKnRwxaEG2BGE-uTsYS6BWYSszN-AH1U5CH2eDcZefr1MxBwUkO2N7YbMt-m4rWiLud-ZXmco0wRpjWdlgdc4/s1600/WP_20150214_025.jpg" height="221" width="400" /></a></div>
<br />
Kuuntelin, miten sydämeni hakkasi, ja yritin rauhoittua. Yhtäkkiä puhelimeni värähti viestin merkiksi. Kaivoin puhelimen taskusta hameeni alta ja selasin. Tuijotin suu auki näyttöä. Bertilsson oli vastannut päivitykseeni ja manasi, ettei onnistunut saamaan Heikki Rotalta nirriä, vaikka miten yritti. 1600-luvun pyöveli somessa? Nyt ei ollut kaikki kohdallaan. Naputtelin kiivaasti vastausta.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>"1600-lukulainen pyöveli sosiaalisessa mediassa? Et taida olla aidosti 1600-luvulta? Mistä ajasta ja miltä planeetalta? Mitä teet tappamillesi ihmisille? Oletko juuttunut aikasilmukkaan, parka, etkä pääse pois? Älä hätäile. Yritä olla tappamatta Rottaa enää viidettä kertaa. Etsin sinut ja voin yrittää auttaa. Viedään sinut sitten kotiin, kun saadaan silmukka purettua. Täällä on muutenkin vähän... erikoisia juttuja. Kaksi aikaa tapahtuu yhtä aikaa. Tai 2010-lukulaiset tulevat vahingossa kaapatuksi menneeseen. Kyllä tämä tästä. Odota siellä ja älä tapa Heikki Rottaa!"</i></blockquote>
Yhtäkkiä joku keittiöpiika johdatti toisen ryhmän työläisiä pällistelemään Malinin tyrmää. Piika ei tuntunut olevan moksiskaan siitä, että hän saattoi nähdä tyrmiin vääristymän läpi. Piian oli ollut myös pakko kuulla Bertilssonin meuhkaaminen. Kaikki viittasi siihen, että palvelusväki tiesi, että linnassa tapahtui kummia. Bertilssonista puhuttiin niin ylistävästi, vaikka käsitykseni mukaan pyöveleistä ei juuri 1600-luvulla välitetty vaan heitä pidettiin pohjasakkana eivätkä liian lämpimät välit pyövelin kanssa olleet suotavia. Näitä mietin ja makasin jälleen ruutivaraston lattialla nalkissa. Nainen kertoi elävistä kuolleista, joista hänen isoisänsä oli hänelle kertonut. Mahtavaa, elävät kuolleet tästä vielä puuttuivatkin... Bertilsson olikin uhonnut toimittavansa Heikki Rotan joukon jatkoksi. Ei niin loistavaa.<br />
<br />
Piika lopetti turinansa ja johdatti joukkoa kohti juhlasalia. Joukosta jättäytyi jälkeen pari uteliasta. Ei taas! Ettekö vain voisi kulkea joukon jatkona, kuten kilttien lampaiden kuuluisikin? Tällä kertaa aavistin, että tuurini ei enää olisi yhtä hyvä kuin viime kerralla. Askelet olivat päättäväisemmät, kalpea valokiila vaativampi. Se janosi tietää. Silti toivoin, että mies menisi pois. Turhaan. Seisoin oviaukon vieressä painautuneena seinää vasten ja kuulin, miten mies lähestyi. Käännyin varovasti oviaukkoa kohti valmiina kohtaamaan miehen. Lamppu ojennettiin sisään oviaukosta, ja se pyyhki valollaan jokaista nurkkaa. "Mitäs täällä hiippaillaan?" totesin viileästi tavoitellen itsevarmuutta ääneeni. Lamppu katosi äkkiä, ja mies poistui paikalta. Huh, jälleen täpärä pelastus! Olettaen, että ehtisin poistua, ennen kuin mies kertoisi piialle, että ruutivarastossa oli joku nainen, ja joku lähetettäisiin tarkistamaan tilanne. Jaaha, ja taas helmat kantoon ja juoksuksi!<br />
<br />
Palasin kuitenkin vielä ruutivarastoon tilanteen rauhoituttua, koska se tuntui turvallisimmalta paikalta. Pitäisi löytää Bertilsson. Olin kuullut taas, miten Bertilsson rähjäsi pihalla Rotalle. Minähän sanoin, että älä tapa! Salit parveilivat palvelusväkeä ja työläisiä. Pitäisi keksiä jokin reitti ulos. Samassa kuulin, miten rouvainkammarin suunnalta lähestyivät kahdet askeleet. Kaksi ääntä puheli puoliääneen. Toisen tunnistin pyöveli Bertilssoniksi. Ponkaisin pystyyn ja törmäsin paikalle. "Sanoin, että odota siellä!" sanoin heti kättelyssä. Paimensin pyövelin ja Rotan piilooni ruutivarastoon.<br />
<br />
Pienen keskustelun jälkeen ja kuunneltuamme, mihin alhaalla kulkenut joukko oli siirtymässä, oli aika yrittää ulos. Vaelsimme toiseen piilooni odottamaan hiljaista hetkeä, jotta pääsisimme ulos valkoisista ovista, joista olin sisäänkin päässyt. Käytävässä kaivoin äänimeisselin taskustani ja skannasin Bertilssonin, joka yritti vänkyröidä vastaan. Juu, eri ajasta eikä pyöveli laisinkaan. Mitä sitten? En osannut tulkita. Bertilsson pitäisi kuitenkin saada pois täältä. Hän oli unohtanut olevansa muualta. Ehkä hän muistaisi, kun pääsisi pois aikasilmukasta ja muutenkin vääristymän alueelta. Ties vaikka hän olisi uinunut vuosisatoja linnan kellarissa rysähdettyään Maahan... Bertilsson ei tuntunut uskovan, mitä hänelle kerroin, eikä vaikuttanut järin yhteistyöhaluiselta poistumaan mukanani. Mietiskelin, mahtaisiko Bertilssonin alusta enää löytyä. Kuuntelin salin ääniä ja nojailin seinään. Käytävän täytti 1600-luvulle hyvin epätyypillinen sähköinen siritys. Ups! Älä nojaa seinään äänimeisseli taskussa. Nolona oikaisin itseni ja mietin, miten (ei ehkä niin) ylpeä Tohtori taas olisikaan ollut minusta ja tumpeloinnistani. Irvistelin itsekseni kuvitellessani Tohtorin kurtistamassa kulmiaan moittivasti. Onneksi salissa oli vielä hiljaista. Käytävän perällä Rotan kanssa jupissut Bertilsson pitäisi nyt vain saada mukaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg2qAZRou179irAIeW9s-cCEdYMg_k2p3V3LmLvyIcC0xIJ4kuyJ9vF1g2vwB-PBW0bxUnzNszbftUfwEiKpl6j-dzRsre8VPTiaC3Fr-IQDtUGIU7q2DIGkxwHeQihu1gGxoJaMpSW-Rp6/s1600/WP_20150214_022.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg2qAZRou179irAIeW9s-cCEdYMg_k2p3V3LmLvyIcC0xIJ4kuyJ9vF1g2vwB-PBW0bxUnzNszbftUfwEiKpl6j-dzRsre8VPTiaC3Fr-IQDtUGIU7q2DIGkxwHeQihu1gGxoJaMpSW-Rp6/s1600/WP_20150214_022.jpg" height="320" width="178" /></a></div>
<br />
Tilaisuutemme poistua valui hiekkaan, kun saliin ilmaantui taas palvelusväkeä työläiskatraineen. Päätimme, että tapaisimme Malinin tyrmällä. Siellä ainakin olisi nyt rauhallisempaa, kun työläiset olivat poistuneet sieltä pällistelemästä. Hyvällä tuurilla voisimme päästä pakenemaan tyrmien kautta, jos vain voisimme laskeutua toiseen aikaan. Parempaakaan ideaa en keksinyt. Toivoin myös, että Bertilsson ja Rotta pitäisivät kiinni sovitusta tapaamispaikasta eivätkä yrittäisi livistää. Muuten Bertilsson yrittäisi aina vain hirttää Rotan. Aina vain uudestaan ja uudestaan, ikuisesti jumissa silmukassaan.<br />
<br />
"Tahdotko tulla alas?" Malin kysyi. Tahdoin. Malinin avustuksella taiteilin tieni alas sydän kurkussa, mutta se onnistui, vaikka lohkareilla taiteillessani melkein sytytin helmani tuleen. Kuinka fiksua oli laskeutua alas murhaajattaren tyrmään? Päätin luottaa häneen. Hyvässä lykyssä hänkin pääsisi pakenemaan. Malin johdatti minut perimmäiseen loukkoon, joka oli hänen kolonsa. Pieni, kivinen soppi oli ahdas ja ankea, mutta siellä oli hänen vietettävä päivänsä ja yönsä. Ilmeisesti kahden ajan sekoittuminen oli kuitenkin murtanut muutamia seiniä tyrmissäkin vapauttaen Malinin liikkumaan hieman laajemmalla - joskaan ei kehuttavan suurella - alueella. Malinin esitellessä soppeaan ja tyrmätoveriaan kiertelin ja etsin ulospääsytietä. Samassa Rotta ja Bertilsson ilmaantuivat paikalle. Hekin laskeutuivat tyrmään, keräsimme Malinin ja tämän toverin olemattoman omaisuuden ja Bertilsson avasi meille oven kirpeään helmikuiseen ilmaan ja liukastelimme alas.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlqAN6cNd4xL5gTGK7JM-sicxCiKtkmDewymLXEAx44MsALG3nWuPVUhIiZm5vi_wsWCd5wREkswc9cNaW_xxPo1LOj0nc9GwNoY0R6P_2L7xx0ujOmQHIO4gGp8NHsrsdnTdbNxaEJbRc/s1600/WP_20150214_042.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlqAN6cNd4xL5gTGK7JM-sicxCiKtkmDewymLXEAx44MsALG3nWuPVUhIiZm5vi_wsWCd5wREkswc9cNaW_xxPo1LOj0nc9GwNoY0R6P_2L7xx0ujOmQHIO4gGp8NHsrsdnTdbNxaEJbRc/s1600/WP_20150214_042.jpg" height="320" width="178" /></a></div>
<br />
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuskimme oli käynyt siirtämässä aikakapseliamme. Retkueemme suuntasi siis aikakapselille, ja Bertilssonkin muisti, minne oli jättänyt oman aluksensa ja toivoi sen olevan yhä kunnossa ja sakkolaputta. Niin pääsivät Malin, naurava hullu ja Heikki Rotta vapaiksi, Bertilsson kotimatkalle ja retkueemme kuskeineen kotimatkalle. Kuskimmekin, ensimmäistä kertaa aikamatkaamassa, oli soluttautunut yhteen työläisryhmään, selvinnyt hengissä ja ilmeisesti ei ainakaan kovin pahasti traumatisoitunut aikamatkaamisesta. Ehkä saamme houkuteltua hänet mukaan toistekin. </div>
<div>
<br /></div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-11697778274790497332015-01-28T19:24:00.001+02:002015-02-24T22:20:24.126+02:00Mutanttikatkarapuja (uni)Innosta kevyin askelin juoksin kohti konsolihuonetta. Tohtori mutisi perääni jotain nostamatta katsetta kirjastaan.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
"Ihan pieni pyrähdys vain?" hihkaisin taakseni vielä varmistukseksi. "Ihanko oikeasti?"<br />
<br />
"Mm, joo, joo... Kyllä sinä osaat. Mutta älä koske niihin... niihin nappuloihin siinä oikealla. Ne vilkkuvat. Ainakin niiden pitäisi. Minulla on siinä kesken... Äh, et sinä niitä tarvitse", kirjaansa uppoutunut Tohtori mutisi ajatuksissaan ja viittoili kirjasta vapaalla kädellään kuin selventäen, mihin nappuloihin ei saanut koskea. Silmät olivat lukulasien takana nauliutuneet kirjan kellastuneille sivuille, ja suu tapaili puoliääneen rivejä toisensa perään.<br />
<br />
"Saisiko tuon vähän tarkemmin? Niin, siis mihin ei saa--" yritin kysyä selvennystä Tohtorin sangen epämääräiseen määritelmään nappuloista, joihin ei saanut koskea, mutta hän vain hätisteli minua huitoen kohti konsolihuonetta. Pyörittelin silmiäni ja juoksahdin pari askelta konsolihuoneen puolelle.<br />
<br />
Huolestuneena liu'uin pysähdyksiin. Tuttu ja tasainen humina kuulosti erilaiselta. Tardis-parka krohisi ja rahisi raskaasti. Aivan kuin keuhkotautisen viimeiset hengenvedot olisivat kaikuneet konsolihuoneen seinistä. Roottori nousi ja laski vaivalloisesti. Jokin koneistossa kolahteli surullisesti. Huoli ja suru pusersivat rintaani: Tardis oli tuskissaan. Se humisi henkitoreissaan.<br />
<br />
Syytä ei tarvinnut etsiä kaukaa. Raollaan olevalta ovelta johti tahmea vana suoraan konsolille. Kelmeänä hohtavan aikaroottorin suojalasi oli yltä päältä limaisten, kotiloiden ja katkarapujen risteymää muistuttavien ällötysten peitossa. Niiden punaruskea kuori oli pyöreän kotilomainen, noin rantapallon kokoinen. Kuoren uumenista valui simpukkamainen, lihaksikas jalka, jolla eläin pääasiallisesti näytti siirtävän itseään paikasta toiseen. Jalan ympärillä vipelsi useita pieniä rapumaisia jalkoja, joilla otus tutki ympäristöään, tarttui asioihin ja auttoi itseään esteiden yli. Tartuntaraajojensa avulla tuholaisia oli kiivennyt vapaina roikkuviin kaapeleihinkin.<br />
<br />
Näkyä katsellen seisoin ja nieleskelin limaisten olentojen nostattamaa kuvotusta. Jotain pitäisi tehdä. Olentojen kauhisteleminen ei auttaisi asiaa. Huokaisin syvään. Tätä tämä oli. Tohtorin kanssa matkatessa sitä kohtasi toinen toistaan vastenmielisempiä olentoja, mutta sen ei saanut antaa häiritä. Ne olivat vain erilaisia verrattuna siihen, mitä olin Maassa oppinut pitämään miellyttävänä. Varmasti näilläkin otuksilla oli paikkansa universumissa: evoluutio oli antanut niille vain erilaisia ominaisuuksia selviytymiseen. Aprikoin, mahtoiko kyseessä olla älyllinen laji vai oliko kyse vain avaruustuholaisista. Se, etten pystynyt kommunikoimaan niiden kanssa, ei tarkoittanut, etteivätkö ne olisi voineet olla älyllisiä. Jopa rutkasti ihmistä älykkäämpiä ja kehittyneempiä. Toinen seikka, mikä minua kiinnosti tietää, oli se, olivatko ne potentiaalisesti vaarallisia. Tardikselle näyttivät olevan - entä minulle? Miten ne puolustautuisivat, jos yrittäisin estää niitä tekemästä Tardikselle sitä, mitä ne ikinä tekivätkään?<br />
<br />
Kiersin konsolia turvalliseksi katsomani etäisyyden päästä ja korotin hieman ääntäni puhuakseni kotilo-olennoille. Tarkoitukseni oli myös tehdä läsnäoloni tiettäväksi ja nähdä, miten ne reagoisivat siihen. Eivät niin mitenkään. Mahtoivatko ne viestiä keskenään telepaattisesti? Vilkaisin varuillani konsolille hitaasti könyäviä olioita ja astuin äärimmäisen valppaana pikaisesti konsolin ääreen selvittääkseni asian. Naputtelin kiivaasti yrittäen etsiä telepatiakenttää samalla pitäen lähimpiä kotiloita visusti silmällä. Ei juurikaan mitään havaittavaa telepaattista toimintaa. Mutristin suutani mietteliäästi ja astuin kauemmas konsolista. Mieleeni ei tullut enää mitään muuta kuin jokin alkukantainen parviäly, jonka johdattelemana kotilot toimivat niin kuin toimivat ja toteuttivat viettejään. Nyt jokin ajoi niitä pakottavasti konsolin kimppuun.<br />
<br />
Yksi toisensa jälkeen kuului matalia humahduksia, kun kotilot löysivät sopivan paikan ja jähmettyivät paikoilleen. Kuulosti siltä kuin olisimme menettäneet virtaa. Jos mahdollista, jähmettyneet kotilot reagoivat minuun vielä vähemmän kuin liikkuvat lajitoverinsa, jotka saattoivat värähtää, jos niitä tökkäsi, tai jopa vaihtaa suuntaa ja etsiä vaihtoehtoisen reitin, jos niiden liikkumisen eteenpäin esti. Jotkin kotiloista roikkuivat kaapeleista elottoman näköisinä. Näky oli aavemainen.<br />
<br />
Yhtäkkiä tajusin, mitä tapahtui. Konsolin syrjällä kotilo rapsahti, ja sen uumenista käpertyi näkyviin jo paljon enemmän valtavan katkaravun näköinen olento. Kotilot koteloituivat ja imivät Tardiksesta virtaa muodonmuutokseensa! Tardis korahteli pahaenteisesti, kun yhä useammat kotilot lukkiutuivat sen virransyöttöjärjestelmään ja imivät sen energiaa itseensä loisten tavoin. Kyltymättömästi, välittämättä isännästään.<br />
<br />
Ei kai tässä muukaan auttanut kuin ryhtyä hommiin. Marssin ovelle, vedin sen napakasti kiinni pimeän avaruuden edestä ja lukitsin huolella. "Tohtori?" korotin ääntäni tullakseni kuulluksi toisessa huoneessa asti. "Oletko jättänyt oven auki?"<br />
<br />
"Mahdollisesti", kuului puolihuolimaton vastaus, joka kuulosti juuri sen verran myöntävältä, että olisin tyytyväinen, mutta jätti kuitenkin sen verran tulkinnanvaraa, jotten uskaltaisi lähteä läksyttämään häntä. Näin olisi lukurauha taattu. Tuhahdin ja kohautin olkiani. Selvä, ymmärsin vihjeen: en häiritsisi kesken lukemisen.<br />
<br />
Pengoin esiin työkalupakin ja etsin käsiini taltan, jolla ryhdyin kampeamaan kotiloita lattialle. Vielä koteloitumattomat irtosivatkin vähemmillä ponnisteluilla, vaikka sitkeitä olivatkin. Yksi toisensa jälkeen ne kopsahtelivat lattialle. Pienet jalat viuhtoivat villisti ilmassa yrittäen löytää jotain, mihin tarttua ja minkä avulla kääntyä takaisin oikeinpäin. Minun kävi niitä sääliksi. Toisaalta kyseessä olivat joko ne tai Tardis, eikä valinta ollut vaikea. En kestänyt kuunnella Tardiksen vaikerointia ilman, että sydämeni olisi särkynyt. Kiireesti siirryin kotilolta toisen luo saadakseni kaikki liikkuvat yksilöt irti, jottei virransyöttöjärjestelmään pääsisi käsiksi enää yksikään kotilo lisää. Määrätietoisesti jatkoin puuhaani samalla, kun takaraivossani takoi kysymys: Mitä sitten? Miten saisin kotilot pysymään erossa konsolista?<br />
<br />
Lattialta sinne ensimmäisenä viskaamani kotilo oli jo kurkottelemassa uutta otetta konsolin reunasta hilatakseen itsensä koteloitumisasemiin. Hyppäsin sen luo ja riuhtaisin sen irti konsolista. "Hei! Eipäs yritetä enää. Pysy sinä siellä nyt vain", huudahdin ja vaistomaisesti olin vetänyt taskustani äänimeisselin, jolla kotiloa osoitin. Ajatus juolahti mieleeni. Kotilohan vaikutti olevan suurimmaksi osaksi hyvin hyytelömäistä ainetta. Voisi kuvitella, että se olisi värähtelyille hyvin herkkää. Silmiäkään kotiloilla ei näyttänyt olevan, joten oletettavasti se ei suunnistanut ainakaan näkönsä perusteella, joten kuulo- ja tuntoaistit varmasti paikkaisivat puuttuvaa näköä. Äänihän on värähtelyä. Säädin meisseliä tuumaillen ja suuntasin sen sitten uudestaan kotiloon, joka oli keikauttanut itsensä taas jo jaloilleen. Lähetin voimakkaan äänipulssin sitä kohti toivoen, että se lamaannuttaisi olennon, mutta ei vahingoittaisi sitä pysyvästi. Toiveeni oli, että pulssi johtuisi kotilon pehmeän, hyytelömäisen ruumiin läpi kovan kuoren sisään ja poukkoilisi siellä voimistuen ja tehden kotilon olon sen verran epämukavaksi, ettei se pystyisi liikkumaan. Yllätyksekseni se toimi. Kotilo vetäytyi pikavauhtia kuoreensa ja jäi keikkumaan paikalleen. Riemuissani heilautin meisseliä laajassa kaaressa lamauttaen mahdollisimman suuren osan liikkuvista kotiloista.<br />
<br />
Katselin tyytyväisenä kotiloiden kopsahtelemista lattialle. Valitettavasti sama jippo ei toiminut jo koteloituneisiin yksilöihin. Olin juuri tunkemassa äänimeisseliä takaisin taskuun ja kaivamassa talttaa esiin käydäkseni koteloituneiden yksilöiden kimppuun, kun viereeni konsolille läiskähti jotain limaista. Konsoli sihahti suivaantuneesti: Tardis ei selvästikään pitänyt siitä, että sen herkkiin virtapiireihin valui epämääräistä mömmöä. Astuin kauemmas tiiratakseni, mistä se oikein tuli, ja välttääkseni itse saamasta samanlaista satsia niskaani.<br />
<br />
Roottorin lasia pitkin kivettyneiden lajitoveriensa joukossa ryömi vielä yksi sinnikäs yksilö. Se selvästi voi huonosti äänipulssin vuoksi ja valutti runsaasti limaista eritettä. Se oli vakaasti päättänyt koteloitua päästyään jo niin pitkälle. Se voisi kotelossaan toipua äänitärskystä. Se asettui paikoilleen kömmittyään yhden koteloituneen kaverinsa yli ja haki hyvää asentoa lukkiutuakseen virransyöttöjärjestelmään ja mässäilläkseen Tardiksen energialla.<br />
<br />
Minulle tällainen sinnikyys merkitsi tahtojen taistelua. Katsotaanpas vain, kumpi tässä voittaa, senkin sinnikäs avaruusetana! Loikkasin konsolille - ja yritin olla astumatta minkään särkyvän päälle - ja kurotin kotiloa kohti nykäistäkseni sen alas. Olin kuitenkin liian lyhyt. Yritin huitoa sitä alas taltalla, mutta en osunut tarpeeksi lujaa. Kotilo vain jatkoi koteloitumispuuhiaan häiriöistä piittaamatta. Kotilo oli saatava alas. Tardis ei ehkä kestäisi enää yhtään loisivaa ahmattia lisää.<br />
<br />
Kokeilin varovasti koteloitunutta kotiloa jalallani. Kestäisikö se, jos astuisin sen päälle ja käyttäisin sitä jalansijana? Kotilo ei hievahtanutkaan. Varoen astuin sen päälle. Ei mitään reaktiota. Tästä rohkaistuneena ponnistin itseni aikaroottorin lasia vasten ja ryhdyin kiipeämään käyttäen siihen muurautuneita kotiloita käden- ja jalansijoinani. Roottori näytti niin kauniilta, kun tuijotin sen sisään kasvot lasia vasten painettuina. Olisin voinut vain unohtua tuijottamaan sen sykkiviin syövereihin, ja varmasti olisin unohtunutkin, jos vaimea maiskahdus yläpuoleltani ei olisi havahduttanut minua takaisin todellisuuteen. Ponnistin ja loikkasin kotiloa kohti. Kiedoin molemmat käteni sen ympärille, ja rojahdimme kumpikin lattialle. Viskasin raivostuneen kotilon sylistäni ja hätäisesti suuntasin äänipulssin sitä kohti. Kotilo tutisi raivokkaasti, mutta hyytyi sitten niille sijoilleen. Kontillani lattialla huohotin raskaasti. Vilkaisin silti yhä kotiloiden peitossa olevaa konsolia. Ei auttanut kuin jatkaa.<br />
<br />
Väänsin kotiloita irti taltalla. Hyvin nopeasti minulle tuli hiki ja opin, etteivät kotilot pitäneet siitä, että niitä yritettiin väkivaltaisesti irrottaa koteloitumissijoiltaan kesken ravinnonoton. Lasisilta pinnoilta ne oli vielä mahdollista saada irti, ja keskityinkin niihin varoen naarmuttamasta konsolin lasia taltalla. En tahtoisi kuulla siitä jälkeenpäin kuittailuja Tohtorilta. Tardiksenkin olo tuntui helpottavan sitä mukaa, kun kotiloita kolisi lattialle. Se antoi minulle pontta jatkaa raskasta rupeamaani. Siirtyessäni kotilolta toiselle huomasin taputtelevani ja silitteleväni konsolia rohkaisevasti ja höpötteleväni: "Jaksa vielä vähän. Ei enää montaa. Sinnittele vielä, kultapieni." Vilkaisin olkani yli varmistaakseni, ettei Tohtori seissyt selkäni takana kuulemassa, kun puhuin pehmoisia Tardikselle. Helpotuksekseni olin yhä yksin ja hymyilin salaa konsolille pyyhkien kuivunutta limaa sen pinnalta hellästi. "No niin, jatketaanpas sitten." Mietin, että konsoli tarvitsisi perusteellista puunausta, kunhan kotilot olisi vain saatu kärrättyä pois.<br />
<br />
Suoraan kaapeleihin takertuneet kotilot olivatkin hankalampia. Niitä en saanut millään irtoamaan. Niiden ote oli liian tiukka. Kiskoin ja riuhdoin voimien takaa, mutta kotilon ote piti ja kauhukseni kaapeli näytti kipinöivän ja repeävän. Terveempi humina, josta olin jo ehtinyt iloita, sai heti ilkeän särön sointiinsa. Katselin kaapeleissa roikkuvia kotiloita taistellen avuttomuudentunnetta vastaan. Mikä nyt neuvoksi? Kotilot olivat kuin sulautuneet kaapeleihin, ja niitä oli mahdoton irrottaa vahingoittamatta kaapeleita. Huomattuaan niihin kohdistuneet iskut ja irrotusyritykset kotilot tuntuivat yhä aggressiivisemmin tarrautuvan Tardikseen ja imevän sitä kuiviin yhä kiivaammin. Koetin kokeeksi vääntää toista kotiloa irti, mutta tulos oli sama: kotilo liimautui kaapeliin entistä tiukemmin ja kaapeli näytti irtoavan saaden Tardis-paran valittamaan.<br />
<br />
Vaihtoehdot olivat vähissä. Joko antaisin kotiloiden olla ja toivoisin, että Tardis selviytyisi niistä, tai irrottaisin kaapelit kotiloineen vapauttaakseni Tardiksen piinaajistaan. Tardis näytti voivan olosuhteisiin nähden hyvin. Hiljalleen se toipui ahneista vieraista virransyöttöjärjestelmässään, mutta vaikutti vielä jokseenkin alavireiseltä. Eikä ihme, sillä kaapeleissa killui yhä kosolti ahneita virranimijöitä iilimatojen lailla. Jos olisin hyvin, hyvin varovainen...<br />
<br />
Marssin oikopäätä varastoon, jossa olin nähnyt erinäistä romua, jota Tohtori oli kutsunut varaosiksi. Seassa oli myös metritolkulla virtakaapelia, jonka kiskoa ähelsin perässäni konsolihuoneeseen. Napsautin työkaluvyön paikoilleen, nostin kaapelivyyhdin olalleni ja kiilasin voimapihdit kainaloon. Vaapuin kantamuksineni konsolin ääreen. Toivoin, että tiesin, mitä olin tekemässä. Äänimeisselillä katkaisin virran yhdestä osasta järjestelmää ja ohjasin sen kiertämään toista kautta. Tardis ujelsi ontosti. Aivan kuin tuuli olisi ulvonut vuoristossa. "Tiedän, tämä ei tunnu kivalta. Yritä kestää. Koetan olla nopea, tämä ei kestä kauaa", puhelin alukselle ja istuin selkä konsoliin nojaten pätkä kaapelia jalkojeni väliin puristettuna. Voimapihdeillä katkaisin sen ja heitin pätkän kivettyneine kotiloineen syrjään. Purin vyyhdiltä sopivan mittaisen pätkän uutta kaapelia ja aloin sovitella sitä paikoilleen. "Katsotaanpas, tähänkö tämä tuli? Niin, kokeillaan. Onko nyt hyvin?" jutustelin kiinnittäessäni kaapelia liittimillä paikoilleen. Vilautin liitoksille vielä äänimeisseliä ja palautin virran. "Miltä tuntuu?" kysyin ja nojasin takaraivoani konsolin reunaan kuulostellen aluksen äänimaailmaa. Harmonisoituneemman huminan seassa kuului kevyt, heleä liverrys. "Niin sitä pitää, tyttöseni", hihkaisin ja ponkaisin innoissani pystyyn.<br />
<br />
Nappasin uuden vyyhdin kaapelia olalleni. Jännityksestä täristen kiiruhdin lähimmälle puumaiselle pylväälle ja heilautin jalkani sen haaraan. Vilkaisin ylös ja lähdin äänimeisseli hampaissani kiipeämään vaivalloisesti kiroten sileää pintaa. Mutta mikään ei voinut minua enää pysäyttää! Olin löytänyt keinon auttaa Tardista ja päästää se loisijoistaan.<br />
<br />
Hitaasti hinasin itseni ja kaapelikeräni konsolihuoneen katonrajaan. Löysin sopivan palkin, jolle hivuttauduin istumaan ja jota pitkin hilasin itseni aivan aikaroottorin tuntumaan. Katselin tyhjän päällä heiluvia jalkojani. Korkeuksissani olin haljeta onnesta. Ihailin kaareutuvia pintoja, kuuntelin hiljaista raksutusta, laitteiston viserrystä ja Tardiksen hengitystä. Saatoin melkein kuulla, miten meri kuiskaili ja aallot murtuivat korallimaisiin rakenteisiin. En ollut uskoa, että todella olin niin onnekas, että istuin kattopalkin päällä ihastelemassa tätä upeaa alusta, joka sykki ympärilläni. Hymy levisi väkisinkin korvasta korvaan. Ja että minä vielä osasin korjatakin tätä alusta, ajattelin onnellisena ja tartuin seuraavaan kaapeliin, josta katkaisin virran. Keplottelin voimapihdit jälleen esiin, ja irti leikattu kaapeli putosi ryminällä lattialle.<br />
<br />
Samassa Tohtori pisti päänsä konsolihuoneen puolelle kulmat rutussa kolinaa ihmetellen. Nähdessään boan paksuisen kaapelin katkottuna lattialla hän astui peremmälle ja keksi viimein katsoa ylös. Heilautin hänelle kättäni hymyillen. "Hei!"<br />
<br />
"Mitä ihmettä oikein puuhaat?" Tohtori taivasteli yhä kulmat tiukasti kurtussa. Hän varjosti silmiä kädellään tähytessään katonrajaan suu tuttuun tapaansa ihmetyksestä auki. "Mitä sinä siellä teet?"<br />
<br />
"Mutanttikatkaravut ovat koteloituneet virransyöttöjärjestelmään", selitin ja toivoin, että Tohtori kertoisi, mistä otuksista oikeasti oli kyse. "Pakko leikata ne irti ja uusia kaapeleita. Ei niitä saa muuten irti."<br />
<br />
Tohtori antoi katseensa kiertää hiljaa pitkin lattiaa lojuvissa kotiloissa. Hän näytti aavistuksen kiusaantuneelta. Aivan kuin hän olisi unohtanut jotain, mitä oli luvannut tehdä - kerätä tunkkaiset sukat konsolin alta tai tuulettaa järjestelmää - ja siksi nyt lattia lainehti tuholaisten peitossa. "Ai, jaa, niin, noita... Niitä tulee aina välillä", hän sanoi vältellen, tavoitellen arkipäiväistä sävyä.<br />
<br />
Selvästi hän vähätteli tilanteen vakavuutta ja yritti saada virransyöjäkotiloiden hyökkäyksen kuulostamaan jotenkin tavanomaiselta sattumukselta matkoilla halki ajan ja avaruuden. Tällaista sattuu aina välillä, mutta ethän sinä sitä voi vielä tietää. Niin hän minulle tuntui koettavan uskotella pörröttäessään kiusaantuneena takaraivoaan. Voisin kysellä lisää myöhemmin. Nyt olin liian hyvällä tuulella alkaakseni inttää rehellisiä vastauksia Tohtorilta, joka niitä ei tahtonut heti kertoa. Eivätkä työt vielä loppuneet.<br />
<br />
"Tuletko auttamaan?" kysäisin hyväntuulisesti ja heiluttelin koipiani palkin päällä tiiraten alas Tohtoriin. Selitin lyhyesti, mitä olin tekemässä ja miksi.<br />
<br />
Hetken Tohtori mietti selostustani, mutta totesi sitten: "Kuulostaa hyvältä. Näytät pärjäävän ihan hyvin. Taidan mennä hakemaan kahvia." Niine hyvineen hän kääntyi, potkaisi yhtä kotiloa kevyesti ja poistui mutisten jotain, että hän kyllä korjaisi kotilot sitten pois, kun olisin valmis. Hän kuulosti harmistuneelta ja sadattelevan itsekseen, että näin oli päässyt käymään. Olisi vain pitänyt muistaa tehdä niitä huoltotöitä säännöllisesti... </div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-22834000212336461942015-01-19T11:21:00.000+02:002015-01-23T23:46:52.066+02:00Viiltävä diagnoosi (uni)<div>
Oli leuto kesäilta, juuri sellainen uneliain vesivärein maalattu, kun lämmin ilma ei tunnu juuri miltään ja olo on autuas ja kevyt. Hiekka kahisi pyörien alla, kun poljin kohti lapsuuteni vanhaa uimarantaa. Kainalossa taiteilin pahvikansiota. Huolimattomasti pakatut piirustusvälineet kolisivat laukussa pyörän madellessa töyssyistä hiekkatietä. Kevyt tuulenvire tanssitti tienpientareen kuivia heiniä. Loikkasin pyöränsatulasta ja kaivoin piirustuslehtiöni esiin. Katselin yllättävän elävännäköistä lyijykynäluonnosta savannilla vaanivasta leijonasta. Ihmettelin, miten olinkin osannut piirtää sellaisen. Minähän en ollut kaksinenkaan piirtäjä. Ehkä olin viettänyt tuntikausia tuijottamalla luontodokumentteja ja tuhertanut mallista. Sama se minulle, olin tyytyväinen jellonaani. Kerrankin olin onnistunut. Nyt se pitäisi vain värittää. Rannalla värimaailma olisi juuri oikea. Voisin istua laiturilla ja tähytä rantakivelle päin, kuvitella leijonan kyyristelemään rantaheinikkoon kullanruskeat silmät välkkyen, valmiina syöksymään antiloopin perään... Kaivelin laukusta lyijykynää, mutta olinkin ottanut mukaani piirustushiiliä. Kun heinikko nyt oli edessäni, voisin yhtä hyvin piirtää sen. Taiteilin pyörää pystyssä jalkojeni välissä ja kaivelin laukkua. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Puhelimeni helähti soimaan. Tuskastunut ähkäisy karkasi huuliltani, kun jo luulin isän soittavan, missä oikein olin. Soittoääni palautti minut ikävästi maanpinnalle ja muistutti kiireisestä arjesta, sairaalan kalseista käytävistä ja jatkuvasta pakosta päntätä ja oppia uutta, jotta pysyisi perässä. Niin, minähän opiskelin lääkäriksi. Mistä sellaistakin olin keksinyt? Olinhan minä joskus halunnut lääkäriksi, mutta... Ehkä minä olin päättänyt toteuttaa haaveeni, vaikken tiennyt, haaveilinko siitä enää. Olin harjoittelussa sairaalassa, ja ensi viikolla olisi tentti. Paljon tekemistä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tavoitin puhelimeni. Näytöllä näkyi vieras numero. Pieni toivo läikähti sisälläni: ehkä se olisi Tohtori! Numero ei tosin vaikuttanut Tohtorin numerolta... Luultavasti vain puhelinmyyjä tai -haastattelija. Tietenkin kesken kesäisen iltaidyllini. Vastasin liioitellun kärsivällisesti sukunimelläni. Yllätyksekseni kuulin toisessa päässä yrmeän IT-päällikkömme äänen ja muistin, että hän olikin maailmanlaajuisesti arvostettu lääkäri, joka toimi harjoitteluni ohjaavana lääkärinä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Missä olet?" hän kysyi äreästi. "Mikset ole sairaalalla? Sinulla on harjoittelu menossa!"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Nyt on viikonloppu!" älähdin epäuskoisena. Ei kai minun tarvinnut olla sairaalalla 24/7, vaikka teinkin harjoitteluani? Enhän edes saanut vielä tehdä juuri mitään, seurata vain sivusta! "Ei minulla ole harjoittelua viikonloppuisin."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Entä päivystys?"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"En minä päivystä. En edes saa tehdä mitään. Olen ensimmäisen vuoden opiskelija, herran tähden!" jatkoin ihmettelyäni. Pelkäsin, että tein väärin laittaessani vastaan, koska ohjaajani ei ollut tunnettu kärsivällisyydestään.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Päivystät tai et, tule tällä punaisella minuutilla sairaalalle. Nyt heti", kävi käsky puhelimesta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Miksi?" Pieni ärtymys livahti ääneeni, ja kuulostin pikemminkin uhmaikäiseltä kolmivuotiaalta.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Etkö ymmärtänyt? Heti. Tulet, jos tahdot päästä läpi seuraavasta tentistäsi", ohjaajani uhkasi. "Tulet katsomaan röntgenkuvia. Äitini kuolee tänne ihan juuri. Vauhtia nyt."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Puuskahdin koko tilanteen mielettömyyttä. Olin julkisen liikenteen ulottumattomissa kesäiltana lauantaina. Minulla ei ollut ajokorttia, ei liiemmin autoakaan, enkä saisi keneltäkään kyytiä. Taksimatkaa minun ei periaatteen vuoksi tehnyt mieli maksaa, koska en ymmärtänyt, miksi minun olisi pitänyt mennä sairaalalle. Vedin henkeä sulattaakseni kiukkuani. Hyvä ilta oli mennyt aivan pilalle! Selitin ohjaajalleni, että minusta tuskin olisi apua ja että en ehtisi sairaalalle kuin korkeintaan puolentoista tunnin päästä, jos lähtisin nyt heti polkemaan. Mummo todennäköisesti ehtisi jo kuolla siihen mennessä. Paremmin hän auttaisi äitiään, jos keskittyisi hoitamaan häntä nyt eikä jaarittelisi kanssani puhelimessa. Puraisin kieleeni. Pitikin mennä sanomaan niin rohkeasti. Reputtaisin tenttini aivan varmasti, harjoitteluni hylättäisiin ja minut potkittaisiin koulusta noiden sanojen takia. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ohjaajani sadatteli ja ärhenteli puhelimessa aikansa, huusi minulle ja läksytti niskuroinnista. "Ei, kun nyt tulet heti paikalla tänne diagnosoimaan!" hän ärähti ja löi luurin kiinni olettaen, että olin jo matkalla. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Työnsin piirustusvehkeet laukkuuni ja käänsin pyörän ympäri. En voinut uskoa, että ohjaajani oli todella sanonut minulle niin. "Heti paikalla diagnosoimaan!" Hah, ihan kuin jostain sairaalasaippuasarjasta. Miettien, etteivät lääkäritkään olleet enää niin kuin ennen, lähdin polkemaan raivokkaasti kohti sairaalaa harmaa neuletakki hulmuten. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vedin valkoista takkia ylleni kävellessäni hämärää käytävää pitkin. Oven pienestä ikkunasta loisti kylmä valo. Työnsin oven auki. Leikkaussalin etovat vaaleansinisen ja vihreän sävyt loisteputkien alla tekivät oloni huonoksi. Olisin niin paljon mieluummin ollut laiturilla nauttimassa kesäillan viipyilevästä lämmöstä ja pehmeästä valosta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Pöydällä vihreän liinan alla korisi mummo. Vanhat, vahamaiset jalkaterät tärisivät kelmeinä. Harmaat haivenet oli koottu vaaleansinisen suojamyssyn alle. Ihmettelin, että salissa oli niin hiljaista. Miksei kukaan tehnyt mitään? Pöydällä oli kuoleva mummo, eikä paikalla ollut lainkaan hoitohenkilökuntaa hääräämässä parhaansa mukaan pelastaakseen vanhan rouvan. Rouvan poika, ohjaava lääkärini, kyhjötti hänkin sininen suojamyssy päässään äitinsä vierellä ja puhui hiljaa hänen korvaansa lohdutuksen sanoja. Hän oli sulkenut äitinsä voimattoman käden omiensa väliin. Huomasin miettiväni, mahtoiko vanha nainen tietääkään, miten arvokkaita käsiä hän puristi omassaan. Noilla käsillä oli pelastettu satoja henkiä. Ne olivat tehneet ihmeitä. Miksi mies ei nyt yrittänyt pelastaa äitiään? </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kun ohjaajani huomasi, että olin paikalla, hän vetäytyi kauemmas äidistään ja lässyttävä poika hänessä katosi yrmeän lääkärin tieltä. Mikä oli kestänyt niin kauan? Ihme, että olin edes vaivautunut paikalle! Anteeksiantamatonta velttoutta ja vätystelyä! Sitä normaalia saarnaa siitä, miten me nuoret lääkäriopiskelijat olimme laiskoja ja saamattomia emmekä kestäisi viikkoakaan oikeassa sairaalatyössä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Minun oli pakko keskeyttää hänet. Viittasin kädelläni leikkauspöydällä makaavaa mummoa ja katsoin ohjaajaani tiukasti. "Anteeksi, mutta eiköhän tässä ole nyt tärkeämpääkin asiaa käsillä. Luulin, että lääkärin tehtävä on tehdä parhaansa auttaakseen potilastaan. Miksei häntä hoideta? Miksei täällä ole ketään?" tivasin. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Lähetin heidät pois", lääkäri vastasi ykskantaan, niin kuin se selittäisi kaiken. "En jaksanut heitä. Hössöttäviä hoitajia."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"No, sehän selittää..." mutisin sarkastisesti ja mietin, että hoitajat olisivat varmasti saaneet jo mummon tilan vakautettua, jos heille olisi annettu mahdollisuus. Jos mummo nyt kuolisi, tästä tulisi vielä mutkikas juttu. Myöntäisikö lääkäri silloin käskeneensä hoitajat pois? Ehkä hän tuolloin syyttäisi hoitajia ja vetoaisi olleensa lähiomaisensa tilasta niin järkyttynyt, että hänen arvostelukykynsä oli sumentunut mielenkuohussa? Tästä tulisi vielä rumaa jälkeä. Niinpä päätin tarttua toimeen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Minkä ikäinen hän on?" kysyin. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"117-vuotias", lääkäri vastasi. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vastaus yllätti minut täysin, ja jäin tuijottamaan suu auki potilasta. Sataseitsemäntoista? "Eikö hän voi kuolla jo ihan vanhuuttaankin?" möläytin tahdittomasti, ennen kuin ehdin estää itseäni. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Hän on ollut aina hyväkuntoinen", ohjaajani ärähti minulle puolustellen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"117 vuotta eikä koskaan mitään krenkkaa tai kolotusta?" kohotin kulmiani. "Kuulostaa aika epäuskottavalta. Kyllä ihmistä aina jossain vaiheessa elämää edes vähän jostain kolottaa."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mies seisoi puolustusasemissa äitinsä vierellä, mutta hän näytti empivän. Aivan kuin hän olisi miettinyt, uskaltaisiko hän sanoa ääneen sen, mitä hän pyöritteli kielen päällä. Olisi oikein kertoa se. Eihän se ollut mikään häpeä. Ei se olisi heikkouden merkki. Olisi heikkoutta olla kertomatta. "Äiti oli aikaisemmin todella huonossa kunnossa. Se kävi niin yhtäkkiä. Hän oli 97-vuotias, ja yllättäen hänen kuntonsa romahti. Me kaikki lapset olimme jo varmoja, että äiti kuolisi, mutta niin hän vain sinnitteli ja piristyi entistä parempaan kuntoon. Ihan kuin hän olisi nuortunut kymmenen vuotta! Eikä kukaan tiedä, mitä tapahtui. Viime kuukausina hän on toki vähän kerännyt painoa, mutta sitähän se ikä teettää", mies yritti keventää epämääräiseltä kuulostavaa tarinaansa lopuksi.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Yritin selittää, että 117 vuotta oli kuitenkin jo kunnioitettava ikä ja että jossain vaiheessa elimistö ei vain enää jaksaisi. Emme edes me lääkärit voineet tehdä kenestäkään kuolematonta. Kaikki me joskus menettäisimme äitimme. Niin se vain oli. Kaikella oli aikansa, ja kaikki me kuolisimme joskus. Minusta tuntui typerältä ladella itsestäänselvyyksiä minua huomattavasti kokeneemmalle lääkärille. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Mikä sinäkin luulet olevasi, likka, kun katsot voivasi päättää elämästä ja kuolemasta!?" harmaantunut mies raivosi minulle ja kääntyi sitten sopertamaan äidilleen kyynelet silmissä: "Aina on toivoa, äiti. Aina on aikaa. Älä huoli, aina on aikaa."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Seisoin osaamatta tehdä mitään. Tiesin, että mummolla ei ollut enää aikaa. Enää vain muutama minuutti, ja hän olisi kuollut. Emme voisi sille mitään. Päätin kuitenkin yrittää. Yritin ehdotella jotain perustoimenpiteitä, jotta saisimme tietää, mistä kiikastaa, mutta ohjaajani tyrmäsi kaiken hyödyttömänä ja turhanaikaisena. Yritin korjata rouvaa parempaan asentoon, mutta hänen poikansa ärähti minulle saman tien, etten koskisi hänen äitiinsä ja että pysyisin kaukana hänestä. Turhautuneena sain kaivettua sen verran tietoa, että lonkissa oli jotain vikaa. Yritin kysellä tarkempia tietoja ja olin kauhusta kankeana ajatuksesta, että saattaisin joutua avustamaan lonkkaleikkauksessa aivan kylmiltäni. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Äitiään surevaa lääkäriä kyselemiseni näytti ärsyttävän suuresti, sillä lopulta hän vain karjaisi: "Katso niitä röntgenkuvia, äläkä kysele, saakeli soikoon!"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Säikähdin karjahdusta, ja niin näytti säikähtävän pöydällä makaava mummokin, joka laajennein silmin yritti sanoa jotain. Hänen poikansa kumartui likemmäs ja rauhoitteli häntä pehmeällä äänellä. Vetäydyin varovasti kauemmas ja nappasin pöydällä lojuvat röntgenkuvat. Nostin ne valoa vasten ja näin jotain odottamatonta. "Ovatko nämä varmasti vanhasta rouvasta?" kysyin varoen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Ovat. En kai minä tyhmä ole. Miten niin?" sain töykeän vastauksen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Luusto ei ollut ihmistä nähnytkään. Kuva toi ennemmin mieleen jonkin liskon. Yllätyksekseni kuvat myös liikkuivat, ja niissä näkyi selkeästi, miten lähes mummon kokoinen, liskomainen olento kiemurteli ihmiskehon sisällä. Tunsin, miten sydän takoi kylkiluitani vasten. Ei tämä voinut olla totta. Katsoin kuvia uudestaan. Ehkä olin vain nähnyt omiani. Mutta tällä kertaa näin, miten pieni lisko ujuttautui kuvaan ja alkoi pikkuhiljaa syödä luita ja sisuskaluja kasvaen itse koko ajan suuremmaksi. Hiljalleen se oli vallannut koko kehon. En tiennyt, oliko lisko syönyt kaiken ja oliko mummo pelkkä tyhjä suojakuori vai oliko mummolla vielä omia elintoimintoja, jolloin hänet ehkä voisi pelastaa. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"No, tuleeko sitä diagnoosia!?"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Viivyttelin hetken vastaukseni kanssa. Me emme voisi tehdä mitään. Voisin yrittää, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, miten saisin liskon ulos mummosta vahingoittamatta mummoa. Ehkä sen voisi jotenkin kiskoa ulos suun kautta? Annoin katseeni poukkoilla vihreissä seinissä, röntgenkuvissa ja heikkenevässä mummossa. Ilkeä epäilys täytti mieleni: Minun ei tarvitsisi tietää. Lisko oli tulossa ulos ihan itse. Se oli nyt valmis jättämään isäntänsä, jonka se oli käyttänyt loppuun. Eikä meillä ollut hajuakaan, mitä se tekisi päästyään vapaaksi isäntäkehonsa kahleista. Nälkä sillä varmasti olisi. Yritin lohduttautua ajatuksella, että ehkä se ei söisi ihmisiä enää päästyään eroon isännästään. Sille voisi yrittää tarjota jotain muuta ruokaa, vaikkapa nuudeleita. Osasto pitäisi eristää, jotta ympäröivästä maailmasta hämmentynyt lisko ei riehumisellaan aiheuttaisi paniikkia ja sekasortoa. Siinä vasta olisikin lööppejä! <i>Avaruuslisko riehui sairaalassa - söi lapsipotilaan välipalaksi!</i></div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Minulla on yksi tuttava, joka on erikoistunut tämäntyyppisiin tapauksiin. En ole varma, saanko häntä kiinni tähän hätään, mutta voisin koettaa soittaa Tohtorille", ehdotin uskaltamatta katsoa lääkäriä ja laskin hiljaa röntgenkuvat pöydälle. Käännyin minua kummasti katsovan lääkärin puoleen. "Hän voisi yrittää auttaa."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Miehen kasvot kurtistuivat raivosta. "Ei tänne aleta soitella kaiken maailman epämääräisiä tohtoreita! Olen minäkin tohtori! Ei, ei, en pelkkä tohtori...! Toimin professorina kahdessa eri yliopistossa! Mitä sellaista tässä muka on, mitä minä en ymmärtäisi, mutta joku tohtori muka ymmärtäisi? Mihin hän oikein on muka erikoistunut? Enköhän minä voi hoitaa tämän ihan yhtä hyvin!"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Kuule, Tohtori on vähän eri juttu. Varmasti, jos kyse olisi jostain ihmiseen ja lääketieteeseen liittyvästä, jostain, mikä olisi tältä planeetalta, sinä osaisit hoitaa sen, mutta kun tämä ei ole Maasta peräisin!" selitin tuskastuneena. "Saanko minä nyt soittaa Tohtorille? Hän on alansa paras, usko pois. Hän on ainoa, joka voi nyt auttaa."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Mikä hänen nimensä on? Tunnen aika monta kärkinimeä alalta kuin alalta. Saatan tuntea hänet. Sano nyt, kenestä on kyse, niin tiedän, onko hänestä mitään apua. Ja miten sinä tunnet maailman johtavia lääkäreitä? Ah, tiesin, että te nuoret naiset... Ilmankos sinut hyväksyttiin opiskelijaksi."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Tunnenhan minä sinutkin! Ohjaat harjoitteluani ja olet yksi maailman parhaista lääkäreistä. Eikö se ole ihan sama juttu?" kivahdin, kun minusta tuntui, että minua oltiin syyttämässä reittä pitkin luikertelemisesta, ja kaivoin puhelimeni esiin. "Enkä usko, että sinä tunnet häntä, joten nimellä ei ole mitään väliä. Tohtori riittää ihan hyvin."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Onko hän julkaissut jotain tutkimuksia? Artikkeleita? Minä olen julkaissut hyvin laajan artikkelikokoelman ja viimeisin tutkimukseni sai paljon huomiota osakseen lääkäripiireissä. Sitä juhlittiin kansainvälisessä konferenssissakin. Minä sanoin Riedelille, kun kuohuviiniä tarjoiltiin, että--" ohjaajani alkoi taas jaaritella ylimielisesti. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Täällä haisee", totesin tympeästi keskeyttääkseni hänet.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Mikä? En minä huomaa", lääkäri pyöritteli päätään kummissaan ja haisteli ilmaa. "Ei täällä mikään haise."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Kohta haisee kalma, jos ei omakehun käry hälvene", kuittasin ja aloin etsiä Tohtorin numeroa puhelimestani. Pahus, olinko tallentanut sen Tohtorina vai Tardiksena? Selasin kuumeisesti, mutta kumpaakaan ei löytynyt. Vilkaisin ulos pimenevään iltaan. Pitäisi siis vain muistaa ulkoa. Onneksi se oli niitä harvoja numeroita, jotka vielä muistin.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olin juuri näppäilemässä Tohtorin numeroa, kun ohjaajani nousi äitinsä vierestä uhmakkaan näköisenä. "Puhelin pois. Et kyllä soita tänne ketään pilipalitohtoria", hän käski uhkaavasti. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mittani oli täysi. Käännyin ympäri ikkunan äärestä ja enää vähät välitin arvosanoista ja koulusta erottamisesta. En enää halunnut lääkäriksi. Tuskin olin koskaan halunnutkaan! Soittaisin Tohtorin tänne selvittämään jutun, ja ennen kuin pöly ehtisi laskeutua kohun ympäriltä, olisimme jo universumin toisella laidalla. Lähtisin Tohtorin matkaan kiertelemään - niin kuin ennen. Miksi olin lopettanut? Miksi olin palannut Maahan takaisin tavalliseen elämään? En muistanut, mitä oli tapahtunut. Muistin vain Tardiksen roikkumassa ilmassa ovet auki ja Tohtorin nojailemassa ruskeassa takissaan ovenpieleen kädet rennosti puuskassa. Hän oli tahtonut vielä näyttää minulle uuden tempun, jonka oli oppinut Tardiksella tekemään löydettyään antigravitaatiosuuttimet, joilla sai kumottua painovoiman ja Tardiksen leijumaan kuin saippuakuplan. Olin kiusoitellen kehunut häntä nokkelaksi ja taitavaksi kuin pientä poikaa, antanut pienen halauksen, heittänyt repun selkääni ja lähtenyt, vaikken oikeasti olisi halunnut. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Eiväthän nämä kuvat ole ihmistä nähneetkään! Kai sen nyt itsekin näit? Tuo mummo, sinun äitisi, ei ole ihminen. Ei joko ole koskaan ollutkaan tai ei ole pitkään aikaan ollut. Se, mikä mummon on tähän asti pitänyt hengissä, on nyt luultavasti saanut tarpeekseen, kasvanut täyteen kokoonsa, käyttänyt ravintovarastonsa - sinun äitisi - ja tappaa mummon. En tiedä, voiko häntä enää pelastaa, mutta meidät voi. Siksi tänne tarvitaan nyt Tohtori apuun", julistin selvästi ja kuuluvasti, jotta ei jäisi epäselväksi, että olin tosissani ja että minua olisi turha yrittää estää. "Äitisi sisällä on alieni, ja se on valitettava tosiasia, jolle sinä et voi mitään. Olen pahoillani. Tohtori voi yrittää pelastaa hänetkin, mutta en lupaa mitään. Se voi olla mahdotonta. Äitisi oli kuolla 97-vuotiaana, mutta selittämättömästi piristyi yhtäkkiä? Koska tuo otus on pitänyt hänet hengissä! Ei siksi, että se olisi ajatellut antavansa teille ylimääräisiä vuosia äitinne kanssa, vaan ihan vain selviytyäkseen itse. Se on itsekäs. Se on selviytymisvaistonsa varassa vieraalla planeetalla. Mitä luulet, että se tekee ensimmäiseksi, kun se pääsee lopulta ulos? Se on peloissaan. Peloissaan ja vaarallinen. Silloin sinä toivot, että Tohtori olisi täällä."</div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-77808710035023071402015-01-11T19:18:00.001+02:002015-01-20T12:01:38.224+02:00Enkeleitä pesuhuoneessa (uni)Naureskelimme tyttöjen kanssa pukuhuoneessa tanssikeikan jälkeen ja riisuimme pukujamme. Helmat täyttivät pikkuisen huoneen, ja törmäilimme pehmoisesti toisiimme tunkiessamme toistemme ohi omien tavaroidemme luo. Nostin strutsinsulkaisen olkihatun päästäni ja laskin sen syrjään. Kiemurtelin muista vaatteistani ja viskoin ne huolimattomasti keoksi penkille, nykäisin kureliivin kasan päällimmäiseksi tuulettumaan, nappasin pyyhkeeni ja luikahdin pesuhuoneen puolelle.<br />
<br />
Suihkuhuone oli yllättävän suuri ja kaikui hiljaa paljaiden jalkojeni läpsytyksestä, kun heitin pyyhkeen kaiteelle ja oioin kureliivissä jäykistynyttä selkääni. Muut melusivat vielä pukuhuoneessa, joten päätin käyttää rauhallisen hetken hyväkseni ja taapersin suihkun alle nauttimaan hiljaisuudesta. Viileä vesi tuntui taivaalliselta hikisen tanssimisen ja kuumissa vaatteissa pasteeraamisen jälkeen.<br />
<br />
Ulkoa kadulta kuului lapsiperheiden ääniä, kun he kulkivat Kuninkaankatua. Minusta oli hassua, että suihkun ikkunat antoivat suoraan vilkkaalle kadulle, mutta kai ne olivat kuitenkin niin korkealla ja piilossa syreenipensaiden takana, ettei kadulta ollut suoraa näköyhteyttä pesutiloihin. Kurkistin varovasti ikkunasta nähdäkseni vossikan ajavan ohi. Selkäni takaa kuului iloinen pulputus, kun pari amusettea tuli sisään tavaroitaan kanniskellen.<br />
<br />
"Onko täällä ikkuna? Saako noita verhoja paremmin kiinni?"<br />
<br />
"Ei tästä kauheasti näy mitään, mutta kokeillaan..." tuumasin ja astuin takaisin ikkunan ääreen. Minulla oli ikävä tunne, että meitä katsottiin. Kurkistin ulos ikkunasta ja painoin kasvoni lasiin nähdäkseni mahdollisimman lähelle talon seinää siltä varalta, että joku hiippari piilottelisi ikkunan vieressä toivoen, ettemme näkisi häntä. Kauhusta kiljaisten pomppasin kauemmas ikkunasta. Kun pakottauduin siirtämään säikähtäneen katseeni uudestaan ikkunaan varmistaakseni, että en ollut nähnyt omiani - vaikka sitä syvästi toivoin - ikkunasta tuijottivat vääntyneet, kivettyneet kasvot. Tunnistin hahmon Hämeensillan Veronkantaja-patsaaksi. Ystäväni selkäni takana olivat vaienneet.<br />
<br />
"Mikä tuo on?" paronitar kysyi inhoten. "Irvokasta."<br />
<br />
"Eihän tuo voi olla...?" näpertäjämme toivoi samaa kuin minäkin.<br />
<br />
"E-en tiedä. Siltä se vaikuttaa", vastasin täristen. Sydän pärisi korvissa.<br />
<br />
Samassa pesuhuoneen ovi läimäistiin auki, ja Tohtori syöksyi huoneeseen liukastellen. Äänimeisseli ojossa ja tukka silmillä hän kompuroi kohti ikkunaa. "Katsokaa sitä!" hän käski.<br />
<br />
Äkillisestä ja äänekkäästä sisääntulosta hämmentyneinä tuijotimme Tohtoria. Ystäväni kyhjöttivät pyyhkeittensä suojissa. Paronitar seurasi säikähtäneen näköisenä vieraan, hyvin sekavalta vaikuttavan miehen touhuja. Toinen ystävistäni käänsi kuuliaisesti katseensa ikkunaan.<br />
<br />
"Tohtori!" kiljaisin itsekin säikähtäneenä ja vedin kädet suojakseni. "Et sinä voi rynnätä tänne! Me olemme alasti!"<br />
<br />
Tohtori viskasi minulle pyyhkeeni vilkaisemattakaan minuun. "Tuossa, jos se sinua häiritsee. Sitä se ei ainakaan kiinnosta. Katso sitä!"<br />
<br />
Katsoin ikkunaan ja kietouduin salamana pyyhkeeseeni. Nielin tyhjää. Ikkuna oli tyhjä. Jähmetyin paikoilleni.<br />
<br />
"Juoskaa ja sulkekaa ovi!"<br />
<br />
Kuulin, miten ystäväni juoksivat pesuhuoneen halki pukuhuoneeseen ja vetivät oven kiinni perässään. He alkoivat ajaa loppuja tyttöjä pois pukuhuoneesta. Piti poistua mahdollisimman nopeasti. Pesuhuoneessa oli hirviö.<br />
<br />
"Missä se on? Mihin se meni? Eihän se voinut luovuttaa noin vain? Se meni pois! Se ei päässyt sisään. Se säikähti sinua", höpötin hädissäni kykenemättä liikkumaan. En uskaltanut kääntyä. Tuijotin vain ikkunaa, vaikka mieleni teki nähdä jokaikiseen suihkuhuoneen nurkkaan yhtä aikaa.<br />
<br />
Tohtori seisoi edessäni ja katsoi minua tiiviisti. Hän pudisti hiljaa päätään. "Minä käskin sinun katsoa sitä, mutta et katsonut. Se pääsi sisään", hän sanoi hiljaa yhä irrottamatta silmiään minusta. Sinisessä rusetissaan hän näytti murheelliselta.<br />
<br />
"Mihin se meni? Meidän pitää löytää se... Tohtori, mikä on? Miksi näytät tuolta?" ääneeni alkoi hiipiä paniikki tajutessani, että Tohtori ei katsonut minua vaan aivan aavistuksen ohitseni, juuri olkani taa. "Eihän se ole...? Auta, Tohtori. Minä en halua..." tuhersin pidätellen itkua.<br />
<br />
"En voi sille enää mitään", Tohtori nieleskeli ja taisteli pitääkseen katseensa enkelissä. "Se sai sinut, olen pahoillani. Myöhästyin."<br />
<br />
"Niitä on muitakin. Sillalla. Ne pitää pysäyttää", totesin hiljaa. Sanat olivat takertua kurkkuun. Minua pelotti, vaikka teoriassa tiesinkin, mitä seuraavaksi tapahtuisi. En kuitenkaan voinut tietää, millaista se tarkalleen olisi, minne päätyisin. "Sinun täytyy mennä. Ystäväni auttavat sinua. He ovat ehkä peloissaan, mutta selitä heille, niin he ymmärtävät. Ei minulla ole hätää."<br />
<br />
Tohtori näytti etsivän sanoja, mutta niitä ei ollut. Hän tiesi, ettei voinut enää pelastaa minua.<br />
<br />
Minua kylmäsi katsoa, miten Tohtori katsoi koko ajan ohitseni. En tiennyt, mikä minua olkani takana odotti, mutta Tohtori näki vain sen. Tunsin itseni näkymättömäksi. Pitkittyvä tilanne vain kasvatti levottomuuttani. "Tohtori", minä pyysin. "Katso minua ja mene sitten."<br />
<br />
"En minä voi, minun pitää katsoa sitä, jottei se... sinä..."<br />
<br />
"Et voi enää tehdä mitään. Sanoit jo, että se sai minut. Tahdon, että katsot minua vielä viimeisen kerran. Se auttaisi", puristin sanat suustani. Kohta tämä olisi ohi. Mätkähtäisin johonkin toiseen aikaan pelkässä pyyhkeessäni. Todellinen Venuksen syntymä - kaukana siitä.<br />
<br />
Vastentahtoisesti Tohtori yritti kääntää katseensa minuun, muttei onnistunut kuin puolittain vilkaisemaan pitäen koko ajan enkeliä silmällä.<br />
<br />
"Tohtori, katso minua!" parkaisin toivottomana.<br />
<br />
Ja hän katsoi. Katsoi pahoillaan ja anteeksipyytävästi, niin surullisena hän katsoi. Näin kyynelet hänen poskillaan, kun hän pinkaisi kohti ovea, ja sitten kaikki katosi.<br />
<br />
<br />Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-12788116880165722902015-01-06T19:15:00.001+02:002015-01-06T23:08:53.991+02:00Loppiainen 1505<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEha5OsUqDcjm4o3WK61SAlQ4e_U7vdmI_lQgzsb9go5ovstyxeJs3uXEuQBxv9BpsBzLpPvC5Da3qJQXceSRQtrWTeoX6SUqyOtZTX6Gd3bRRh4uE7moE5g3Qer10gJKSIcy5EQGbCYxltK/s1600/aamulla_1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEha5OsUqDcjm4o3WK61SAlQ4e_U7vdmI_lQgzsb9go5ovstyxeJs3uXEuQBxv9BpsBzLpPvC5Da3qJQXceSRQtrWTeoX6SUqyOtZTX6Gd3bRRh4uE7moE5g3Qer10gJKSIcy5EQGbCYxltK/s1600/aamulla_1.jpg" height="320" width="305" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Loppiaisaamu valkeni kirpeässä talvisäässä, ja Hämeen linna hehkui punervana auringon kiivetessä kirkkaalle pakkastaivaalle. Oli vuosi 1505, ja linnaan oli kutsuttu hämäläistä rälssiväkeä ottamaan vastaan ja tervehtimään rouva Ingeborg Aakentytär Tottia, joka nyt leskeksi jäätyään saapui linnaan, joka Kokemäenkartanon lisäksi kuului hänen leskeneläkkeeseensä. Totta kai meidän piti päästä näkemään Ingeborg Tott! Niinpä luikahdimme väen sekaan tekemään käsitöitä ja tanssimaan. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLxu8zDshrXB29r_Xnk-SWtVWo6nH02IMHRe4SB53cx80Yymdvq7s67Oxc9DPdhPECdBi6yi6gurn5CYj-4BGUZIO_M4iIThnryEWaQFmKZ94vRLYyoBAugx0TSYW-4pGAzLNbo7EPApQo/s1600/IMG_5916.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLxu8zDshrXB29r_Xnk-SWtVWo6nH02IMHRe4SB53cx80Yymdvq7s67Oxc9DPdhPECdBi6yi6gurn5CYj-4BGUZIO_M4iIThnryEWaQFmKZ94vRLYyoBAugx0TSYW-4pGAzLNbo7EPApQo/s1600/IMG_5916.JPG" height="320" width="240" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Kukapa epäilisi tanssijoita? Aina valmiina viihdyttämään rouvaa! Saimme siis kulkea melko vapaasti linnassa herättämättä sen enempää huomiota. Totta kai myös sulauduimme hyvin joukkoon: eihän kukaan voinut tuntea vielä Ingeborg-rouvan seurueessa saapuneiden kasvoja. Tosin tanssiminen ja seuran pitäminen rouvasväelle piti ainakin minut niin kiireisenä, etten juurikaan ehtinyt tutkia linnan syövereitä sen enempää, kun aikaa ei tahtonut löytyä syömisellekään. Nautin linnan kuhisevasta mutta silti niin hiljaisesta tunnelmasta. Linnan muurien suojissa ulkomaailma tuntui täysin vaimenevan jonnekin kauas, kauas pois, kun katseli ikkunoista siivilöityvää valoa.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGCczyAe69aQmL_JM2CSWt56OsTXLieEA_8jh57dOz2u383K4jPjbB2_OPPtd6-NNK_s9hCcDM0WYw0aU6jlFFtxibAxRMCLO7D5WASiRzt7JiQrI3fxFSfMyzV5qHHpjnQopMfwnsa6YQ/s1600/IMG_5977.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGCczyAe69aQmL_JM2CSWt56OsTXLieEA_8jh57dOz2u383K4jPjbB2_OPPtd6-NNK_s9hCcDM0WYw0aU6jlFFtxibAxRMCLO7D5WASiRzt7JiQrI3fxFSfMyzV5qHHpjnQopMfwnsa6YQ/s1600/IMG_5977.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
Totta kai linnoihin kuuluu myös seikkailuja. Kaikki linnan portaikot ja sokkelot kutkuttivat seikkailijan mieltä. Muutaman mutkan matkalla ehdin jo eksyäkin, törmäsin palvelijoiden varusvarastoon ja putkahdin aivan vieraaseen saliin luullen kurvaavani kuninkaansaliin. Muutaman neidon voimin keräsimme rohkeutemme ja helmamme ja kipusimme arvoituksellisen näköiseen portaikkoon. Kapean, jyrkän portaikon päästä löytyi pieni, sievä huone, jonne iltapäivän aurinko paistoi kullankeltaisena. Tänne yksi neidoista oli kätkenyt toiset kenkänsä, tyttöressu. Ihastelimme aurinkoa ja toisesta ikkunasta avautuvaa kapeaa näkymää linnapihalle. Miten viihtyisä ja kaunis, pieni huone! Siellä kelpaisi asustaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhR7egKGSHWZN6cAakMI1UJRFrDagqoLckwG1oFIVQpFsgJ6WUJE_-_RGsSuRzI-56bTdR4xqFMZWsIMlJibOJYuYeIhVmAs4MNRzAbHROlTaa5Mq4Hkn50aIpH6MVDAlqZ-HRRV0pTKMbS/s1600/IMG_5997.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhR7egKGSHWZN6cAakMI1UJRFrDagqoLckwG1oFIVQpFsgJ6WUJE_-_RGsSuRzI-56bTdR4xqFMZWsIMlJibOJYuYeIhVmAs4MNRzAbHROlTaa5Mq4Hkn50aIpH6MVDAlqZ-HRRV0pTKMbS/s1600/IMG_5997.JPG" height="320" width="240" /></a></div>
<br />
Vaikka olisin voinut jäädä huoneeseen haaveilemaan monen monituiseksi tunniksi - viikoiksi! - aika oli kuitenkin armoton, ja meidän oli aika haihtua paikalta, ennen kuin rouva Ingeborg järjestäisi meille pestin linnasta. Silloin olisimme huomattavan pahasti nalkissa - etenkin, kun kävisi ilmi, ettemme olleetkaan taustaltamme aatelisia rälssitilallisia. Eritoten apulaiskirjuri vaikutti turhan innokkaalta toimessaan. Hän varmasti saisi selville totuuden meistä, kun ei löytäisi meitä kirjoista ja kansista.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjh9fW7A0RFePBEuRz9NHOaTo32QyfnjJOPu22k7rfLAA3I8xCjnUyGd1r04xuF89gux_3c_1eCl9F8sNo0Qb0aYGmx0QWvtehefRlMObb-NyDHIENEyFR3v6ku2_NNv3yaCPsa6iA-OPPn/s1600/eisalaisuuksia.JPG" imageanchor="1"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjh9fW7A0RFePBEuRz9NHOaTo32QyfnjJOPu22k7rfLAA3I8xCjnUyGd1r04xuF89gux_3c_1eCl9F8sNo0Qb0aYGmx0QWvtehefRlMObb-NyDHIENEyFR3v6ku2_NNv3yaCPsa6iA-OPPn/s1600/eisalaisuuksia.JPG" height="320" width="185" /></a></div>
<br />
Ennen kuin suoritimme tarkkaan harkitun ja huolellisesti suunnitellun katoamistempun sekavassa häröpallomuodostelmassa "Odottakaa! Älkää jättäkö!" -huutojen kera, minun piti kuitenkin yrittää selvittää vielä yksi linnan salaisuuksista. Huomioni oli aiemmin kiinnittänyt lukittu portti sokkeloissa kuninkaansalista rouvainkammariin. Lukittu portti tietää aina salaisuuksia! Mitä sen taa oli lukittu? Mitä mahtoi olla sen takaa laskeutuvien portaiden päässä? Kutkuttavia kysymyksiä. Suuri uteliaisuus villitsi mielikuvituksenkin laukkaan. Mitä tahdottiin pitää piilossa? Vai tahdottiinko linnan väkeä suojella joltain? Suojeliko portti jotain linnan väeltä? Kuikuillessani pienojen välistä pimeyteen katoavaan portaikkoon sisälläni heräsi myös terve jänistys: Olisinko todella uskaltanut laskeutua portaita ottamaan selvää, mitä alhaalla oli? Mahdollinen seikkailu kutkutti vatsanpohjaa ja veti puoleensa alas portaisiin.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9YlOMqaqMxQJVHbJ7A3Q8Ohf6xBWgtHmzqJ2yx_4B9bfRzIHWaNt6QDrJueUNTLUbfKZGRrfH5mkJvDWgdwcFJL-7Id6t29LFOSnawlnVKvgBl1IPmRANSOQW-I26t3lDv7TRzEn06bzL/s1600/IMG_6007.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9YlOMqaqMxQJVHbJ7A3Q8Ohf6xBWgtHmzqJ2yx_4B9bfRzIHWaNt6QDrJueUNTLUbfKZGRrfH5mkJvDWgdwcFJL-7Id6t29LFOSnawlnVKvgBl1IPmRANSOQW-I26t3lDv7TRzEn06bzL/s1600/IMG_6007.JPG" height="320" width="240" /></a></div>
<br />
Niin uteliaisuus vei voiton! Pikainen vilkuilu ympäriinsä, varameisseli vyöltä tarvepussukasta ja lukkoa avaamaan. Jännitys ja kiinni jäämisen vaara tärisyttivät niin, etten ollut löytää oikeita säätöjä. Hetken sohellettuani aloin lopulta tulla siihen tulokseen, että lukon oli pakko olla umpilukko. Olin jo kuulevinani apulaiskirjurin lähestyvät askeleet - hänellä oli tapana hiippailla niillä nurkilla, olihan kirjurin huone aivan lähistöllä - ja seurueemme teki lähtöä huhuillen vielä kadonneita lampaita, joten harmistuneena jätin puuhani ja kiiruhdin muiden perään saamatta koskaan tietää, mitä alhaalla oli. Ehkä virallisen, päivänvaloa kestävän selityksen voi etsiä linnan pohjapiirroksista.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhTJbl6UcEFCVkSsOal5PmxW_pyL_1dmW7o6hZpHYVyJ5AyHZUWpyxmLCgBLqapecoiGzffaMCy32GbLysJduKyfFBpyxAb2NrA7c_S6g3b0EhRMjhDAL9ZDM1z2AAwWoMiwDzB7MB4eYY6/s1600/IMG_6020.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhTJbl6UcEFCVkSsOal5PmxW_pyL_1dmW7o6hZpHYVyJ5AyHZUWpyxmLCgBLqapecoiGzffaMCy32GbLysJduKyfFBpyxAb2NrA7c_S6g3b0EhRMjhDAL9ZDM1z2AAwWoMiwDzB7MB4eYY6/s1600/IMG_6020.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
Iltapäivän kuulas hämärä oli jo alkanut laskeutua, kun viimein liukastelimme mäkeä alas ja portista vallihaudan yli. Kaiken kaikkiaan piristävä, mukava päivä linnassa. Pääsimme jopa lähtemään kohti kotia, sillä aikakapselimme ovet eivät kaikkien odotusten vastaisesti olleetkaan jäätyneet kiinni, kuten aamulla. Kotiin päästyäni pientä aikaeroväsymystä on havaittavissa, ja toivon, että voimattomasta olosta huolimatta en onnistunut noukkimaan matkamuistoksi kunnollista keskiaikaista kuumetautia. Ei sitä aina tiedä, mitä kaiken maailman ruttoja linnan nurkissa vaanii.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9h1QWxq5flk1k2HjjzQ1VTPzkBS4X0fw2NxObrr7n2hO646lRRk_z1CXr-Q6ifx_dXTk7gRZt5e8BHM25bzxizARmZYOdSpq77Abi9lY7poKJCLAwYFMxa6hNeD0-kdXbZ1aVk8S9g1cp/s1600/IMG_6021.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9h1QWxq5flk1k2HjjzQ1VTPzkBS4X0fw2NxObrr7n2hO646lRRk_z1CXr-Q6ifx_dXTk7gRZt5e8BHM25bzxizARmZYOdSpq77Abi9lY7poKJCLAwYFMxa6hNeD0-kdXbZ1aVk8S9g1cp/s1600/IMG_6021.JPG" height="320" width="240" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
PS. Murmeli löysi takan, ja hyvin pian minä löysin Murmelin takasta. Takka oli kuulemma yllättävän suuri ja siellä mahtui helposti seisomaan. Eihän siinä voinut kuin hymyillä, kun toinen myhäillä killitti takasta. On siinä meillä yksi takkatulen tyttö!</div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-20716622604139117822014-12-18T21:43:00.000+02:002014-12-18T21:43:07.271+02:00TretardisEilen oli suuri päivä. Herwoodin huoltotelakalla paiskittiin hartiavoimin töitä tiukan aikataulun puitteissa. Ovenkahvat kiinnitettiin, koottiin kattolyhty ja paristorasia sai oman hyllyn konsolihuoneen katosta. Ovissa on nyt vielä vähän fiksaamista, jotta Tohtori-parka ei vilusta ovenraosta käyvässä vedossa. Lisäksi vasta tänään huomasin kirjoitusvirheen käyttämässämme Police Telephone -kyltin kuvassa, joten saa nähdä, korjataanko kylttikin kirjoitusasultaan oikeammaksi. Miten emme tätä aiemmin huomanneetkaan? Pienen kömmähdyksen kunniaksi pikku-Tardis saikin nyt hellittelynimekseen Tretardis hieman retardin tamperelaistiiminsä mukaan.<br />
<br />
Sain kontolleni vastuullisen tehtävän lentää Tardis yksin huoltotelakalta lentotukikohtaan. Matkamme alkoi lupaavasti tunnelmallisen lumipyryn keskellä, mutta jo seuraavassa hetkessä päädyimme jäämeteoriittipommitukseen, kun joku lapsukainen otti ilon irti muodostuneista jääkökkäreistä, viskoi niitä villisti ympäriinsä ja kiljui: "Jäämeteoriitteja! Ksssshpumm!" Onneksi pääsimme pakenemaan ja sukeltamaan pimeyden ja ohi kiitävien valojen turvalliseen syliin. Viimeisessä kurvissa otteeni vähän lipesi ja Tardis päästi komean kolahduksen, mutta lopulta laskeutuminen sujui hyvin, enkä mahdollisia vaurioita tarkastaessanikaan löytänyt kolhun kolhua. Niinpä Tardis päätyi turvallisesti ja yhtenä kappaleena kuuseni alle.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhs0L-EVv6emb494qkiUWPPJNPvrriWCBMbN2_nSO_PjPSC0UJlOdGwFg9OLgA-WXhjKRYp1hiw-244sqidGhT-ecSLzrKF9hs1kSE-ChURtugSLlTJGK89YCjA-pkwImGSaoXLgiPb3K2T/s1600/kuusenalla.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhs0L-EVv6emb494qkiUWPPJNPvrriWCBMbN2_nSO_PjPSC0UJlOdGwFg9OLgA-WXhjKRYp1hiw-244sqidGhT-ecSLzrKF9hs1kSE-ChURtugSLlTJGK89YCjA-pkwImGSaoXLgiPb3K2T/s1600/kuusenalla.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">I'll have a blue, blue Christmas... </td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMuNGWXkQ15bu9y1LFHmTbp0t350_cnYux9IG0MWlZl2DXLx-asMKm8z2i8IJ1w7lyUEJj0cbgDiUoW8miZAb7jYJpOW3s_TCugJkEy6QZEk302gvL4iGYJmZk-4HkKeXVJr5YmSgTkWsp/s1600/IMG_5837.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMuNGWXkQ15bu9y1LFHmTbp0t350_cnYux9IG0MWlZl2DXLx-asMKm8z2i8IJ1w7lyUEJj0cbgDiUoW8miZAb7jYJpOW3s_TCugJkEy6QZEk302gvL4iGYJmZk-4HkKeXVJr5YmSgTkWsp/s1600/IMG_5837.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirYzA5qhBjtG_h6HE3A5GluolHgM73bF6DTJgX4QMGUR1ubui3ZpgvcpKPTRaPqVAbxJzhoJtfW4R2ZXsQQjBdTtuWkFtBQp5tCWNBP0vdYpX5hc391fGJBn7d0pjxd5HK5JhBrL9hEmvy/s1600/IMG_5838.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirYzA5qhBjtG_h6HE3A5GluolHgM73bF6DTJgX4QMGUR1ubui3ZpgvcpKPTRaPqVAbxJzhoJtfW4R2ZXsQQjBdTtuWkFtBQp5tCWNBP0vdYpX5hc391fGJBn7d0pjxd5HK5JhBrL9hEmvy/s1600/IMG_5838.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpef-RlWHhaRjqtl7U00ObpRokOmBbhOUhEjIHBXsx4INnWzIQCj6WrKEHlZl1fQwiaArH8FMfokMdQlNDsEg33qqYKSk5aUGpbXs0tzRIkQJWlRq-gL33119FRokyqYvOYz-u1zzUhdOI/s1600/IMG_5839.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpef-RlWHhaRjqtl7U00ObpRokOmBbhOUhEjIHBXsx4INnWzIQCj6WrKEHlZl1fQwiaArH8FMfokMdQlNDsEg33qqYKSk5aUGpbXs0tzRIkQJWlRq-gL33119FRokyqYvOYz-u1zzUhdOI/s1600/IMG_5839.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzP-r08q5tDgLoYh96IEmI4HYV7LuD3YzXJG2VnvfH4aCZByanWWya_xV55pCpyPcI0J19aHjYxyiVhqY9y5j_dHdNB5yeEAB-r-siMRGfdu1USAmtESZBwYZEVIwE69M3JNfW-WQ4D0d7/s1600/IMG_5840.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzP-r08q5tDgLoYh96IEmI4HYV7LuD3YzXJG2VnvfH4aCZByanWWya_xV55pCpyPcI0J19aHjYxyiVhqY9y5j_dHdNB5yeEAB-r-siMRGfdu1USAmtESZBwYZEVIwE69M3JNfW-WQ4D0d7/s1600/IMG_5840.JPG" height="300" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Roottori kipinöi jo!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjz-kzm_WnT8hD0jIE63POWDLyHzmmoa7B0_B91ZEcT4HzllksJXHl78q78m5WJGZe-_ZDDJl60VEN9ID25RzunyCX-SpUynOqG4iXn63wwbUi94qrh0RmdYPn2YX097WiikRloBKl8HefQ/s1600/IMG_5842.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjz-kzm_WnT8hD0jIE63POWDLyHzmmoa7B0_B91ZEcT4HzllksJXHl78q78m5WJGZe-_ZDDJl60VEN9ID25RzunyCX-SpUynOqG4iXn63wwbUi94qrh0RmdYPn2YX097WiikRloBKl8HefQ/s1600/IMG_5842.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEig9X6XrZHtOGelGTm4DvPpKPHlQmfi5oIq_15y3EBvYqtJyVKnbKgdaLhMf7xd5Palrq46j6rmQ_VQcs1AUV627Fqr3vuumWOCbSIMWSvMEPQk6ZQT-yptjkF7BiVIQE2A9fLz6XYqsvo5/s1600/IMG_5843.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEig9X6XrZHtOGelGTm4DvPpKPHlQmfi5oIq_15y3EBvYqtJyVKnbKgdaLhMf7xd5Palrq46j6rmQ_VQcs1AUV627Fqr3vuumWOCbSIMWSvMEPQk6ZQT-yptjkF7BiVIQE2A9fLz6XYqsvo5/s1600/IMG_5843.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgclSpwP1jT6xyZ2k36ZMzVNrzucqcOY4FiaQVy1Kt1q1aaE-Zpyqczbb8FxPXr3rAckA8RpAW_LJyawecDI8ZwRFRHkt_tLbciGAyeJgES4AAdqT9ATfqtVgkfqgaqbzpedbKbGnQdNvX6/s1600/IMG_5844.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgclSpwP1jT6xyZ2k36ZMzVNrzucqcOY4FiaQVy1Kt1q1aaE-Zpyqczbb8FxPXr3rAckA8RpAW_LJyawecDI8ZwRFRHkt_tLbciGAyeJgES4AAdqT9ATfqtVgkfqgaqbzpedbKbGnQdNvX6/s1600/IMG_5844.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_qygjcD8x2QemxolMZ05VOqM8iMp18iLQ8Bu1OnooD7Mj8IY8Z0-YYWB08UeoSvBFv-LqcmpmlJ_WPMEoFPMOkCxYjImKgIJYHmXV_RYJKTa_-HaOm2LcBgCVp2xbpDBSTm_6j936D02_/s1600/IMG_5845.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_qygjcD8x2QemxolMZ05VOqM8iMp18iLQ8Bu1OnooD7Mj8IY8Z0-YYWB08UeoSvBFv-LqcmpmlJ_WPMEoFPMOkCxYjImKgIJYHmXV_RYJKTa_-HaOm2LcBgCVp2xbpDBSTm_6j936D02_/s1600/IMG_5845.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHRnFier-_i855XP0mlezrYqG4fliU5ds50zNkrlYAWau6MFAz6sW_Y7FyVcZfA19Ys57laTWLdj6uXaacu4nszkIZN3CKr8yCpcRQhcBiPB53CrUH2xFNL6bhT6f48wBG7zZu1CAtvR7Q/s1600/IMG_5846.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHRnFier-_i855XP0mlezrYqG4fliU5ds50zNkrlYAWau6MFAz6sW_Y7FyVcZfA19Ys57laTWLdj6uXaacu4nszkIZN3CKr8yCpcRQhcBiPB53CrUH2xFNL6bhT6f48wBG7zZu1CAtvR7Q/s1600/IMG_5846.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZsbQkyXNWtdFBu8f6Xq7K3QxbWaJR4f5JjeG7D4-drAdkBLtvtDzL2Go4_wuFze1Pm8HTIozk4uGTkLK96wGsv5igmbg-liKNnvovTy0MPKwyWpg-9GPPATQG8eKByzLTQv9tCLdnA_vI/s1600/IMG_5847.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZsbQkyXNWtdFBu8f6Xq7K3QxbWaJR4f5JjeG7D4-drAdkBLtvtDzL2Go4_wuFze1Pm8HTIozk4uGTkLK96wGsv5igmbg-liKNnvovTy0MPKwyWpg-9GPPATQG8eKByzLTQv9tCLdnA_vI/s1600/IMG_5847.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM68MGXaboAMgIa1j43yZiXKpgoixn9uxvr18Mnyu8NRx5kT08c8IgEXCpb1FuMWQtFP3KQKeXhS9ZXE9QqrjSu7OLm2q7RChMbwgz4WOuFE9IHWl_1IGVa9QLQG9Umq_lIQCmpBt5wB_6/s1600/IMG_5849.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM68MGXaboAMgIa1j43yZiXKpgoixn9uxvr18Mnyu8NRx5kT08c8IgEXCpb1FuMWQtFP3KQKeXhS9ZXE9QqrjSu7OLm2q7RChMbwgz4WOuFE9IHWl_1IGVa9QLQG9Umq_lIQCmpBt5wB_6/s1600/IMG_5849.JPG" height="300" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Siellä se on, valo pimeässä. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTroytuSMJrTctDnAPhF8jB4sZXKDaOKKMUxuRMRuq7hH6V47nb5EjGHp6r9VPnWPqE6bLIWzVvgxHkfZcnKNNAyRglRPZEjiy5VfCHz0rTEZTct8stCCPtgf9dUu5Yj7SeH8R2CKPb60k/s1600/IMG_5853.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTroytuSMJrTctDnAPhF8jB4sZXKDaOKKMUxuRMRuq7hH6V47nb5EjGHp6r9VPnWPqE6bLIWzVvgxHkfZcnKNNAyRglRPZEjiy5VfCHz0rTEZTct8stCCPtgf9dUu5Yj7SeH8R2CKPb60k/s1600/IMG_5853.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiHA-B1Vg__Gdc7YjRHfgNKe9CXXxFAQgWairGWeniwmUc7swGbLf12H2pzg5q6zArrmzzrN2ZXKdzUsQ2T_9dG6b_70GhzJGqFTyrtakAM8URhED3-4l1HdWuucRhz69D93RejdxV2k_m/s1600/IMG_5854.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiHA-B1Vg__Gdc7YjRHfgNKe9CXXxFAQgWairGWeniwmUc7swGbLf12H2pzg5q6zArrmzzrN2ZXKdzUsQ2T_9dG6b_70GhzJGqFTyrtakAM8URhED3-4l1HdWuucRhz69D93RejdxV2k_m/s1600/IMG_5854.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjo3IB6CrQBDTmvdJEPSVT8F8RUvunpGW-kL4BvT594oNOq_OLmQ40ETcpSZH4IUefSJVV9tn4JEfZ8OMKlhyphenhyphenzWxszZsPtetqGgBYlsCUYIz8cb5-HG1X5hsRXcLP1B_yEcR7eQDmH9SX0/s1600/IMG_5856.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjo3IB6CrQBDTmvdJEPSVT8F8RUvunpGW-kL4BvT594oNOq_OLmQ40ETcpSZH4IUefSJVV9tn4JEfZ8OMKlhyphenhyphenzWxszZsPtetqGgBYlsCUYIz8cb5-HG1X5hsRXcLP1B_yEcR7eQDmH9SX0/s1600/IMG_5856.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT6zd4gX-lCaJaIs7TvPKxLTJRybLZbzDheUfZg4AyNOQuG1p-AWmb7_DMgD__T8iAIpAG5ixaRn_Ap009rqW2QZ3mdVSKwgGe8pDzmUozxv5OMazJqwTALnNWEwQzdDKZLiWmbmZheRIz/s1600/IMG_5857.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT6zd4gX-lCaJaIs7TvPKxLTJRybLZbzDheUfZg4AyNOQuG1p-AWmb7_DMgD__T8iAIpAG5ixaRn_Ap009rqW2QZ3mdVSKwgGe8pDzmUozxv5OMazJqwTALnNWEwQzdDKZLiWmbmZheRIz/s1600/IMG_5857.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh62XIU5dmEDn9KXc2gaDkRNaqzK0dp5AXmZxVZoQe17sbJs2A5FMxp5k6laolTdvh2gad8vQEObw6Bo9Ydyanphydc8Z_R8sAgKPfOWDCFOebJytjjMkYVoxWj_cl3e8gOKZndzCgrxwuv/s1600/IMG_5860.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh62XIU5dmEDn9KXc2gaDkRNaqzK0dp5AXmZxVZoQe17sbJs2A5FMxp5k6laolTdvh2gad8vQEObw6Bo9Ydyanphydc8Z_R8sAgKPfOWDCFOebJytjjMkYVoxWj_cl3e8gOKZndzCgrxwuv/s1600/IMG_5860.JPG" height="300" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Joko mennään?</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2NcRsxcmzRQc0gY_GhCx7CTXWi3oFK6qT9WCD-vdrX5mkIVYpDaE-UR1LzbtUKUNdMVyKeUDgt2qCKfPuk1JuJgR2bzQ-y0ZVvahP_t0YSetgxbBybdCFWDJXQYadQZJRAxGplVvpwNOF/s1600/IMG_5862.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2NcRsxcmzRQc0gY_GhCx7CTXWi3oFK6qT9WCD-vdrX5mkIVYpDaE-UR1LzbtUKUNdMVyKeUDgt2qCKfPuk1JuJgR2bzQ-y0ZVvahP_t0YSetgxbBybdCFWDJXQYadQZJRAxGplVvpwNOF/s1600/IMG_5862.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJnvJ18P5CfXazIBkHG0YMaYn90jXnlHNlQ6kpbnt4VoQ-VS3J1A5-btwTM5MOAk3xG87ehYigsB3leTb-3r5I4rfYWANLsHhmvdmAflLHX7hoJmx0sRZ_27ZLlemk8a2os9497g7IxnOD/s1600/IMG_5864.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJnvJ18P5CfXazIBkHG0YMaYn90jXnlHNlQ6kpbnt4VoQ-VS3J1A5-btwTM5MOAk3xG87ehYigsB3leTb-3r5I4rfYWANLsHhmvdmAflLHX7hoJmx0sRZ_27ZLlemk8a2os9497g7IxnOD/s1600/IMG_5864.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRdb6r1uX5cj0-bzMawQ3913wNRwMW7O1u-k7tW5DC-lzsppmaZRhizLP_GF1fnq5rFUEmmdZOaL5Eya8I9yZ6qsZr6L-mkQKvPixTBNeDvxAXpi1pIE1uwT6MEH8mGR0LPn7s9BeWC2gx/s1600/IMG_5867.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRdb6r1uX5cj0-bzMawQ3913wNRwMW7O1u-k7tW5DC-lzsppmaZRhizLP_GF1fnq5rFUEmmdZOaL5Eya8I9yZ6qsZr6L-mkQKvPixTBNeDvxAXpi1pIE1uwT6MEH8mGR0LPn7s9BeWC2gx/s1600/IMG_5867.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnBGRXwec2MuvqCxjDdZcLqAH7m8-4SEjbQq3mwlbwuq40PDeP9JyNk83p7Gvk202trDqmhZa8qxZePS2USWC64wPjqcmXl0JzO2Gm4jpXIe0mXpcQkJcXUD-VUWvnTkXP6YibvjMpHPlc/s1600/IMG_5870.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnBGRXwec2MuvqCxjDdZcLqAH7m8-4SEjbQq3mwlbwuq40PDeP9JyNk83p7Gvk202trDqmhZa8qxZePS2USWC64wPjqcmXl0JzO2Gm4jpXIe0mXpcQkJcXUD-VUWvnTkXP6YibvjMpHPlc/s1600/IMG_5870.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg3A1CQikTlLojpWCVdVO2Q8J_jK4waPYErpBYUfBE-Xa43I06678StXXy7FIoZzHTrsLfXABMq6stdBBXHCG4IeHLeHX_OR46JW0JYRduvFKMrYybkmdc8j1HPs90_ZfUrJgdphYulv03y/s1600/IMG_5877.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg3A1CQikTlLojpWCVdVO2Q8J_jK4waPYErpBYUfBE-Xa43I06678StXXy7FIoZzHTrsLfXABMq6stdBBXHCG4IeHLeHX_OR46JW0JYRduvFKMrYybkmdc8j1HPs90_ZfUrJgdphYulv03y/s1600/IMG_5877.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP61eAt5v-cxbJvrz0426tMg18dwmdLILcaxqa1kXETXa5Tn4q6OLcuSgB4DbEPB1Zw089VqOCek18kuJ2LrE5Iti0okk-vgBlzBf0BqKIlS-uUnLkzCYvXdVYn_3IqAAxMs7LPYFVH6BA/s1600/IMG_5880.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP61eAt5v-cxbJvrz0426tMg18dwmdLILcaxqa1kXETXa5Tn4q6OLcuSgB4DbEPB1Zw089VqOCek18kuJ2LrE5Iti0okk-vgBlzBf0BqKIlS-uUnLkzCYvXdVYn_3IqAAxMs7LPYFVH6BA/s1600/IMG_5880.JPG" height="400" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ei se ehkä kaunis ole, vähän heiluvainenkin, <br />mutta ajaa asiansa.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyGFIIAE7rGgd8kM5H-FJc1uAw28uFzNeGUDLC3AO3Y2L946B0aaDSnWbyri3jrx2lt5_UyFIpUX2E2VmjGsm6Md0VVX7VBHflVTmo73NYfBXRWqeFypoBItwfRQ7hj5gI2vGXh-_6uW2d/s1600/IMG_5885.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyGFIIAE7rGgd8kM5H-FJc1uAw28uFzNeGUDLC3AO3Y2L946B0aaDSnWbyri3jrx2lt5_UyFIpUX2E2VmjGsm6Md0VVX7VBHflVTmo73NYfBXRWqeFypoBItwfRQ7hj5gI2vGXh-_6uW2d/s1600/IMG_5885.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjW5nhpxLkRBk5_nh9KTF4M-A9wzZrjLbNMckd-hsI82-60HQcs5R3Yfpo2TEtU62WUXhM4lvScAAe2lrZFbNk4bWRsCdWqK7kHZuKXBawIowFlhRkzNY0eF8hsvL1M42N5ciC_dLg77aeW/s1600/IMG_5887.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjW5nhpxLkRBk5_nh9KTF4M-A9wzZrjLbNMckd-hsI82-60HQcs5R3Yfpo2TEtU62WUXhM4lvScAAe2lrZFbNk4bWRsCdWqK7kHZuKXBawIowFlhRkzNY0eF8hsvL1M42N5ciC_dLg77aeW/s1600/IMG_5887.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2z19gRgxwiusVAQP7mkQueTF85cTPZVZg7IDAgEQuYllPShnQxUPoGnib-TAhlBY728mbTRm-YLrVjZauPkW5XBfh4u3-0xYx9nswOMTmPKuQUg7w6KyqxQKx66En0D67rP7Zo2rcEa4Q/s1600/IMG_5889.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2z19gRgxwiusVAQP7mkQueTF85cTPZVZg7IDAgEQuYllPShnQxUPoGnib-TAhlBY728mbTRm-YLrVjZauPkW5XBfh4u3-0xYx9nswOMTmPKuQUg7w6KyqxQKx66En0D67rP7Zo2rcEa4Q/s1600/IMG_5889.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgS8EkYcwTjkx1Idq2iqGMjBLx0YOYSpV-XXXPU710dqMuYfh1CCOAsZUqI2R5vvtAhesosIrX_zbxR0j2eAFnf30R0SHayb3BoIXG0wDlNzw3Z3JqtF2n3kqMAAnuVy0fgyTF6sfGVL8MC/s1600/IMG_5893.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgS8EkYcwTjkx1Idq2iqGMjBLx0YOYSpV-XXXPU710dqMuYfh1CCOAsZUqI2R5vvtAhesosIrX_zbxR0j2eAFnf30R0SHayb3BoIXG0wDlNzw3Z3JqtF2n3kqMAAnuVy0fgyTF6sfGVL8MC/s1600/IMG_5893.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqxw-37HdYW8LAgDrTGQAHEzG8c0PMsmS7YwV79Dem3rQN6OtW-qZbON88GTTQ9SOfvtJpGKfzRb6-R80-3x0Me8EBuA1sa-Tgi_ei6XxXvjnPeANIboziHhHo-A7lpp9gTkCemRJzRqZe/s1600/IMG_5904.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqxw-37HdYW8LAgDrTGQAHEzG8c0PMsmS7YwV79Dem3rQN6OtW-qZbON88GTTQ9SOfvtJpGKfzRb6-R80-3x0Me8EBuA1sa-Tgi_ei6XxXvjnPeANIboziHhHo-A7lpp9gTkCemRJzRqZe/s1600/IMG_5904.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjR3dsCZs5kz6CzdftQXwlb1U3ImYSUM6rTAb_-rFQHaG-c4cmAFhipgVJbJfr7BNZXqVjDkzYpdu5YIb_zNyT3wKDMr0sSVLhUvKgyozg4fu8V8GRUHgdHWz_ddw-MQsy8lMp4eA_CQ-bx/s1600/IMG_5905.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjR3dsCZs5kz6CzdftQXwlb1U3ImYSUM6rTAb_-rFQHaG-c4cmAFhipgVJbJfr7BNZXqVjDkzYpdu5YIb_zNyT3wKDMr0sSVLhUvKgyozg4fu8V8GRUHgdHWz_ddw-MQsy8lMp4eA_CQ-bx/s1600/IMG_5905.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhWM49TWdlGttxaKeectO-34xtPoK0F1tZ-3JrnH7X-__Z0sqOToLxnMHOf2JLq7YFJ7jWfWL4Go9G8ugbBqSLRwCUGwwFdOOKU-7lsBft5ioGZLbiUItQi1Usc2A2EIM2pTR4ycihFmhpA/s1600/IMG_5908.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhWM49TWdlGttxaKeectO-34xtPoK0F1tZ-3JrnH7X-__Z0sqOToLxnMHOf2JLq7YFJ7jWfWL4Go9G8ugbBqSLRwCUGwwFdOOKU-7lsBft5ioGZLbiUItQi1Usc2A2EIM2pTR4ycihFmhpA/s1600/IMG_5908.JPG" height="300" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Aamun valjettua Tardis oli yhä paikalla, <br />ja kuvaaja oli jäänyt jumiin joulupalloon.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKpZBwwV8o01ViVm_h7qJ9zwJA7VXOGZ4h5dOgjPPPDMSxBLFmqp4vZeTCjw63XSlRyjOPhz94Jzxy-t4pB2FtGEqudcpmGE3aIkQ7h1yJRTNvOBVOr16YcE2lmB4pEUqnZ-d-SeR_sSUL/s1600/IMG_5909.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKpZBwwV8o01ViVm_h7qJ9zwJA7VXOGZ4h5dOgjPPPDMSxBLFmqp4vZeTCjw63XSlRyjOPhz94Jzxy-t4pB2FtGEqudcpmGE3aIkQ7h1yJRTNvOBVOr16YcE2lmB4pEUqnZ-d-SeR_sSUL/s1600/IMG_5909.JPG" height="400" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRREs2ujt_viwDArP6DgVN4zvZhRSiqOOxTojgMK_XV0FQOsXdtJkl4lDVIzExmfpqDmEgTtxOeAl7solegVRF09QHo9IsvW89jNyFNPphyB8Ycpm_GJH7AKESaD9-fDumRjewJmt-hm_l/s1600/IMG_5910.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRREs2ujt_viwDArP6DgVN4zvZhRSiqOOxTojgMK_XV0FQOsXdtJkl4lDVIzExmfpqDmEgTtxOeAl7solegVRF09QHo9IsvW89jNyFNPphyB8Ycpm_GJH7AKESaD9-fDumRjewJmt-hm_l/s1600/IMG_5910.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRxbh9-xzxs9uAawKCcPOq-BETUJTj4xw-9Op_qUGGm3P_iK9KmyWiMXzE7j9HZTX17ncNIlvmbGuM17AeMJEF1Z09vVeac_geN-zm5saLKzhXKn6hBhJv7sEi3sGzl0CA6OspAbzpZsRZ/s1600/IMG_5911.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRxbh9-xzxs9uAawKCcPOq-BETUJTj4xw-9Op_qUGGm3P_iK9KmyWiMXzE7j9HZTX17ncNIlvmbGuM17AeMJEF1Z09vVeac_geN-zm5saLKzhXKn6hBhJv7sEi3sGzl0CA6OspAbzpZsRZ/s1600/IMG_5911.JPG" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
<br />
<br />Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-5289325077211718822014-12-16T22:48:00.003+02:002014-12-16T22:50:28.743+02:00Teaser<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPNdNPOqXf6A4LUxj1M4JR3f9Ajt_nnkMNhbDBM17WbVmdzofPFVr1nUThWTMUpBSGDjp4fB1781Zi1rexUdKbBqnPBzjlSKXPG3nnq0O0WUmAuJZXkmdCpAfknlPvQiWjGoMuUVEdGrCH/s1600/ovenkahva2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPNdNPOqXf6A4LUxj1M4JR3f9Ajt_nnkMNhbDBM17WbVmdzofPFVr1nUThWTMUpBSGDjp4fB1781Zi1rexUdKbBqnPBzjlSKXPG3nnq0O0WUmAuJZXkmdCpAfknlPvQiWjGoMuUVEdGrCH/s1600/ovenkahva2.jpg" /></a></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
Voi, joko voi tarttua ovenkahvaan ja työntää ovet auki seikkailuun, jooko?</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Huomenna suunnitelmien mukaan viimeinen pakerruspäivä Hervannan telakalla pikku-Tardiksen parissa.</div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-929839468065057202014-12-15T22:41:00.000+02:002014-12-15T22:44:21.389+02:00Jouluksi kotiin?Pikku-Tardis on nyt hieman jumiutunut näperrysvaiheeseen. Vääntämättä olisivat vielä katon lyhty, ovenkahvat ja paristokotelon jemmahylly. Ja tietenkin loppusilaukset ja muut välttämättömät hienosäädöt, jotka muuten pistäisivät silmään. Sopivia ovenkahvoja ja lyhdyn hattua on ollut vaikea löytää, ja homma on jäänyt oikeastaan pitkälti niistä kiinni. Tänään ovenkahvat kuitenkin löysivät meidät, joten sen osalta ainakin edetään. Lyhdyn hattu koottaneen erilaisista napeista, ja jos sopivia ei löydy, niitä lähdetään keskiviikkona metsästämään nappipuodista. Olemme päättäneet, että Tardis pääsee jouluksi telakalta kotiin, joten pitää pistää hihat heilumaan.<br />
<br />
Isomman Tardiksen perään on jo malttamattomasti kyselty, ja täytyy myöntää, että olenpa minäkin parina iltana haaveillut hiveleväni sinistä seinää. Tosiasiassa meillä on kuitenkin melkoinen ongelma nikkarointitilojen suhteen: edessä on vielä monta pimeää ja kosteaa kuukautta, joten ulkona ei voi harkitakaan työskentelevänsä. Ja ennen rakentamisen aloittamista täytyy totta kai tehdä kunnon suunnitelmat, jotka vievät yllättävän paljon aikaa. Nyt vasta keräillään ideoita ja ehdotuksia.<br />
<br />
Konsoli kuitenkin sai tänään uuden hilivimpaimen, kun tarkkaavainen minicompanionimme oli bongannut Tigerissa vastaanottokelloja. Etovan liila kello odottaa nyt vain sopivampaa väriä pintaansa. Minun käy jo valmiiksi sääliksi Tohtoriamme, joka joutunee kestämään pikku-Amyn jatkuvaa kellon kilkuttelua. Epäilen, että Tardiksesta saattaa kuulua muutamaankin otteeseen, miten Tohtori toruu pientä Amelia Pondia hyvin painokkaasti Tardiksen nappuloihin koskemisesta. Sanottakoon, että kello oli tänään vielä paketissa, kun pikku-Ameliamme sitä iloisesti kaupassa kilkutteli, ja, no, ainakin tiedämme, että kello toimii ja siitä lähtee kantava, heleä ääni.<br />
<br />
Lentotukikohdan telakalla aloitettiin myös pieni sivuprojekti, kun kannoin kotiin mitäänsanomattoman lyhdyn. Joku sisustuslehtiä plaraava kotoilija voisi saada slaakin, jos saisi tietää, että aion turmella tuon eleettömän elegantin peltilyhdyn, sotkea sen rungon siniseksi ja maalata lasit. Kukin voi tahollaan arvata, mitä tästä lyhtypolosta syntyy. Melkoinen sotku kylpyhuoneeseen, maaliin tuhriintuneet räpylät ja kasa kurasta ja ravasta puhtaaksi hinkattuja laseja, ainakin näin toistaiseksi.Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-85791615162949203492014-12-12T10:54:00.001+02:002015-01-05T00:56:11.451+02:00Regeneraatiotuskia (uni)Polttava kipu riehui sisälläni. Se oli alkanut aivan yhtäkkiä. Sisuskaluni tuntuivat kiehuvan. Selkää vihloi kuin minut olisi kerta toisensa jälkeen lävistetty valtavalla sapelilla. Olin äkillisesti romahtanut maahan kesken tanssileirin. E oli kerännyt minut talteen kummastuneiden leiriläisten keskeltä ja ilmoittanut, että nyt lähtisimme kotiin, koska en ollut kunnossa. Ajomatka oli ollut piinallisen pitkä, mutta E oli nököttänyt ratin takana päättäväisesti, vaikka olin valittanut ja ulissut koko matkan sekavia takapenkillä: milloin tahdoin takaisin ja milloin olin lähdössä pelastamaan Tohtoria siipiratasalukselta. En ollut pystynyt pitämään yllä uutta muotoani vaan olin vähitellen palannut vanhaan kehooni, mistä olimme kumpikin päätelleet, että jokin oli pahasti pielessä.<br />
<br />
Nyt makasin E:n pimennetyssä olohuoneessa. Viiltävä kipu oli räjähtänyt infernaaliseksi, kun olimme taistelleet minua ylös portaita. Repivä, ravisuttava kipu oli saanut minut tarrautumaan porraskaiteeseen, jotta olisin pysynyt kasassa. E oli joutunut maanittelemaan ja vääntämään minut irti kaiteesta, josta olin pidellyt kiinni kuin henkeni kaupalla, kuin hukkuva oljenkorresta. Päästyämme sisälle asuntoon olin saman tien käpertynyt olohuoneen matolle sikiöasentoon ja kaikista suostutteluista huolimatta en ollut enää suostunut hievahtamaankaan siitä vuoteeseen tai edes sohvalle. Heijasin itkuisena edestakaisin varmana, etten selviäisi vaan regeneraatioenergia raastaisi minut hengiltä ennemmin tai myöhemmin, luultavasti ennemmin.<br />
<br />
E seisoi hetken neuvottomana katsellen vikisevää, vääntelehtivää kasaa lattiallaan ja katosi sitten huolestuneen näköisenä keittiöön. Kauhuissani ajattelin hänenkin luovuttavan ja että jäisin yksin, mutta hetken päästä kuulin astioiden kolinaa ja E:n jutustelevan jotain keittiöstä. Sanoista en saanut selvää oman huohotukseni yli, mutta se oli yhdentekevää, kunhan tiesin, etten ollut yksin. Pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua hän palasi höyryävän teekupillisen kanssa ja kyykistyi viereeni tarjoamaan sitä minulle. "Katso, sait Tardis-mukin. Teetä. Yritähän nyt juoda, se auttaa", hän puheli rauhoitellen laskien kätensä harteilleni. "Toivottavasti", hän lisäsi hiljaa.<br />
<br />
Kivut olivat hetkeksi hellittäneet ja läähätin vetelänä henkeäni haukkoen lattialla poski rullalla mattoa vasten. Kädet täristen punnersin itseni polvilleni ja pinnistelin kurottautumaan mukia kohti. Epävarmasti siemaisin pari kulausta. Enempää en jaksanut. Kulmat kurtussa odotin, että taivaallisen hyvä olo leviäisi taianomaisesti koko kehooni, mutta mitään ei tapahtunut. Ehkä se ei ollutkaan niin nopeavaikutteista. Kielelläni tuntui karvas maku, joka vain voimistui. Mieleni teki pyyhkiä kieleni johonkin, mutta ennen kuin ehdin hinkata kieltäni sohvaan uusi kouristusten aalto kumpusi yhtäkkiä sisuksistani ja rojahdin takaisin makuulleni. Tunsin, miten kuuma tee valui kohti vatsaani levittäen mukanaan kirvelevää, pistelevää kipua. Ei, tee ei ollut nyt se, mitä kaivattiin. "Ei teetä", ähisin tuskissani. "Polttaa."<br />
<br />
"Tarvittaisiin Tohtoria." E istahti sohvalle ja hörppi teetä mietteliäänä. "Hän tietäisi, mitä tehdä. Tuskin tuo paranee kalapuikoillakaan. Eikä minulla edes ole vaniljakastiketta. Eikä sitä tiedä, vaikka se saisi aikaan räjähdyksen tai jotain muita komplikaatioita. "<br />
<br />
Räjähdyksen mainitseminenkin sai minut vaikeroimaan kahta kauheammin, sillä juuri siltä minusta tuntui: kuin olisin räjähtämäisilläni. Puistelin kuitenkin päätäni raivokkaasti. "Ei", vikisin, "Ei Tohtoria. Tohtori ei saa tietää. Hän ei saa nähdä tätä."<br />
<br />
E katsoi minua kuin vajaamielistä. "Älä ole tyhmä. Tohtori on ainut, joka voi auttaa! Anna, kun arvaan: olit jossain Tohtorin kanssa ja sitten tämä tapahtui. Missä hän on?"<br />
<br />
"En tiedä", vastasin, ja vatsani kramppasi minut palloksi. "Jack."<br />
<br />
"Häntä ei tänne kutsuta. Ei Jack osaa tässä auttaa", E totesi torjuvasti.<br />
<br />
Polttavia kipinöitä sinkoili sisälläni, ja olin varma, että sisäelimeni olivat alkaneet revetä riekaleiksi. Kylmä hiki valui nihkeänä pitkin niskaani. Yritin nousta nojaamaan vasten sohvaa siinä uskossa, että asennon vaihtaminen helpottaisi oloa. Nojasin päätäni E:n polveen ja puuskutin kyyneleet poskillani, kun selkäni halkaisi viiltävä kipu, voimakkaampi kuin ennen. Parkaisin tuskissani ja painoin otsani takaisin vasten mattoa. E laski teemukin käsistään ja kumartui puoleeni. "Mihin sattuu?" hän kysyi huolissaan.<br />
<br />
"Selkään. Tuntuu, että halkean", sain hädin tuskin huohotettua. "Minä en selviä tästä", panikoin, kun kipu viilteli selkääni valkoisina välähdyksinä. Olisin oksentanut kivusta, jos pala ei olisi kuristanut kurkkuani ja tehnyt hengittämistä vaikeaksi. "Minä en halunnut tätä. En ihan oikeasti halunnut. Mieluummin olisin kuollut."<br />
<br />
"Äläs nyt... Et sinä tätä valinnut. Et sinä voinut tietää", E hyssytteli ja kyykistyi viereeni. Hiljaa hän silitteli selkääni. Rauhallisesti pitkin vedoin edestakaisin. E tuntui hallitsevan energiaa, kesyttävän sen ja pakottavan rauhoittumaan ja alkamaan korjata tekemiään vaurioita. Hiljalleen tunsin, miten jylläävä, polttava energia sisälläni laantui ja aaltoili pehmeämmin vain välillä näykkien sisikuntaani. Rauhoituin itsekin ja rentouduin hieman tärisevältä kerältäni. Pystyin hengittämään tasaisemmin. Nyyhkytin hiljaa kiitollisena ja samalla kuitenkin kauhuissani siitä, että joku silitteli minua.<br />
<br />
Energia sisälläni ei hämääntynyt silittelyistä kovin pitkäksi aikaa. Tunsin, miten se vetäytyi ja tiivistyi syvemmälle. Itkeskelin yhä ääneti ja yritin kestää raastavaa, pistelevää kipua. Aloin olla todella väsynyt ja pelkäsin, etten jaksaisi enää kovin pitkään. Kuolema alkoi tosissaan pelottaa minua. Itkua tuhertaen sopertelin E:lle, mitä oli tapahtunut, ja hoin, etten halunnut kuolla. Lopulta anelin, että E etsisi Tohtorin. Minä en ollut pystynyt pitämään lupaustani, että palaisin pelastamaan Tohtorin. Jonkun pitäisi pelastaa Tohtori. Maailma tarvitsi Tohtoria. Minäkin tarvitsin, mutta minua ei ehkä voisi silloin enää pelastaa. Tahdoin silti nähdä Tohtorin vielä viimeisen kerran.<br />
<br />
E kiskoi tumman takin niskaansa. "Minä menen nyt. Etsin Tohtorin ja tuon hänet tänne. Tulen pian takaisin."<br />
<br />
"Et sinä voi tietää..." yritin uikuttaa. Kaikki kuulosti vain turhilta lupauksilta. Voisi kestää useita kuukausia, useita vuosia, ennen kuin hän löytäisi Tohtorin. Silloin olisi jo liian myöhäistä.<br />
<br />
"Tardis", hän totesi ja katosi ovesta.<br />
<br />
Mieleni teki huutaa ja itkeä yksinäisyyttäni. Minua pelotti, ja minut oli jätetty yksin. Yksin kasvokkain kuoleman kanssa. Tyyni ja hiljainen järki kuitenkin kertoi, ettei meuhkaamisesta ollut mitään hyötyä - pikemminkin päinvastoin. Jos rauhoittuisin, voisin selvitä pitempään. En ehkä riittävän pitkään, mutta ainakin olisin yrittänyt. Pelko yritti kuitenkin lannistaa minut. Enhän minä kestäisi. Jo muutamassa päivässä olisin liian heikossa kunnossa ja nääntyisin. E ei löytäisi Tohtoria ja luovuttaisi. Kotiin palatessaan hän löytäisi sen, mitä minusta oli jäljellä. Ei, E ei luovuttaisi! Hän etsisi Tohtorin. Jos E pystyi hallitsemaan regeneraatioenergiaa, voisin minäkin tehdä jotain.<br />
<br />
Keskitin kaiken keskittymiseni sisääni. Minun pitäisi keksiä, mitä oli mennyt pieleen, jotta korjaava energia olikin ryhtynyt tuhoamaan minua. Yritin hidastaa sitä. Niin saisin hieman lisää aikaa ja aikaa minä juuri tarvitsin. Aikaa, jotta oppisin ymmärtämään energiaa. Enemmän aikaa E:lle etsiä Tohtori. Minua väsytti, mutta taistelin nukahtamista vastaan. Energia oli muuttunut lämpimäksi ja pehmeäksi, mutta yhä se itsepintaisen vääjäämättömästi nakersi sisikuntaani. Aivan kuin se olisi vaipunut valmiustilaan: yksikin väärä liike, ja kaikki olisi ohi. Ajatukseni ei voisi nyt herpaantua siitä. En saisi nukahtaa. Jos kuitenkin ihan hetkeksi vain...<br />
<br />
Kirkas valo täytti huoneen. Kuulin E:n puhuvan nopeasti. Kuulin liikettä olohuoneen nurkasta. Siristin silmiäni nähdäkseni, mitä tapahtui. Ehdin juuri nähdä, miten Tohtorin pitkä, laiha hahmo astui Tardiksesta E kannoillaan.<br />
<br />
"...sinä voisit auttaa, ja sanoin, että löydettyäni sinut palaisimme Tardiksella takaisin ajassa, ja tuossa hän nyt on", E pälpätti ja osoitti minua. "Emme tienneet, mitä tehdä. Se näytti ihan regeneraatiolta, mutta eihän se voi olla. Mahdotonta. Tohtori, tee jotain. Ole kiltti ja sano, että jotain voi vielä tehdä."<br />
<br />
Keskittymiseni herpaantui, kun onni ja helpotus purskahtivat sisälläni nähdessäni E:n ja Tohtorin. Vaistomaisesti räpiköin istumaan, ja samassa sisälläni leimahti. Ähkäisy karkasi keuhkoistani. Tuli pimeää. Silmät epäuskosta laajenneina seissyt Tohtori syöksyi kaappaamaan kiinni minusta. "Ei, ei, ei, ei. Ei se voi olla, mutta on se", hän taivasteli. "Se on mahdotonta. Mutta on se. Regeneraatio. Mutta hän ei osaa. Keho ei tiedä, mitä pitäisi tehdä." Tohtori pysähtyi tuijottamaan tyhjää kuin tapaillen jotain unohtamaansa, mutta havahtui sitten ja kääntyi katsomaan E:n suuntaan. "Äkkiä. Tardikseen. Hänet täytyy saada Tardikseen." Tohtori yritti nostaa minua, mutta olin tajuttomana liian vetelä. "Missä se Jack on, kun häntä tarvittaisiin? Huuda hänelle", Tohtori huusi E:lle roikottaen minua kainaloista.<br />
<br />
"Jack! Tänne!" E kurkottautui huutamaan sisään Tardiksen ovesta. Mitään ei kuulunut. Paitsi kaukaisia suihkun ääniä. "Suihkussa", E totesi happamesti ja tarttui minua jaloista.<br />
<br />
Tohtori kurtisti otsaansa E:lle ja oli melkein väittämässä vastaan, että jos Jack oletti, että hän saisi reissata mukana, niin olisi hänen myös tehtävä osuutensa, ja ettei E:n tarvitsisi riuhtoa itseään auttamalla kantamisessa, mutta E:n tiukka katse muistutti, ettei aikaa ollut hukattavaksi. He nostivat minut ylös ja vaappuen raahasivat kirkkaana hohtavaan Tardikseen.<br />
<br />
- - - - -<br />
<br />
Todennäköisesti uni heijasteli tolkutonta selkäkipuani, sillä aamulla heräsin selkä aivan jumissa. Jännää oli se, miten uni oli suoraa jatkumoa edellisöiselle unelle siipiratasristeilystä. Jahas, että tällainen tuplajakso tällä kertaa.Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-40020193281198701402014-12-11T00:18:00.000+02:002015-01-05T00:46:34.777+02:00Siipiratasristeilyllä (uni)<div>
Kylläpä voikin taas yhteen yöhön mahtua toimintaa! Unissakävelyä (heräsin seisomasta keskeltä keittiötä), Tohtori-uni, hyvin sekavia sekalaisia unenpätkiä ja mallisuoritus, miten nukkua pommiin työaamuna. Aamulla toimistolla olo oli lievästi kuin katujyrän alle jääneellä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
- - - - -</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kuljeskelimme leppoisasti siipiratasaluksen kannella. Oli pilvinen, harmaa, melko tyyni päivä. Ei mikään varsinainen risteilykeli, mutta Tohtorin mielestä varsin oivallinen päivä lähteä risteilemään siipirataslaivalla pitkin järveä: ei liian kuuma, ei liian kylmä, ei liikaa ihmisiä, ei jonoja buffetissa. Siis mukavaa ja vaivatonta. Rauhallista. Välillä hänkin kaipasi hengähdystaukoa, ja oli ollut mukavaa osua aikaan ja paikkaan, jossa ei heti kohta huomaisi olevansa keskellä minä hetkenä tahansa laukeavien ongelmien vyöryä hengestään kamppaillen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Luulin, että pidät siitä", tokaisin hymyillen Tohtorille, joka maleksi edelläni toimettomuudestaan nauttien. Hän loi minuun olkansa yli kysyvän katseen kädet taskussa. "Vaarasta, ongelmista ja niiden ratkomisesta. Siitä, että saat pistää kaiken älysi peliin ja aivot sauhuten etsiä ratkaisua, luottaa intuitioon ja heittäytyä vaaraan ja lopulta pelastaa maailman", selitin naurahtaen. Ymmärsin itsekin, miten naurettavalta kuulostin. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tohtori hymähti ja tuijotteli harmaalle taivaalle. "Ei se ihan niinkään mene. Sitä tekee sen, mikä on pakko. Ei kukaan halua kerrasta toiseen hakeutua tilanteeseen, jossa joutuu taistelemaan henkensä puolesta. Minä vain päädyn niihin, ja joskus mietin, seuraavatko ongelmat minua minne menenkin. Joka kerta minä pelkään, että kuolen." Hän nojasi selkänsä kannen kaiteeseen ja katsoi minua vakavissaan ja jatkoi kuin lukien ajatuksiani: "Kyllä, totta kai minäkin pelkään kuolemaa, vaikka voinkin regeneroitua. Kuolemanpelko saa kenet vain tekemään sellaisiakin asioita, joihin ei uskonut kykenevänsä. Jos minä saisin päättää, mieluummin vain matkustelisin ympäriinsä ja katselisin paikkoja, tapaisin mielenkiintoisia tyyppejä ja... olisin ihan tavallinen turisti." Poikamainen virne karkasi kasvoille aivan kuin hän olisi jäänyt kiinni keksipurkilta. "No, ei, se kävisi pitemmän päälle tylsäksi. Aika nopeastikin. Kyllä seikkailu silloin tällöin tekee välillä terää. Mutta ei pohdita sitä nyt. Nyt ollaan lomalla! Tehdään tavallisia loma-asioita, käydään risteilyllä, ihaillaan maisemia - teillä on niin kaunis planeetta, ettekä te aina edes tajua sitä, niin paljon vettä, ja täällä pohjoisessa niin paljon järviä, joiden yli kellutte pikku peltipurkeissa, sanoinko jo, miten upeaa täällä on, kun oikein katselee ympärilleen? Loistavaa! Kukaan ei riko rauhaa ja kohta päästään syömään. Onkohan alhaalla jo kohta ruokaa, pitäisikö käydä kysymässä? Kehuivat ruokaa kovasti."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Puistelin naureskellen päätäni. Tohtori oli taas vauhdissa. 900 vuotta matkaamista ajassa ja avaruudessa ja silti hän jaksoi innostua suunniltaan niin tavallisista asioista kuin järvistä ja risteilyistä. Ihailin tuota kykyä innostua aina uudestaan. Matkustaminen ja vuodet eivät olleet paaduttaneet levotonta reissaajaa. Purskahdin nauruun ja tartuin häntä käsivarresta, kun huomasin hänen tosissaan miettivän laivan keittiöön pistäytymistä. "Hei, pysytään me vain täällä kannella, nautitaan raikkaasta ilmasta ja annetaan kokin hoitaa hommansa rauhassa", huudahdin iloisesti pysäyttäessäni Tohtorin, ennen kuin hän ehti livistää alas portaikkoon. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tohtori kääntyi puoleeni muka mietteliäästi virnuillen. "Mm-m, ehkä parempi niin. Ehkä kokki ei ole tottunut siihen, että keittiöön paukkaa avaruusolio kyselemään ruoan perään kesken kaiken", Tohtori vitsaili. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vilkaisin nopeasti ympärillemme varmistaakseni, ettei kukaan ollut kuullut. Kannella oli hiljaista. Risteilyllä oli vain muutamia muita matkustajia lisäksemme, ja he eivät juuri tehneet mitään, pysyttelivät omissa oloissaan penkeillä ja näyttivät hädin tuskin liikkuvan. "Ehkä ei", sanoin hiljaa ja nauroin. "Yritähän nyt olla ihmisiksi, alieni." Jatkoimme naureskellen rauhallista maleskeluamme pitkin kantta. Maisema lipui hitaasti ohitsemme, kun alus loiskutteli verkkaisasti eteenpäin. Kaikki tuntui yhtäkkiä kovin epätodelliselta: Kävelin siipirataslaivan kannella vieraalta planeetalta kotoisin olevan, vuosisatoja vanhan avaruusolennon kanssa. Paitsi että avaruusolio näytti ihan tavalliselta mieheltä, ihmiseltä, omalaatuisesti pukeutuvalta mieheltä, jota kukaan ei osannut epäilläkään avaruusolennoksi. Ja minä sitten? Hölmö, nuori nainen, joka oli huumaantunut kaikista seikkailuista, maailmankaikkeuden kauneudesta, josta oli haaveillut lapsesta asti, ja joka nyt oli valmis laittamaan henkensä alttiiksi tuon vieraan olennon vuoksi. Vieraan olennon, jolla oli niin lempeä katse. Huomasin pysähtyneemme ja Tohtorin katsovan minua lempeästi hymyillen. Katse häkelsi minua. Naurahdin hieman hermostuneesti, katsoin hänen ohitseen. Hänen näkemisensä onnellisena teki minutkin onnelliseksi. "Olemme mekin kaksikko", huoahdin ja nojasin kaiteeseen järvelle katsellen. "Oikeastaan aika hullua. Kopperolla lentävä avaruusolio ja tällainen tavallinen likka." </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tohtori tuli viereeni nojailemaan. "Jeah, voihan sen noinkin ajatella. Onhan se aika outoa. Tuo vanha rouva tuijottaa meitä taas, huomaatko?" Tohtori vinkkasi silmillään ohitseni. "Vähän väliä kyttää meitä, ihan kuin pitäisi meitä silmällä. Onko tuo ihan normaalia?" Tohtori kysyi kulmiaan kurtistellen. "Ei ainakaan kovin kohteliasta. Mitä kyttäämistä meissä on?"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Käännyin vaivihkaa ympäri ja katsoin Tohtorin osoittamaa vanhaa rouvaa, joka oli ilmestynyt seisomaan kauemmas kannelle vaaleansinisessä risteilypuvussa hansikkaineen kaikkineen. Nainen toi epämiellyttävästi mieleen Hyacinth Bucketin... Bouquet'n! "Ehkä me olemme hänen mielestään sopimattomia", kurottauduin kuiskaamaan Tohtorin korvaan. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Sopimattomia?" </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Niin", naurahdin. "Ehkä hän luulee, että me..."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Että sinä ja minä...?" Tohtori kohotti kulmiaan ja vilkaisi naista melkein järkyttyneenä. Purskahdimme molemmat hervottomaan nauruun. Naisen ilme nyki kireästi, kun hän näki meidät nauramassa niin makeasti yhdessä, ja hän näytti viittaavan jonkun luokseen. Kulman takaa marssi ystävällisen mutta jämäkän näköinen partasuu univormussaan. Nainen osoitti meitä, ja mies kumartui kuuntelemaan, mitä nainen meistä selitti. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Parrakas mies näytti vakavoituvan ja suuntasi vakavat askeleensa meitä kohti. Suoristauduimme nojailemasta kaiteeseen ja odotimme, että saisimme kuulla läksytyksen loukkaavasta käytöksestämme. Toivoin, että Tohtorilla oli jokin näppärä selitys valmiina. Aloin myös äkkiä miettiä, miten oikeastaan olimme päätyneet laivalle ja oliko meillä edes lippuja. En muistanut ostaneeni lippuja, ja Tohtori ei niitä varmasti ollut hankkinut. En ollut varma, pelastaisiko edes psykopaperi meitä tästä pinteestä, jos kävisikin ilmi, että olisimme jäniksiä. Kuumeisesti yritin miettiä, oliko lipuista ollut mitään puhetta. "Ehkä me voimme yrittää selittää..." hätäilin hermostuneesti. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tohtori vaiensi minut heilauttamalla kättään ja astui pari askelta puolittain eteeni. "Ei tässä ole mitään hätää", hän tyynnytteli puoliääneen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Se on hän!" parrakas merikarhu huudahti yhtäkkiä ja nosti merkiksi kätensä ilmaan. "Hän se on, Tohtori ja tyttö." Mies viittasi meitä kohti ja nyökkäsi merkitsevästi. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Katsoin kysyvästi Tohtoria. Oliko tämä mies kenties Tohtorin tuttuja? Tohtori katsoi minua otsa kurtussa, mutta samassa ihmettelymme keskeytyi sotilaallisen rytmikkäiden juoksuaskelten ääniin. Jo ennen kuin aseistautuneet miehet ilmestyivät kulman takaa, Tohtori tarttui käsivarrestani ja sysäsi minut ympäri juoksuun. Pakomme katkesi kuitenkin lyhyeen, kun jo parin askelen päässä törmäsimme toiseen ryhmään aseilla kovistelevia miehiä. Pyörähdimme ympäri. Meidät oli saarrettu. Vaistomaisesti Tohtori nosti kätensä ilmaan piilottaen minut yhä selkänsä taa. Hän etsi sanoja, joilla puhua meidät pulasta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Samassa parrakkaan miehen takaa kuului villiintyneen hevosen kavioiden kopsetta, ja esiin rynnisti valkoinen, satuloitu ratsu. Eläinparka vaikutti säikähtäneeltä ja hyvin hämmentyneeltä siitä, että oli kelluvassa peltipurkissa keskellä aavaa selkää. Tohtorin nähdessään se hirnahti helpottuneesti ja suuntasi epävakaat askeleensa meitä kohti. "Arthur!" Tohtori huudahti ilahtuneelta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Toitko sinä hevosen laivalle?" suhahdin närkästyneenä. "Ei yhtään ihme, että he ovat kimpussamme. Ei tullut mieleesi, ettei ole ok tuoda hevosta risteilyalukselle?" tivasin ärsyyntyneesti. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Mutta kun Arthur tahtoi tulla mukaan. Se ei ole koskaan ennen ollut risteilyllä", Tohtori selitti ja silitti Arthurin turpaa, jota hevonen niin mielissään höristen tunki Tohtorin kainaloon. Tuijotin kaksikkoa uskomatta korviani. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Onko tuo hevonen teidän?" parrakas mies tiedusteli jämerästi. Hän vaikutti laivan kapteenilta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"On kyllä", Tohtori vastasi rapsutellen Arthuria yhä rauhoitellen. "Pahoittelut, jos se on ollut häiriöksi. Lupaan pitää sitä paremmin silmällä tästä eteenpäin."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Oletteko te Tohtori?" kapteeni jatkoi kuulustelua. Tummat silmät painuivat sirrilleen, kun mies katsoi Tohtoria. Hän olisi varmasti näyttänyt hyvin ystävälliseltä, kokeneelta merikarhulta kuin suoraan tarinoista, jollei katse olisi ollut sysimusta ja täysin kylmä, vailla ripaustakaan pehmeyttä. Vetäydyin paremmin piiloon Arthurin kaulan taa ja silittelin samettista karvaa pysyäkseni itse rauhallisena.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Olen, minä olen Tohtori. Hauska tavata, mutta hauskempaa olisi, jos minua ja ystävääni ei osoitettaisi näin monella aseella", Tohtori vastasi. Aseiden läsnäolo tilanteessa teki hänen olonsa selvästi epämukavaksi, enkä lainkaan ihmetellyt, miksi. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Siinä olikin kaikki, mitä halusin tietää. Ottakaa kiinni", kapteeni käski tylysti. Miesjoukko tarrasi kiinni Tohtorista, ja pari karpaasia väänsi tämän kädet selän taa. Yksi kopeloi Tohtorin takin taskut, mutta ei löytänyt äänimeisseliä. Ehkä se jäi jonnekin takin poimuihin. "Ja hankkiutukaa eroon tytöstä ja hevosesta. Niillä ei ole mitään virkaa. Heittäkää yli laidan." </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Ei!" Tohtori huusi kuullessaan käskyn. "Juokse!" Näin hänen rimpuilevan vangitsijoidensa otteessa, mutta miehet eivät näyttäneet juurikaan hetkahtavan hänen vimmaisista pyristelyistään. Heidän otteensa ei edes vavahtanut, vaikka hän olisi miten temponut. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Katsoin kauhuissani ympärilleni ja yritin löytää pakotien. Kiinni jäädessäni minusta olisi vielä vähemmän apua Tohtorille. Pyörähdin ympäri ja säntäsin juoksuun vannoen itsekseni, että vielä palaisin pelastamaan Tohtorin. Törmäsin suoraan voimakkaaseen rintakehään ja pökerryksissäni tunsin, miten kaksi paria vahvoja kouria tarttui minuun ja lukitsi minut aloilleen. Riuhdoin ja potkin aivan turhaan. Kuulin Arthurin hirnuvan pakokauhuisesti, kun maastohousuinen korsto tarttui sen suitsiin ja yritti pakottaa sen aloilleen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"No niin, riittää tämä pelleily. Viekää pois. Tiedätte, mitä tehdä noiden kanssa", kapteeni totesi ja vilkaisi kelloa. "Minun täytyy nyt ilmoittaa, että löysimme Tohtorin." Kapteeni oli astumassa portaisiin, kun hän pysähtyi. "Oikeastaan", hän tuumasi, "Oikeastaan. Antakaa hänen katsoa ja viekää vasta sitten alas. Niin se on tuskallisempaa. Ehkä hän murtuu sitten helpommin." </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Minua pitelevät miehet alkoivat melkein kyllästynein ottein raahata minua kannen poikki kohti kaidetta. Näin, että muut matkustajat olivatkin vain nukkeja. Pelkkää hämäystä. Tämä oli ollut ansa. Kiukustuneena pistin vastaan kaikin voimin, huusin ja temmoin. Yritin potkia kipakasti miesten säärille, minne vain, kunhan se tekisi mahdollisimman kipeää. Ote käsivarsistani ja hartioistani vain tiukkeni. Olin pelkkä sittiäinen miesten rinnalla. Takaani kuului vauhkoontuneen Arthurin valitus ja liukastelevien kavioiden ääniä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tohtori näytti kauhistuneelta. "Ette voi tehdä sitä! Antakaa sen olla. Se on pelkkä hevonen. Se on ihan viaton! Ei sillä ole osaa eikä arpaa tähän kaikkeen!" hän aneli kärsivällä äänellä. Miehet vain nauroivat. Miten joku saattoi olla niin kiintynyt yhteen hevoseen? Kuului lohduton hirnahdus ja valtava molskahdus. Vatsaani kuristi ja tunsin polttavien kyynelten nousevan kurkkuuni. Arthur-parka! Ja minä olisin seuraava...</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Ja sitten katsotaan, miten tyttö lentää", yksi miehistä uhosi röhisten. "Tiedätkös, osaako se uida? Kuinka pitkälle se jaksaa? Vaikka mitä sinä välität, Tohtori. Yksi tyttö sinne tai tänne. Ainahan sinä löydät uuden tilalle. Monesko tämä jo on? Monesko, jonka katsot kuolevan? Ajatteles, miten hän hukkuu hitaasti. Ihan ilman Tohtoriaan. Huutaisi sinua, jos vain pystyisi, mutta ei pysty. Päänsä sisällä silti huutaa sinua apuun siihen asti, kunnes tulee hiljaista." Miehet nauroivat. Tohtori tuijotti kalpeana vapisten minua. Silmät pyysivät anteeksi, kun hän tärisi kumaraan painettuna. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Miehet tempaisivat minua riuskasti hartioista. "Tämä ei ole sinun syytäsi!" huusin Tohtorille. "Älä huoli. Pärjään kyllä... jotenkin. Uin tai jotain. Keksin kyllä jotain..." Ääneni sortui. Vakuutteluni kuulostivat jopa omiin korviini ontoilta. Tiesin, etten millään jaksaisi uida rantaan, joka siinsi kaukana horisontissa ohuena nauhana. En ollut ollut koskaan hyvä uimaan. Vesi oli aivan liian kylmää, jotta olisin voinut vain kellua ja odottaa, että joku löytäisi minut. Paleltuisin väistämättä. Kyynelet puskivat poskilleni, kun vielä rimpuilin ja ärisin viimeisillä voimillani. Miehet nostaa heilauttivat minut kevyesti kaiteelle. Vain kiusallaan he pitelivät minua siinä. He halusivat, että näen, mikä minua odotti. He halusivat, että Tohtori näki, venyttivät piinaa tahallaan. Siipirattaan sylkemät vaahtopäät myllersivät kuohuten allani. Yhtäkkiä paine hartioissani hellitti, ja tunsin tuuppauksen selässäni. Ympärilläni oli vain tyhjää ja koneiden pauhuna, joka sekoittui veteen. Ehdin nähdä Tohtorin tuskaisaan irveeseen vääntyneet kasvot, kun hän näki minun putoavan. "Ida! Eeiii!"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Iskeydyin veteen. Oli hiljaista ja pimeää, vain vaimeaa jyskytystä. Isku oli voimakas, ja yritin kaikin voimin pysyä tajuissani, vaikka päätäni jomotti niin, että tajuntani horjui. Suunnat katosivat, kun kiepuin veden pyörteissä. Valoa! Siellä täytyi olla pinta. Sinnikkäästi ponnistelin kohti pinnan läpi kajastelevaa valoa. Näin Arthurin hurjasti vettä polkevat jalat ja pyrin voimakkaasti kohti pintaa, ennen kuin ajautuisin Arthurin kavioihin. Virtaukset tavoittelivat minua yrittäen vetää minut kuolettavaan syleilyynsä, mutta puskin kuolemanpelon siivittämänä läpi pinnan. Haukoin henkeä ja parkuen takerruin Arthurin satulaan saadakseni levätä hetken. Poljin vettä ja silittelin hieman rauhoittuneen Arthurin märkää kaulaa. "Kyllä me selviämme tästä, Arthur, ei mitään hätää. Kyllä me selviämme, kun vain olemme sitkeitä. Nyt pitää vain uida."<br />
<br />
Kuulin Tohtorin raivoavan kannella. Hänen kamppailunsa antoi minullekin päättäväisyyttä: meidän todellakin pitäisi pyrkiä Arthurin kanssa rantaan ja hakea apujoukkoja. Aloin jo miettiä, keitä voisin yrittää kutsua hätiin. River, Jack... Riverin hylkäsin oitis: hänet olisi liian vaikea saada kiinni ajoissa ja voisi olla parempi, että Tohtori ja River eivät vielä tapaisi. Eli soittaisin Jackille heti, kun pääsisin rantaan. Paitsi että puhelimeni oli kastunut. Toivoin, että yhteystiedot olivat vielä pelastettavissa täydellisen kuivattamisen jälkeen. Joku pojista saisi auttaa kaivamaan Jackin numeron puhelimestani. "Tule, Arthur", kannustin hevosta, ja lähdimme rinnakkain uimaan kohti lähintä rantaa.<br />
<br />
Siipiratasalus loittoni takanamme hiljalleen, mutta ranta ei tuntunut tulevan yhtään lähemmäs. Tiesin kamppailumme tuhoon tuomituksi, mutta kielsin itseäni ajattelemasta sitä ja keskityin vain uimaan mahdollisimman tasaisesti ja tehokkaasti, voimiani säästellen. Aina oli toivoa. Aina välillä sattui mahdottomia asioita. Jonkin ajan päästä tunsin kuitenkin voimieni ehtyvän ja kylmyyden hiipivän raajoihini. Arthur hirnahti vaimeasti aivan kuin kannustaen minua jatkamaan. "Mene vain, Arthur, minä lepään vähän", vastasin, mutta Arthur ui luokseni ja tökki minua turvallaan hirnuen. Se näytti tahtovan, että ottaisin kiinni siitä, jotta se voisi vetää minua mukanaan. Väsyneenä tarrauduin Arthurin harjan tyvestä ja vedin itseni puolittain satulaan makaamaan. Arthur hörähti ja jatkoi matkaa kohti rantaa.<br />
<br />
Hetken levättyäni minäkin laskeuduin satulasta irrottamatta kuitenkaan otettani Arthurista ja ryhdyin potkimaan keventääkseni hevosen taakkaa. Arthurkin alkoi jo tuntua väsyneeltä, mutta olimme päässeet hyvän matkaa kohti rantaa, ja sisälläni virisi toivo, että voisimme sittenkin selvitä. Ranta näkyi jo selvästi: suuri uimalaituri, vanha, harmaahirsinen venevaja, suuri tanssipaviljonki ja massiivinen tupa harmailla kallioilla. Rannassa lepäsi vene. Päärakennuksen ikkunoissa loisti valo. Paviljongissa loistivat lyhdyt hämärtyvässä illassa, ja tummaa metsää vasten näin iloisten ihmisten hahmoja kävelemässä paviljongin ja tuvan väliä.<br />
<br />
"Hee-eeeiii!" huusin kiinnittääkseni rannalla olevien ihmisten huomion. Yritin viittoilla, mutta vajosin saman tien pinnan alle. Pärskin ja kiskoin itseni takaisin pinnan yläpuolelle satulasta kiinni pidellen. Arthurin liikkeet tuntuivat vaimenevan ja hevonen painuvan syvemmälle. Arthurin voimat olivat jo lopussa. "Arthur, jaksa vielä vähän. Ei enää pitkä matka", juttelin sille ja silitin sen harjaa. "Älä luovuta vielä, ole kiltti. Katso, tuolla on ranta. Se on ihan lähellä. Voimme päästä sinne. Kyllä me jaksamme." Arthur katsoi minua tummilla silmillään ja tempaisi minut vielä selkäänsä ja polki kiivaasti vettä pyrkien mahdollisimman lujaa rantaa kohti. "Arthur, ei! Älä väsytä itseäsi. Rauhallisesti", huudahdin kauhuissani roikkuen hevosen harjassa pysyäkseni mukana. Tajusin, että Arthur oli jo luovuttanut, mutta että se tahtoi saada minut mahdollisimman lähelle rantaa viimeisillä voimillaan. "Arthur, älä. Mitä minä sanon Tohtorille? En minä voi sanoa, että sinä hukuit. Arthur-kulta, älä tee sitä", rukoilin kasvot hevosen märälle kaulalle painettuina. Minuakin palelsi jo niin, että aloin kangistua. Yritin pitää raajojani liikkeessä, jotten kohmettuisi.<br />
<br />
Yhtäkkiä Arthur pysähtyi ja vajosi allani. Liu'uin heti pois sen selästä, jotten olisi ylimääräisenä painolastina. Uin sen pään viereen ja yritin puolestani kannatella sitä pinnan yläpuolella, mutta hevonen oli liian raskas. Tartuin suitsiin ja kiskoin eläintä kohti rantaa hädissäni, mutta Arthur hirnui kimakasti. Suitsista kiskominen ei varmasti tuntunut voimattomasta eläimestä mukavalta. "Arthur, älä jätä minua", itkeskelin ja pitelin sen turvasta, joka välillä vajosi pinnan alle. Hevosen silmät pyörivät vauhkoina kuopissaan valkuaiset vilkkuen, kun se taisteli hengestään. "Kiitos, Arthur, kiitos kaikesta", nieleskelin ja silittelin sen turpaa polkien koko ajan vettä allani. "Olit hyvä hevonen. Kerron Tohtorille, että pelastit henkeni. Tohtori on sinusta varmasti hyvin ylpeä." Arthur hirnahti surullisesti ja möllötti minua tummilla silmillään väsyneesti. Se tyyntyi täysin ja hörisi pehmeästi kuin selittäen jotain viimeisiksi sanoikseen ja vajosi sitten pinnan alle. Näin sen valkean hahmon katoavan pimeyteen. Kurkkuani kuristi. Koko kehoani kylmäsi. Arthur oli poissa, ja minä olin aivan yksin. Minun pitäisi selviytyä. Olin sen Arthurille velkaa. Ryhdyin kauhomaan vettä vihaisesti hammasta purren.<br />
<br />
Hyvin nopeasti kuitenkin tajusin, että voimani ehtyivät. Olin yrittänyt liian kovaa. En ikinä olisi jaksanut uida rantaan riuhtomalla sellaisella voimalla. Katsoin ei enää niin kovin kaukana olevaa uimalaituria. Haukoin henkeäni kylmästä täristen. Laiturin vieressä kalliolla istui vaalea poika syventyneenä johonkin taskukonsoliin, jolla hän pelasi kiivaasti. Tuuli oli nostattanut aaltoja, jotka nyt vyöryivät yksi toisensa jälkeen niskaani. Oli niin kylmä. Olin niin väsynyt, etten jaksanut enää edes nostaa kättäni heiluttaakseni pojalle. Aalto iskeytyi takaraivooni, ja kasvoni painuivat veden alle. Yskin kylmää järvivettä. Yritin haukkoa ilmaa keuhkoihini, mutta uusi aalto painoi kasvoni veteen juuri, kun olin vetämässä henkeä. Sain keuhkoni täyteen vettä ja pärskin paniikissa. Yritin yskiä, mutta olin jäänyt veden alle, ja viimeiset ilmakuplat karkasivat kohti pintaa. Minulla oli väsynyt ja raskas olo. Tuntui kuin unen raskas syli olisi vetänyt minua puoleensa.<br />
<br />
Aallot keinuttivat tiedotonta ruumistani, työnsivät pois ja kiskoivat takaisin. Pimeydessä tanssi pieniä kipinöitä, ihan kuin keijukaisia. Niitä syttyi koko ajan lisää, ja yhtäkkiä ne sukelsivat minuun yhtenä rynnäkkönä. Poltti ja pisteli. Heräsin tunteeseen kuin universumi olisi räjähtänyt sisälläni ja laajentunut rajusti. Kultaista valoa oli kaikkialla. Se virtasi lävitseni. Kauhuissani huomasin leijuvani ilmassa veden päällä. Poika rannalla tuijotti minua säikähtäneenä suu auki pelikonsolia kädessään puristaen. Yritin puhua, yritin sanoa, ettei tämä ollut sitä, miltä näytti. Yritin pyytää apua, mutta poika juosta kompuroi pakoon tuvalle. Olin sekaisin, hädissäni, ja tunsin kehoni vääntelehtivän vieraan energian voimasta. Ei tämä voinut olla sitä, mitä luulin sen olevan. Enhän minä voinut regeneroitua! En minä tiennyt, miten... Mahdotonta. Rukoilin, että olisin vain kuollut, koska tämä kaikki oli liian pelottavaa. En tiennyt, mitä tapahtuisi. Valo syöksyi ulos minusta, ja tunsin paineen keuhkoissani hellittävän ja särkevän väsymyksen katoavan kehostani. Valo laski minut rantakalliolle, jolla huohotin vatsallani yhä pakokauhuisena ja peloissani yskien viimeisiä vesiä keuhkoistani.<br />
<br />
"Ehkä se on merenneito...?" "Ei, jokin temppu se vain oli." "Tosi messevät tehosteet!" "Toi näytti ihan regeneraatiolta. Tiättekste ihan niinku Doctor Whossa..." "Joo, joo, ja Tardis varmaan ilmaantuu kohta ja kaikkee. Anna olla nyt jo." Rannalle oli kerääntynyt ihmisiä parveilemaan ja katsomaan, mitä oikein tapahtui. Tuvasta kantautui renessanssimusiikkia ja opettajan ohjeistus. Oliko täällä tanssileiri? Yritin tunnistaa tanssin, mutta ajatukset eivät pysyneet kasassa. Keskity! En kyennyt vielä puhumaan, mutta yritin ryömiä laiturille ja kohottaa päätäni nähdäkseni, keitä rannalla oli. Sain aikaiseksi vain epämääräistä yninää ja vaikerrusta. Ihmiset vetäytyivät kauemmas. "Sanoin, että pysykää kaukana! Takaisin sisälle! Nyt heti!" kuului äreä käsky tuvalta. Enemmän ja vähemmän ripeästi väkijoukko harveni ja valui takaisin tuvan suuntaan vilkuillen taakseen uteliaasti. Ei, älkää menkö, anelin hiljaa mielessäni ja yritin raahautua kohti laituria. Haparoin katseellani poistuvien ihmisten joukkoa toivoen näkeväni E:n hahmon edes vilaukselta, mutta turhaan. Romahdin takaisin mahalleni kivelle. En voinut uskoa, että kukaan ei tullut apuun. Missä E oli? Miksei hän ollut täällä? Ehkä hän oli tunnilla. Adriankin oli varmasti opettamassa. Ajatukset surisivat puurona päässäni.<br />
<br />
Suljin silmäni ja kuuntelin ympäröiviä ääniä. Keräsin voimiani ja yritin ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Hoipertelin nelinkontin säänpieksemälle laiturille. Puu tuntui märkää kiveä lämpöisemmältä. Oloni alkoi tasaantua, mutta tunsin itseni silti huteraksi ja kömpelöksi, jotenkin pitemmäksi. Olinko sittenkin regeneroitunut? Miten se oli mahdollista? Kääntyilin ja vääntyilin varovasti tutkien kehoani. Näin vain vieraan, pitkän ja laihan kropan. Kyyneleet puskivat silmiini. Mitä minulle oli tapahtunut? Tahdoin takaisin omaan kehooni! Istuin laiturilla ja painoin pääni murheelliseen itkuun. Kasvoilleni valui vaaleita hiussuortuvia. Purskahdin kunnon itkuun. Olin vielä kaiken kukkuraksi jokin hunajablondi!<br />
<br />
Yritin rauhoittua ja selittää itselleni, ettei sillä ollut väliä, miltä näytin, kunhan kaikki raajat olivat tallella. En ehkä ymmärtänyt, miksi minulle oli käynyt näin, mutta Tohtori voisi tietää ja Tohtori voisi selittää, mutta ensin hänet pitäisi pelastaa kaappaajiltaan. Kaikki tuntui kuitenkin ylitsepääsemättömän mahdottomalta juuri sillä hetkellä. En nähnyt vilaustakaan laivasta edes horisontissa. En tiennyt, missä Tardis oli. En tiennyt, mitä tehdä, ja olin aivan yksin. Lisäksi regeneraationi hävetti minua valtavasti. Minusta tuntui, etten kehtaisi puhua siitä kenellekään. Tarkemmin ajatellen en etenkään Tohtorille. Mahtaisiko hän edes tuntea minua, kun ilmestyisin laivalle pelastamaan häntä? Tuskinpa. Miksi tuntisi? Ja jos hän tunnistaisi minut, hän tajuaisi heti, mitä oli tapahtunut. Katkerasti kyyneleitä tyrskien päätin, ettei Tohtori saisi koskaan tietää ja että hän saisi vastedes luulla minua joksikin toiseksi. Ajatus oli musertava. Kukaan muukaan ystävistäni ei enää tuntisi minua. Olisin aivan yksin. Värjöttelin laiturilla ja katselin järvelle. Arthurkin oli poissa. Tohtori oli vankina, ei välttämättä edes elossa. Sillä hetkellä olin maailmassa todella yksin. </div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-41787838692236318952014-12-08T11:13:00.000+02:002015-02-28T10:03:00.418+02:00Aika ja dimensio vapaaNiinhän siinä kävi, etten voinut vastustaa avointa kutsua vastaanottamaan linnaa. Örkkien tanssiaisiin saapuikin hyvin sekalainen mutta ehdottoman ilomielinen joukko innokkaita tanssijoita. Tahdotusti tanssiaiskutsu oli kiirinyt yli ajan ja halki dimensioiden, ja tanssilattialla nähtiinkin hyvin kirjava juhlapukujen kavalkadi. Pukukoodina "juhlapuku (aika ja dimensio vapaa)" on edelleen ehdoton suosikkini. Itse sujahdin mukavuussyistä 1470-luvun firenzeläispukuuni. Kompassi ja avain kaulaan, ja tämä aikamatkaaja oli valmis! Kutsuun kirjoitin nimen unieni Astellariumin järjestelmän kolmannen planeetan mahdottomaan kuuhun viitaten - ja kas, kummaa, kerberos ovella päästi minut ohitseen tervehtimään Hallitusta!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgu7YHSIUo4SrCAxfxhNN_VkHZ03Q_blBhLmsJbneCr02z1OUFs971_NPfrRHlEL6EO1oG3gD5RQfh9otqGLB09m31gtX8td-axIlzwDFwa_b4NriNHEK50ZwtUtWZT0VNn-tYpoFBdleg4/s1600/WP_20141210_003.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgu7YHSIUo4SrCAxfxhNN_VkHZ03Q_blBhLmsJbneCr02z1OUFs971_NPfrRHlEL6EO1oG3gD5RQfh9otqGLB09m31gtX8td-axIlzwDFwa_b4NriNHEK50ZwtUtWZT0VNn-tYpoFBdleg4/s1600/WP_20141210_003.jpg" height="223" width="400" /></a></div>
<br />
Tanssilattialla tanssittiin läpi historian ja rinnakkaistodellisuuksien aina keskiajalta Bordoniaan asti. Tuli tavattua monia tuttuja ja rupateltua. Vasen ketara ei ole vieläkään oikein ottanut toipuakseen viime viikonlopun adventtitanssien rasituksesta, joten tällä kertaa myös istuskelin melko paljon. Se ei sinänsä haitannut, koska yleensä seuraa riitti salin reunoilla. Jos ei riittänytkään ja kun ilmeisesti homeinen sisäilma alkoi ahdistaa, takaovesta oli helppo livahtaa ulos kiveykselle katselemaan lähes täyttä kuuta. Tosin silloin saattoi tulla paha olo, jos Kuuta katsellessaan ajatteli liikaa välimatkaa ja kuinka suurella vauhdilla kiidämme halki avaruuden. Halpa karuselli.<br />
<br />
Pitkästä aikaa oli hauska päästä tanssimaan myös vanhojentansseista tuttuja humppia. Täytyy sanoa, että niistä tansseista on kyllä jo niin pitkä aika, että Mignon, Pompadour, Pas d'Espagne ja Salty Dog Rag vaativat aavistuksen verran verryttelyä ja kertaamista Youtube-videoiden avulla (ohjeitahan nyt ei kukaan jaksa lukea). Ilokseni pääsin nämä kaikki neljä myös tanssiaisissa tanssimaan. Kummastuksekseni myös huomasin, etteivät ne nyt niin kovin kummoisia tansseja olleetkaan. Paitsi ehkä Salty Dog Rag, joka vauhdikkaana ja iloisena on yksi suosikeistani.<br />
<br />
Yllätyksekseni minut kutsuttiin myös viimeiseen valssiin. Niin käy melko harvoin. Yhä vain yllätyksekseni minua haki tanssimaan oikein tanssitaitoinenkin herrasmies, (jonka nimen unohdan aina) jonka kanssa oli mukava pyörähdellä pitkin lattiaa. Olisi vain pitänyt muistaa nostaa puvun kevyesti laahustava helma käsivarrelle, mutta eihän sitä nyt sellaista keksi tehdä renessanssipuvun kanssa. Mutta huomasinpa jälleen, ettei renessanssipukua ole tehty valssia varten: niin minä kuin herrakin (jalkojeni välistä) talloimme pientä laahustani. Valssin aikakaudella laahus on ollut sentään sellainen, että sen on saanut aina nostettua kunnolla ylös - renessanssissa näköjään ei.<br />
<br />
Kaiken kaikkiaan tanssiaiset olivat ilmeisen onnistuneet ja tanssittuakin tuli tarpeeksi: tossuni hajosivat viimeisen valssin aikana. Parikin kaveriani naureskeli, satunko tietämään satua kahdestatoista tanssivasta prinsessasta. Lupaan ja vannon, että olin matkassa aivan luvallisesti, en ollut karannut makuukammaristani tai huumannut ketään!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxD5LV5catZvoxg-zIHVHPDZQ1oaJW1K-yVjqyJEO_HN7tg0W1Dqgrfph0-mw8_TrNuAGYz26dWM4nBgP3Y60aif8KNbKxdZXjwf1YQFYuBBRt53HmKabnwC84f6kM4dsDvr912M1ww8Il/s1600/tossut.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxD5LV5catZvoxg-zIHVHPDZQ1oaJW1K-yVjqyJEO_HN7tg0W1Dqgrfph0-mw8_TrNuAGYz26dWM4nBgP3Y60aif8KNbKxdZXjwf1YQFYuBBRt53HmKabnwC84f6kM4dsDvr912M1ww8Il/s1600/tossut.jpg" height="223" width="400" /></a></div>
<br />Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-22002944219633487262014-12-03T22:27:00.000+02:002014-12-03T22:30:29.424+02:00Pikaliimaa ja kulmapalojaPiiitkän tauon jälkeen palasimme tänään viimein Tardis-telakalle. Tässä välissä meidät piti kiireisenä muun muassa viikossa väsätty 1700-luvun loppupuolen puku Suomenlinnan joulutanssiaisia varten. Kyllä, välillä aikamatkaaminen syö kummasti aikaa ja energiaa. Vaikka aikataulu oli kireä, Ikean raidallisesta puuvillapussilakanasetistä saatiin aikaiseksi sievä ja yksinkertainen puku. Toki muutamia korjauksia ja huolitteluja täytyy tehdä tässä talven pimeiden iltojen puhteina.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg09_XWgw3032baaV2D6lTz5hraZQd1iX-A-z012Rngt9E9vvam1qO7kyQ6C4NSx_1CmTgcx2SADawbVGnkjFX0_bTyS6LdOTw5nybEMPalYjdmU4A-S6DScrKdqOlwbbpkdog8ocBsNtcV/s1600/lakana.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg09_XWgw3032baaV2D6lTz5hraZQd1iX-A-z012Rngt9E9vvam1qO7kyQ6C4NSx_1CmTgcx2SADawbVGnkjFX0_bTyS6LdOTw5nybEMPalYjdmU4A-S6DScrKdqOlwbbpkdog8ocBsNtcV/s1600/lakana.jpg" height="320" width="172" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">1780-luku. Tukassa tähtivyönä <br />
tummansinistä organzanauhaa <br />
ja strassikoristeita.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Nyt on taas aikamatkailut aikamatkailtu tältä vuodelta, jollei mitään odottamatonta tapahdu. Ensi vuonna sitten taas uudet kujeet heti renessanssiloppiaisesta alkaen. Ah, mutta pahus, olin jo unohtaa hyvin wibbly-wobblyt itsenäisyyspäiväntanssiaiset! Katsotaan, jaksanko jälleen pungeta puvun päälleni ja sujahtaa matkaan.<br />
<br />
Tänään kuitenkin palattiin arkisempien asioiden äärelle. Pienen tuumaussuklaatauon jälkeen totesimme, että ei siinä muu auttanut kuin tarttua pikaliimatuubiin ja yrittää liimata konsoli kasaan. Konsoli sai pintaansa lisää kuparia, ja aikaroottorin rööri liimattiin kiinni. Roottorin levyjen liimaaminen oli harvinaisen kenkkua puuhaa: pahvista tehdyt levyt olivat liimatessa ja maalatessa kupruilleet, joten niiden asentaminen suoraan oli käytännössä mahdotonta. Vietimme aikaa katsellen liiman kuivumista.<br />
<br />
Katosta puuttuivat vielä kulmapalat, jotka olivat siitä puoliksi unohtuneet. Niinpä askartelimme palaset, liimasimme ne paikoilleen ja maalasimme. Pieni mutta pakollinen yksityiskohta, joka muuten jäisi häiritsemään.<br />
<br />
Suurimmat, välttämättömät asiat tällä hetkellä ovat enää katon lyhty, ovenkahvat ja piilopaikka paristorasialle. Katon lyhtyyn emme vieläkään ole löytäneet sopivaa hattua, eikä sopivia ovenkahvojakaan ole vielä kävellyt vastaan. Pientä sisäremppaakin on vielä tekemättä, mutta eiköhän tämä jouluksi valmistu. Konsoliin tekisi mieli väkertää vielä ainakin näyttö ja jotain pikkunappuloita, mutta niitä ilmankin kyllä pärjää.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUNZjIkXQ63-hMtGPgrPxht4Kt8I9zk0XG96ng2pnT1xjBYt1wyCsv0fnudxi8VmP1ZKQacSaaKZ2T4pHiMzjlzd2oWSJFuBUb51j__vTwh2R0ykrjbJQwfTw6e8qZwpGjiDWMy_nyukNl/s1600/WP_20141203_007.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUNZjIkXQ63-hMtGPgrPxht4Kt8I9zk0XG96ng2pnT1xjBYt1wyCsv0fnudxi8VmP1ZKQacSaaKZ2T4pHiMzjlzd2oWSJFuBUb51j__vTwh2R0ykrjbJQwfTw6e8qZwpGjiDWMy_nyukNl/s1600/WP_20141203_007.jpg" height="400" width="223" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipCGoYI12nmwHColXgY4rZgN5cvLJq865qoM9a8xiDvE_sqpcYKAXqdVFgvJac4Yj-9bxbYljzP3RLvSA-I2oX48-0bYUrgucyc9YiViIibgss-jb-gPGnzYYIZnA50TKgUWDhcA3sAsBa/s1600/WP_20141203_010.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipCGoYI12nmwHColXgY4rZgN5cvLJq865qoM9a8xiDvE_sqpcYKAXqdVFgvJac4Yj-9bxbYljzP3RLvSA-I2oX48-0bYUrgucyc9YiViIibgss-jb-gPGnzYYIZnA50TKgUWDhcA3sAsBa/s1600/WP_20141203_010.jpg" height="223" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEis1yWctS6rjbxaLd_I9rZMW2EMOSiqAZlp6wSGs1dohRYxW1wOocXFFcHgJGU0zBCwNTB_Vrobd4elAYaQqBMmWDKeKXLHS6fnWo6kA2b7wMc58mUFstOl1X8K7NyzNFAiwl7VTLOawfyU/s1600/WP_20141203_011.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEis1yWctS6rjbxaLd_I9rZMW2EMOSiqAZlp6wSGs1dohRYxW1wOocXFFcHgJGU0zBCwNTB_Vrobd4elAYaQqBMmWDKeKXLHS6fnWo6kA2b7wMc58mUFstOl1X8K7NyzNFAiwl7VTLOawfyU/s1600/WP_20141203_011.jpg" height="400" width="223" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhg7kiyJmbUJNqEst_MY0EpHgUJIMLCexVyC8hKl_zRYTCjWQa983RF-3QrXUhzvEhsO1zdRr84hxIOObfL1bMKIMcFAZfoWq6S-abb6LY_65kVlgDePfCVHqWVGkWwC3QCPkOhkFH7zivg/s1600/WP_20141203_014.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhg7kiyJmbUJNqEst_MY0EpHgUJIMLCexVyC8hKl_zRYTCjWQa983RF-3QrXUhzvEhsO1zdRr84hxIOObfL1bMKIMcFAZfoWq6S-abb6LY_65kVlgDePfCVHqWVGkWwC3QCPkOhkFH7zivg/s1600/WP_20141203_014.jpg" height="400" width="223" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMHMYOgw790WjgdJAg_5CeQXpWwD7YZMjgHnTXx9Vj6o-n7mpSfrgjtZIXLaH0ySCZNuXBSxeU5SkPYSdqEY0tW5DOBh0POC_PLTCAKllTYciKyjGVvgKqPoIhSDJJU-44onR6fyMm92zy/s1600/WP_20141203_016.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMHMYOgw790WjgdJAg_5CeQXpWwD7YZMjgHnTXx9Vj6o-n7mpSfrgjtZIXLaH0ySCZNuXBSxeU5SkPYSdqEY0tW5DOBh0POC_PLTCAKllTYciKyjGVvgKqPoIhSDJJU-44onR6fyMm92zy/s1600/WP_20141203_016.jpg" height="223" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Katto ilman kulmapaloja. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPL-G6KoYsitYmWBP9EE0lPLgmmSyLPI25CD8XynOFtXO0B4e-K0i5wzDnetwb-f6UoRixwtP42hBn23TwHrAd2DUV2ha2xDtojy2ktBP_2iLBw-SkBoNEpsWtEdeSOENOlV9OLpcNQvK1/s1600/WP_20141203_018.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPL-G6KoYsitYmWBP9EE0lPLgmmSyLPI25CD8XynOFtXO0B4e-K0i5wzDnetwb-f6UoRixwtP42hBn23TwHrAd2DUV2ha2xDtojy2ktBP_2iLBw-SkBoNEpsWtEdeSOENOlV9OLpcNQvK1/s1600/WP_20141203_018.jpg" height="223" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hyvin elegantti kulmapalaväkästys ennen maalia.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYohMJ8TvjVpoDZo2Wg_UB4LTH-bdgF30uhES8LSNud_n0kMbRvFky_SdUb-Z14P7uIkm34d5rahnFhkPMpTOk_EcUgLJTtDK7Uek0fuU6UhG4sP5v3EtgiJ5XKG0ilXvL13v6VYvs-7-p/s1600/WP_20141203_023.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYohMJ8TvjVpoDZo2Wg_UB4LTH-bdgF30uhES8LSNud_n0kMbRvFky_SdUb-Z14P7uIkm34d5rahnFhkPMpTOk_EcUgLJTtDK7Uek0fuU6UhG4sP5v3EtgiJ5XKG0ilXvL13v6VYvs-7-p/s1600/WP_20141203_023.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Konsoli roottoreineenkin saatiin kasaan.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2FawLR-FGKDz2vKDBFVsJ-toMqEqoywoUWZ0mJ4ntvv10eC3iuEKMryuJxfLqS4t1Uxmj7CNAmNcU37YUkLIjES99H3RLwLJwWpLSgqOU8c_y_-CjrARockHHnB5km0WT2ibBfy6w8ohC/s1600/WP_20141203_026.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2FawLR-FGKDz2vKDBFVsJ-toMqEqoywoUWZ0mJ4ntvv10eC3iuEKMryuJxfLqS4t1Uxmj7CNAmNcU37YUkLIjES99H3RLwLJwWpLSgqOU8c_y_-CjrARockHHnB5km0WT2ibBfy6w8ohC/s1600/WP_20141203_026.jpg" height="400" width="223" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf-VPYPELDKkOgO4Ejgi8gcoL8m3jnc1UXLo0lxjGMTpFzFdU0czXfQl-59xGuUxxCJDMxssEKxG6qLg4Px4_4SkcynQDRxO97jX9p8lrr58VIVqNW27O8oGSImaYd-IUjxY3rPw2VacKY/s1600/WP_20141203_029.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf-VPYPELDKkOgO4Ejgi8gcoL8m3jnc1UXLo0lxjGMTpFzFdU0czXfQl-59xGuUxxCJDMxssEKxG6qLg4Px4_4SkcynQDRxO97jX9p8lrr58VIVqNW27O8oGSImaYd-IUjxY3rPw2VacKY/s1600/WP_20141203_029.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Konsoli ja maalattu kulmapala.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-32389935955687545582014-12-01T20:57:00.000+02:002015-02-28T10:16:46.850+02:00Wiaporin joulutanssiaisetWiaporin joulutanssiaisista on tullut jo jonkinlainen perinne, ja aina ensimmäisenä adventtina aikamatkaajakollektiivimme pakkaa pakaasinsa ja suuntaa 1700-luvulle juhlistamaan alkavaa joulua. Viaporin muurien suojissa ensimmäistä adventtia juhlistavat yhdessä niin upseerit, muu sotaväki kuin siviilitkin porvareista säätyläisiin. Tanssiaisiin kokoontuu väkeä ympäri valtakunnan itäisen osan: raskasta taivalta taitetaan halki maan vaivoja säästämättä. Uskaltavatpa jotkut jopa ylittää talvisen meren ja liittyä aina pääkaupungista asti yhteiseen adventtijuhlaan.<br />
<br />
Tänä vuonna olin erityisen iloinen saadessani kuulla tukholmalaisten aikamatkaajaystäviemmekin aikomuksesta matkata Wiaporiin. Nuoren naisen turhamaisuuteni totta kai heräsi tässä vaiheessa, ja uusi puku alkoi tuntua aivan välttämättömältä, vaikka olin ajatellut meneväni tanssiaisiin vanhalla mekolla sen kummempia stressaamatta. Mutta kun ruotsalaisia! Niinpä Ikean pussilakanasetti kaivettiin kaapista, etsittiin sopiva referenssikuva säilyneestä puvusta, pyydettiin essulta kaavani lainaan ja linnoittauduttiin Tardis-telakalle pähkäilemään. Viikossa pussilakanasetti muuttui 1780-luvun robe à l'anglaiseksi. Suuri kiitos kuuluu Hannalle, joka käytännössä teki puvun kokonaan, kun minä katsoin vierestä ja yritin parhaani mukaan auttaa.<br />
<br />
Tällä kertaa lähdin matkaan esiliinani kanssa. Hän on tottunut aikamatkaaja, jonka kokemusta ja tietämystä me muut ihailemme. Esiliinani kanssa olen päässyt niin Kristinehovin kartanon kuin Svartsjön linnan kustaviaanisiin tanssiaisiin sekä myös kahdesti Tukholman Kuninkaallisen oopperan taianomaisiin 1880-luvun tanssiaisiin. Tällä kertaa retkemme veivät meidät Sinebrychoffeille ihastelemaan heidän taidekokoelmaansa ja sen jälkeen Ekbergille pitkälle lounaalle. Minulta ei varsinaisesti kysytty, kun esiliinani jo tilasi minulle jälkiruoaksi kuuluisaa kaakaota ja tuhatlehtileivoksen. Nam, mitä kaakaota!<br />
<br />
Ekbergiltä lyllersimme vatsat pinkeinä tapaamaan E:tä. Pyrstösulkienmetsästyksen jälkeen essu jättikin minut E:n huomaan, ja pääsimme karkaamaan teen äärelle. E kuuli jossain myös Tardiksen huminan, ja totta kai pyörimme villisti ympärillemme kuikuillen, jos jotain olisi näkynyt, mutta ei, tällä kertaa saimme tyytyä vain kuuloharhahavaintoon. Oli harmillista, ettei E tällä kertaa päässyt mukaamme 1700-luvulle, mutta näitä reissujahan tulee vielä, joten toivon mukaan seuraavalla kerralla sitten.<br />
<br />
Aamulla heräsin 1780-luvulla. Hiukset sähertyivät aikakaudelle tyypillisellä hedgehog-kampaukselle, jonka kruunuksi essu iski pellavaisen konkkaronkkamyssyn, jotta olisin säädyllisesti pukeutunut, kun kulkisin pitkin Viaporin katuja. Viipotin rantaan vastaanottamaan yhden aivan ensimmäistä kertaa aikamatkalla olevan tyttösen, myssytin hänet ja säntäsin seuraamaan sotilaiden kulkuetta. Tarvoimme läpi räntäsateen rummun päristessä ja pillin soittaessa hilpeää marssimusiikkia, joka sai minut tanssahtelemaan. Naureskelimme ja naljailimme keskenämme sotilaiden hännillä ystävieni kanssa. Suurena viisautena Muskotin luutisti lohkaisi: "Homo homini baa. Ihminen on ihmiselle lammas."<br />
<br />
Koko linnoituksen väki tuntui kerääntyneen kuuntelemaan kuninkaan antamaa joulujulistusta. Kuningas vaikuttaa joka vuosi yhä enenevissä määrin hermoheikolta, ja epäilenkin, että jokin on varmasti vialla. Tänä vuonna kuningas epäili valtakuntansa joutuneen vieraan uhan kohteeksi, mutta kyseessä olikin vain tiernapoikaesitys, jonka kolmea kuningasta Kustaa-poloinen niin säikähti... Jep, selvä hermoraunio. Haluaisinpa tietää, mikä kuningasta vainoaa. Koska Tohtoria ei näkynyt missään, katsoin parhaaksi olla lähtemättä tonkimaan enempää tätä kuninkaan tapausta, jotten saisi mitään tuhoa aikaiseksi. Toisaalta Kustaa ei ole enää montaa vuotta vallassa, ennen kuin hänet ammutaan naamiaistanssiaisissa Tukholmassa 1792. Ellei mitään odottamatonta tapahdu, mikä muuttaisi historiaa.<br />
<br />
Totta kai linnoituksessa vietettiin myös markkinoita. Minäkin päädyin pöydän taa vahtimaan esiliinani pöytää ystäväni kanssa. Minusta ei ehkä ollut niin kovin paljoa apua kuin ystävästäni, mutta osasin kyllä jutustella ihmisten kanssa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHIRALDwWnMuH9f-zrZXRyzM21wAHEGO9SXgbTVcLJKrcCpNcMGHZPGEj1mnuAxyNcdRdAPcKWdOol1TM5NCpzDeHd8bg8-94Q4VYSwnGiTbYoGkpUtSl1JAXVn874XCj_rCJKpCuAaOEf/s1600/markkinoilla_1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHIRALDwWnMuH9f-zrZXRyzM21wAHEGO9SXgbTVcLJKrcCpNcMGHZPGEj1mnuAxyNcdRdAPcKWdOol1TM5NCpzDeHd8bg8-94Q4VYSwnGiTbYoGkpUtSl1JAXVn874XCj_rCJKpCuAaOEf/s1600/markkinoilla_1.jpg" height="288" width="320" /></a></div>
<br />
Tietenkin olin ollut hajamielinen ja unohtanut puolet illalla tarvitsemistani asioista majataloon, joten lähdin uhmaamaan säätä ja liukastelemaan halki linnoituksen ilman saattajaa. Aikamatkoillamme nautin ehkä eniten juuri näistä yksinäisistä hetkistä, kun saan rauhassa haahuilla pitkin katuja tai käytäviä, norkoilla ikkunoissa ja kuunnella aikaa ja elämää ympärilläni, seurata hiljaa sivusta ja aistia historian, miettiä, mitä kaikkea vanhat seinät ovat nähneet ja mitä ne vielä näkisivät. Äkkiseltään näytän sulautuvan aikaan, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa, etten kuitenkaan kuulu sinne, olen väärässä ajassa.<br />
<br />
Nyt viittaan kietoutuneena pidin katseeni tiukasti kiveyksessä enkä vilkuillut vieraita ihmisiä. Nautin harmaana vellovan meren katselemisesta, ja vaikka tiesin märkien räntähiutaleiden pilaavan kiharani, ne kuitenkin jotenkin hymyilyttivät minua. Ohi kulki muutama sotilas, jotka pokkasivat kevyen tervehdyksen. Hymyilin ja niiasin kevyesti vastaukseksi ja jatkoin matkaani liukkaita mukulakiviä pitkin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6sqL3rL2y92JX_LznnM1vHx0bd6DAZeOCXSYkJIKT34jW7vToksNEKn2lDeN3adS0uI0Bpp8rM_rxbmRadhLrIF0b3zv1WPqKi9JUyXZu2Zo33n7rnRo8xf9o2lK08zI7VO80qeFM2JIf/s1600/DSC01954.jpg" imageanchor="1"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6sqL3rL2y92JX_LznnM1vHx0bd6DAZeOCXSYkJIKT34jW7vToksNEKn2lDeN3adS0uI0Bpp8rM_rxbmRadhLrIF0b3zv1WPqKi9JUyXZu2Zo33n7rnRo8xf9o2lK08zI7VO80qeFM2JIf/s1600/DSC01954.jpg" height="126" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Ilta alkoi illallisella. Juhlaväki kokoontui suureen saliin, tervehtivät toisiaan, esittelivät uusia. Silkkien kahinaa ja lumoavia kampauksia, kohteliaita katseita. Kuulumisia vaihdettiin, naurettiin ja arvuuteltiin, mitä ilta toisi tullessaan. Viime kerrallahan nuori kreivi joutui pulaan ja tuli haastetuksi kaksintaisteluun tahrattuaan nuoren neidon maineen! Tällä kertaa tunnelma oli kuitenkin rauhallisempi. Minut oli istutettu tukholmalaisten ystäviemme viereen ja gouvernante Astridin ja rouva paronittaren valvovien silmien alle, vaikka Mayahin maineen tuntien hän ja hänen sisarensa enemmän valvontaa tarvitsivat. Keskustelu hersyi, ja gouvernante näytti ajoittain hyvin järkyttyneeltä meidän nuorempien puheista.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhy64w9RblxWrai1kmmOwwQWXzNsq1MwXPK4opr4Rk7iyOm1JNyw8QZ29tUU8MdFcwwz0Ypxy4Ss2-XWrk-DBcy5sBjN3ZL7Jfv_qbtuFAJj1kHNyPdcfPNsh82X6ltSq6TgVD1XC-5IkW_/s1600/DSC01870.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhy64w9RblxWrai1kmmOwwQWXzNsq1MwXPK4opr4Rk7iyOm1JNyw8QZ29tUU8MdFcwwz0Ypxy4Ss2-XWrk-DBcy5sBjN3ZL7Jfv_qbtuFAJj1kHNyPdcfPNsh82X6ltSq6TgVD1XC-5IkW_/s1600/DSC01870.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
Pöytä notkui taas herkkuja, kuten ennenkin. Tyypillisesti odotin kuitenkin eniten perinteisiä jouluruokia. Valitettavasti en ole vielä aikamatkoillani oppinut maistamaan kaikkea. Usein pidättäydyn maistamasta sellaisia ruokia, joista en tiedä, mitä ne ovat - mikä on varsin usein. Tälläkin kertaa nirsoilin notkuvan pöydän ääressä, mutta toisaalta en juhlissa useinkaan malta syödä, kun kaikkea muutakin tapahtuu koko ajan tai mieluummin vain lärpättäisin pöytäseurueeni kanssa. Tällä kertaa tarjoomuksista jäivät kuitenkin päällimmäisenä mieleen eksoottiset sitrushedelmät, joita oli jaettu jokaisen paikalle. Miten... eksoottista! Hurmaavaa!<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQ4fwGcHHxCCADslWNKE32TSIwCB6wKMIXwxp2EJ1CxRnQC48hhM6Si10TzITzkZMwRT-tjxINo8jkaYtqyeK0_Dpk2latLA6MSGDJak-wXXt5PkRkswVQMjS7lZPMH2FZP2mRrGCml4eb/s1600/DSC01852.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQ4fwGcHHxCCADslWNKE32TSIwCB6wKMIXwxp2EJ1CxRnQC48hhM6Si10TzITzkZMwRT-tjxINo8jkaYtqyeK0_Dpk2latLA6MSGDJak-wXXt5PkRkswVQMjS7lZPMH2FZP2mRrGCml4eb/s1600/DSC01852.jpg" height="176" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tykkimiehet työntävät aseensa kosteikkoon.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Saimme myös pitkästä aikaa nauttia varjoteatterista. Tämänkertaisessa tarinassa sotilaat seikkailivat töpeksimässä ympäri Wiaporia ymmärrettyään väärin kuninkaan kaunosanaisen käskyn lisääntyä ja täyttää linnoitus. Vaikka esitys oli oikein viihdyttävä ja jopa nolostuttava, se olisi paikoin voinut jättää jotain hieman enemmänkin mielikuvituksen varaan. Moraalisesti epäilyttävän esityksen jälkeen tiedustelinkin illan isännältä, oliko meillä naimattomilla neideillä kenties syytä huoleen ja tulisiko meidän poistua, ennen kuin juhlat saisivat ikäviä piirteitä ja joutuisimme aamulla heräämään kunniamme menettäneinä. Isännän vakuuttelut eivät minua juurikaan vakuuttaneet, mutta sotilaita katsellessani totesin itsekseni, ettei heitä pian luultavasti kiinnostaisi kuin tuoppinsa syvälliset syöverit. Harmittomia veikkoja, joskin joskus hieman kovaäänisiä ja kömpelöitä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhluV_UM0FCFTnjm1c3axPz5SJACDHaFPtVJIrFxbMkxCE_Adxq7IdqY4mfxdM4_Wcq_0vrz7VqY_RQ-UrsZKmzL7iOAeyGvSjYLQvmRiFhv-AKG09Zi3pi8F5YYcmqQelebqLM5Sju6Y4b/s1600/DSC01973-2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhluV_UM0FCFTnjm1c3axPz5SJACDHaFPtVJIrFxbMkxCE_Adxq7IdqY4mfxdM4_Wcq_0vrz7VqY_RQ-UrsZKmzL7iOAeyGvSjYLQvmRiFhv-AKG09Zi3pi8F5YYcmqQelebqLM5Sju6Y4b/s1600/DSC01973-2.jpg" height="195" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Esiliinani nauttii tanssin leikkisistä pyörteistä. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Ilta jatkui toki tanssin merkeissä. Sitä olimme niin kovin odottaneetkin, ja kun viimein pääsimme tanssilattialle, oli ilo nähdä niin monen muunkin yhtyvän ilonpitoon. Sotilaatkin tanssivat muutaman tanssin, ja joukossa oli mielestäni jopa hieman aiempaa enemmän myös siviilipukuisia herroja, jotka viihtyivät tanssilattialla. Ruotsalaiset ystävämme totta kai nähtiin pitkin iltaa tanssilattialla.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJ4Zbb_WfvkwqyVglUeIH0ELX1ows9ytYkoI7JfGnsDemsTn9dMMM3UiXGLrwvF4Adyc2D6N9pyQ7pk6inAMuB1yRAERlSRXqTekHEx7r6H21U1KnY-S9mFd_dIMvjEIHsaxDTtUan8LNt/s1600/DSC02034.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJ4Zbb_WfvkwqyVglUeIH0ELX1ows9ytYkoI7JfGnsDemsTn9dMMM3UiXGLrwvF4Adyc2D6N9pyQ7pk6inAMuB1yRAERlSRXqTekHEx7r6H21U1KnY-S9mFd_dIMvjEIHsaxDTtUan8LNt/s1600/DSC02034.jpg" height="320" width="303" /></a></div>
<br />
Illan mittaan väki tanssilattialla väheni, ja vain sitkeimmät jäivät jäljelle. Mitä vähemmän väkeä lattialla oli, sitä enemmän minä nautin pystyessäni itsekin hieman rentoutumaan ja heittäytymään tanssiin. Johdin illan tanssit tanssimestarin jäätyä kotiin, ja täytyy myöntää, että tehtävä on raskas. Minulla on vielä paljon opeteltavaa, jotta minusta jonain päivänä olisi kunnolliseksi tanssimestarinnaksi. Olin sentään onneksi kirjoittanut ajanmukaiset ohjeet itselleni, jotta saatoin aina tarpeen vaatiessa luntata. Tablettitietokoneen vetäminen hameen alta olisi saattanut kiinnittää liikaa vääränlaista huomiota.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-3p57mLIVDdEoQt5TMNirXNeVmtNxQfbhSbtvzojzXxp1vW1t9igwpHqN7Wpy8lynKtJza-fpr32ZA-1EsBjZ2auXQKT7CO0xieSrrxrcd283Xg-SlI4ztVzwkdOFiq4xk2Ed2gxdNqt2/s1600/DSC02129.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-3p57mLIVDdEoQt5TMNirXNeVmtNxQfbhSbtvzojzXxp1vW1t9igwpHqN7Wpy8lynKtJza-fpr32ZA-1EsBjZ2auXQKT7CO0xieSrrxrcd283Xg-SlI4ztVzwkdOFiq4xk2Ed2gxdNqt2/s1600/DSC02129.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Niin jokaiset tanssiaiset kuitenkin tulevat päätökseensä. Pikkutunneilla oli aika paarustaa takaisin majatalolle halki pimeän Wiaporin. Mikä helpotus olikaan kuoriutua puvusta ja kureliivistä ja lepuuttaa särkeviä jalkoja päästyämme majatalolle! Uni ei valitettavasti tullut kunnolla, ja Tohtorikin kävi häiritsemässä katkonaisessa unessa. Miksi juuri silloin, kun olin kaikesta valvomisesta ja päivästä toisella vuosisadalla aivan naatti enkä olisi jaksanut eväänikään lotkauttaa?<br />
<br />
<br />
Kuvat: Kapteeni Krut (M. Arvonen)Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-38347727184984098542014-11-11T23:13:00.000+02:002014-12-16T00:16:04.119+02:00Geenilabra, näkymätön Tardis ja auringonlasku (uni)Näin viime yönä hyvin pätkittäisiä, hyvin sekavia unia, joissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Makuuhuoneeseeni, joka yllättäen oli sisäpuolelta suurempi, muun muassa ilmestyi tyhjästä hevonen, joka oli täysin satuloitu, mutta ilman ratsastajaa. Hevonen oli levoton eikä rauhoittunut rauhoitteluistani huolimatta vaan kävi lopulta makaamaan lattialle ja asettui kuolemaan. Myöhemmin jouduin kuolleen hevosen takia muuttamaan takaisin vanhempieni luo. Ajatuskin ahdisti, koska he olivat ostaneet pienen ja ankean kerrostaloasunnon, mutta sekin oli yhtäkkiä sisältä aivan valtava lukaali, jossa huoneita tuntui riittävän loputtomiin, ja sain neuvoteltua käyttööni pienen huoneiston ja viihtyisän rokokoosalongin, ruokasalin ja kirjaston.<br />
<br />
Geenilabra, näkymättömän Tardiksen tapaus ja kummallinen auringonlasku sen sijaan jäivät selvimmin mieleen, ja niissä sentään tuntui olevan edes ripaus jotain järkeä.<br />
<br />
- - - - - - -<br />
<br />
<b>Vieraisilla geenilabrassa</b><br />
<br />
Laitteet hurisivat hämärässä, ja vihreinä ja punaisina sykkivät valot liikkuivat valtavissa lasiputkissa. Tuijottelin näitä putkia kummissani. Ne näyttivät suurilta kapseleilta, joihin mahtuisi helposti ihminen. Ne seisoivat tyhjinä jalustoilla hajanaisissa riveissä ja rykelmissä. Onneksi niistä jokainen oli tyhjä. Rauhattomana odotin, että Tohtori saisi asiansa hoidettua ja tongittua esiin tarvitsemansa. Hän hääräsi tiiviisti keskittyneenä erään pöydän ylle kumartuneena hieman kauempana. Olisin jo halunnut mennä. Laboratorioon tunkeutuminen ei ollut minusta ollenkaan hyvä idea. Saati sitten vartioituun laboratorioon murtautuminen.<br />
<br />
"Mennäänkö jo?" kysyin kärsimättömästi pälyillen ympärilleni.<br />
<br />
"Ihan pikku hetki vielä. Olen ihan kohta valmis", Tohtori vastasi. "Pidä sinä vaikka sillä välin vahtia."<br />
<br />
Silmiäni pyöritellen käännyin ympäri katsomaan lasiseinän takana kulkevaan käytävään. Pidä vahtia. Sitähän minä olin tähänkin asti tehnyt! Hermostuneena kuljeskelin ympäriinsä ja yritin pitää jokaista nurkkaa silmällä vartijoiden varalta. Juuri, kun olin kääntymässä hoputtamaan Tohtoria vielä kerran, kulman takaa ilmestyi sininen olento mustassa, hyvin judoonmaisessa haarniskassa valtava ase olallaan. Koska kaikkialla oli pelkkää lasia, vartija huomasi meidät saman tien. Se lähti rivakasti marssimaan kohti lasikuution ainoaa ovea. "Tohtori!" huudahdin käskevästi. "Saimme seuraa."<br />
<br />
Tohtori kauhoi jotain takkinsa sisään ja säntäsi työpisteiden välistä poukkoillen kohti ovea. Ymmärsimme kumpikin, että meidän pitäisi ehtiä ovelle ennen vartijaa ja saada vielä riittävä etumatkakin, jotta meillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus päästä pakoon. Oli taas aika juosta.<br />
<br />
Olimme tullessamme lukinneet oven huolella, jotta mahdollisilla työrauhanhäiritsijöillä kestäisi pitempään murtautua sisään ja saisimme lisää aikaa miettiä, jos jäisimme kiinni. Nyt tämä osoittautui todella huonoksi ideaksi. "Avaa ovi, avaa ovi!" huusin Tohtorille juostessani tilan poikki kohti ovea. Sininen valo välähti äänimeisselissä ja tuttu siritys kuului hurinan yli, kun Tohtori vauhdista tähtäsi meisselin lukituspaneeliin. Aukea, aukea nyt. Piinallisen pitkän parisekuntisen ajan meisselin siritys soi korvissa, kunnes lukko viimein surisi auki ja ovi liukui syrjään.<br />
<br />
Kurvasimme vartijan nenän edestä käytävään ja pingoimme, minkä kintuista pääsimme. Onneksi vartija edusti selvästi raskasrakenteisempaa ja kömpelömpää lajia. Tohtori kiilasi edelleni, ja yritin parhaani mukaan pysyä viuhuvien takinliepeiden tahdissa. Toivoin ainokaisen sydämeni pohjasta, että keuhkoni eivät nyt pettäisi ja jättäisi minua pulaan. Vartija tuskin kyselisi turhan monia kysymyksiä, jos saisi minut kiinni.<br />
<br />
Ryntäsimme peräkanaa käytävän päästä katolle johtaviin portaisiin. Sivukäytävästä kuului juoksuaskelia. Jakkupukuinen nainen ja toinen vartija juoksivat meitä kohti. "Ottakaa heidät kiinni!" nainen kirkui ja seisahtui turvallisen välimatkan päähän. Portaiden juurella vartijat tuuppivat toisiaan taistellen, kumpi pääsisi ensin portaisiin kintereillemme. "Pölkkypäät!" nainen säesti taustalta ja polki jalkaa.<br />
<br />
Portaat tutisivat, kun vartijat viimein rynnistivät peräämme. Portaiden alla levittäytyi tutkimuskeskuksen ilmava, valkea aula vastaanottotiskeineen. Seinät kohosivat yhä vain lasisina. Yötaivas kaareutui ulkona tummansinisenä.<br />
<br />
"Juokse!" Tohtori kiritti huutaen harppoessaan portaita juoksuvauhdissa kaksi kerrallaan. Hän puristi jotain rintaansa vasten takin uumenissa. Toisessa kädessä heilui äänimeisseli.<br />
<br />
"Koko ajan!" ärähdin takaisin ja yritin kiristää tahtia. Tikkasin portaita minkä ehdin. Yritin vain keskittyä juoksemaan niin lujaa kuin pystyin, vaikka portaiden kipuaminen tuntuikin epätoivoiselta tehtävältä.<br />
<br />
"Tardis on katolla. Meidän täytyy päästä sinne. Ei enää pitkä matka", Tohtori kannusti. Aivan kuin hän olisi nauttinut pienestä ajojahdista.<br />
<br />
"Joo, joo, tiedän. Sinne olen koko ajan ollut pyrkimässäkin", vastasin ärsyyntyneenä puuskutusten välistä. Olisi vain parempi pitää suu kiinni ja keskittyä hengittämiseen.<br />
<br />
Viimein kolistelimme tiemme kattotasanteelle, jonka oven Tohtori meissellöi näppärästi auki, muttei vauhdissa muistanut enää lukita sitä vaan loikkasi suoraan metalliselle, säleikköiselle kävelysillalle, jonka toisessa päässä Tardis odotti rauhallisen sinisenä. Sinkosin Tohtorin perään ja pinnistin vielä lisää vauhtia viimeisille metreille. Toinen vartijoista jyskytti jo aivan liian lähellä.<br />
<br />
Tohtori sujautti avaimen lukkoon ja sysäsi oven auki. "Juokse!" hän huusi huolissaan. "Lujempaa! Pystyt kyllä! Juokse!"<br />
<br />
Löysin jostain vielä uuden vaihteen ja loikkasin yllättävän ketterästi rämisevälle kävelysillalle. Adrenaliini kohisi korvissani, ja seikkailu kutitteli jokaisessa solussa. Juokseminen oli hienoa! Olin varma, että ehtisin. Kömpelö vartija ei pystyisi liikkumaan niin ketterästi kapealla sillalla. Loikkaisin sillalta Tardikseen, Tohtori vetäisi oven kiinni vartijan nenän edestä ja haihtuisimme matkoihimme. Mutta riemuitsin liian aikaisin. Olin juuri leveästi hymyillen hyppäämässä alas sillalta, kun tunsin, miten käsivarteeni tartuttiin ja pysähdyin kuin seinään. Vilkaisin kauhuissani taakseni ja näin vartijan pitelevän tiukasti kiinni ranteestani.<br />
<br />
"Riuhtaise! Se hämääntyy", Tohtori neuvoi ja harppasi minua kohti tavoitellen toista rannettani. Samassa tunsin kirpeän raapaisun käsivarressani. Tohtori nykäisi minut samalla hetkellä liikkeelle ja puolittain heitti minut sisälle Tardikseen. Pitelin hämmentyneenä kirvelevää käsivarttani ja sadattelin puoliääneen. Tohtori läimäisi ovet kiinni ja lukitsi ne.<br />
<br />
Pari hengenvetoa hän nojasi niitä vasten hengästyneenä, kunnes sitten marssi ohitseni konsolin ääreen ja purki povitaskustaan pari kannellista petrimaljaa. Hänen oli onnistunut varastaa näytteitä. Saisimme sittenkin selville, mitä laboratoriossa oikein puuhattiin. Olin aikaisemmin kysynyt, miksi meidän piti tunkeutua laboratorioon ja mitä sellaista siellä tehtiin, että meidän pitäisi puuttua asiaan, mutta Tohtori oli iloisesti ja innoissaan vain todennut, ettei hän tiennyt ja siksi asiasta pitikin ottaa selvää. Jotain hämärää siellä kuulemma puuhailtiin, koska hänellä oli sellainen tunne, mutta että pääasiassa menisimme nuuskimaan ihan vain mielenkiinnosta. Siinä vaiheessa en ollut ollut järin samaa mieltä innosta ja malttamattomasta jännityksestä pomppineen Tohtorin kanssa. Nyt hän kuitenkin syötti näytteet Tardiksen analysoitaviksi. Valkoinen valo heijasteli epämääräisen, punaisen mönjän sisällä Tardiksen skannatessa näytettä.<br />
<br />
"Tohtori", sanoin empien. Pitelin yhä käsivarttani. Sitä kihelmöi, ja ruhjeesta vuosi pienesti verta. "Se vartija teki jotain. Pitäisiköhän tätä katsoa?" kysyin epävarmasti ja ojensi käsivarttani näyttääkseni jälkeä Tohtorille. Ruhje oli noin viitisen senttimetriä pitkä ja raapaleinen. Olin ehtinyt tuntea jonkin viiltävän instrumentin. "Seuraako se meitä?"<br />
<br />
Tohtori nosti nenänsä skannautuvasta mönjästä ja ojentautui konsolin ääressä. Hän kääntyi katsomaan minua ihan kuin olisi jo tällä välin unohtanut, että seisoin siinä, ja korjasi lasejaan hölmistyneenä. Näytin uudelleen käsivarttani. "Hei, täällä tarvittaisiin Tohtoria", puolittain virnistin käsivarttani heilutellen.<br />
<br />
Tohtori vilkaisi vielä näytettä. Hän ei olisi tahtonut jättää sitä. Hän halusi tietää, mistä oli kyse, mutta näytti siltä, että skannaus ei ollut vielä valmis. Niinpä hän harppoi luokseni ja tarttui käsivarteeni kääntäen ruhjeen tutkittavakseen.<br />
<br />
"Lähetin?" ehdotin ensimmäiseksi.<br />
<br />
"Eei, en usko", Tohtori mutisi ja käänteli käsivarttani. Varmuudeksi hän kuitenkin skannasi ruhjeen äänimeisselillä. "Ei jälki mistään teknologiasta", Tohtori vahvisti ja vilkaisi kärsimättömänä olkansa yli konsoliin päin. Konsolilla oli hiljaista, joten hän palasi tutkimaan kulmat kurtussa ruhjettani. "Tämä on outoa. Näyttää ihan siltä kuin tästä olisi otettu näyte", hän mutisi itsekseen.<br />
<br />
"Näyte?" minä toistin varautuneesti. "Minusta?"<br />
<br />
"Niin, kudosnäyte. Verta, ihoa, DNA:ta, kaikkea, mitä nyt vain voivat kaapaista äkkiä", Tohtori selitti. "Mutta se paranee pian, ei mitään vakavaa. Huuhtele ja suojaa se, niin se paranee nopeammin."<br />
<br />
Vedin hihan käsivarteni peitoksi puntaroiden Tohtorin sanoja. En ollut ollenkaan innoissani siitä, että minusta oli päätynyt kudosnäyte salakähmäisen laboratorion haltuun. Konsoli piippasi ilmoittaen analyysin valmistuneen. Tohtori säntäsi heti lukemaan. "Aivan niin kuin arvelinkin. Kloonausta! Ne kasvattavat superklooneja. Hankkivat jostain DNA:ta, muokkaavat sitä ja kasvattavat superklooneja ja myyvät niitä eri tarkoituksiin. Palvelijoiksi, koe-eläimiksi, testikuljettajiksi, sotilaiksi... Valmistavat niistä tappokoneita. Tämä ei ole hyvä juttu. Mistä ne saavat sen kaiken DNA:n? Ei heillä voi olla niin paljon vapaaehtoisia", Tohtori pörrötti niskavillojaan järkeilläkseen jostain vastauksen kysymykseensä. Hän sääteli konsolin laitteita ja yritti erotella näytteestä tarkemmin DNA-jälkiä. "Heidän on pakko saada jollain verukkeella ihmiset - tai no, miksei muutkin - luovuttamaan DNA:taan. Ehkä heillä on veripankki, ja luovuttajat luulevat auttavansa sairaita. Tai sitten he pyörittävät pankkitoimintaa ja antavat lainaa näytettä vastaan. Siinä olisi hyvä diili: asuntolainan saisi kuitattua pientä verinäytettä vastaan. Tai sitten he vain väkivalloin etsivät hylkiöitä, joita kukaan ei kaipaa, ja käyttävät heidän DNA:taan..."<br />
<br />
Seisoin hiljaa kauempana. Ajatus takoi inhottavasti takaraivossani, ja vaikka miten yritin kieltää sen, se puski läpi ja lietsoi paniikkia. "Heillä on minun DNA:tani", sanoin ääni väristen. "Mitä he tekevät sille?"<br />
<br />
Tohtori katsoi minua ilmeettömästi konsolin äärestä lasit nenällään.<br />
<br />
"Tohtori, meidän täytyy hakea se näyte pois! Niillä on minun DNA:ni! Ne voivat tehdä mitä vain, eikö niin? Voivatko ne kontrolloida minua?" pulputin hädissäni.<br />
<br />
"Eivät tietenkään", Tohtori naurahti hermostuneesti.<br />
<br />
"Mutta jos verenkin kautta voi kontrolloida?" tivasin, koska minusta tuntui, että Tohtori valehteli.<br />
<br />
Tohtorilta karkasi turhautunut puuskahdus. "Ihan totta, eivät ne voi kontrolloida sinua DNA:n kautta. Sinä olet ihan turvassa. Ne eivät voi päästä yhden kudosnäytteen avulla päähäsi. Mitä sci-fiä sinä oikein luet? Silkkaa humpuukia! Mitä sillä näytteelläsi sitten voidaan tehdä? Kyllä, siitä voidaan muokata ja kasvattaa superklooni, jota voidaan käyttää ties mihin tarkoituksiin, ja niitä voidaan valmistaa loputtomasti. Kyllä, sinä voit törmätä jossain maailmankaikkeuden kolkassa klooniisi, mutta onko se nyt niin kamalaa? Ne eivät ole sama asia kuin sinä. Ne ovat sinusta irrallisia, itsenäisiä olentoja... no, eivät välttämättä itsenäisiä siinä mielessä, että niillä olisi oma tahto, mutta kuitenkin. Ei sen takia kannata vaarantaa itseään, jotta voisi tuhota yhden näytteen. Ihan hulluahan se olisi tunkeutua laboratorioon vain saadakseen sieltä yhden näytteen", Tohtori puuskahti kulmat ärtyneeseen kurttuun vetäytyneinä.<br />
<br />
"Ai, nyt sinä olet sitä mieltä", minä totesin nyrpeänä. Koko soppaa ei olisi syntynyt, jos emme olisi lähteneet tunkeutumaan laboratorioon saadaksemme muljutettua sieltä ulos edes yhtä näytettä. "No, onko sinulla suunnitelmaa, mitä me nyt teemme, kun tiedämme, mitä siellä puuhataan?"<br />
<br />
"Ei. Halusin vain tietää. En usko, että tälle tarvitsee tehdä mitään. Ihan normaalia kehitystä geenimanipulaation ja kloonauksen alalla. Kyllä ihmiset kohta huomaavat, missä menivät hutiin", Tohtori kohautti olkiaan.<br />
<br />
En voinut uskoa korviani. Kaikki tämä vain siksi, että Tohtorilla oli tylsä perjantai-ilta, hänestä tuntui, että laboratoriossa oli jotain hämäräperäistä meneillään, ja hän halusi vain tietää, mitä se oli. Sitten, kun hän sai tietää, että kyse oli mahdollisesti geenimanipuloidun superklooniarmeijan kasvattamisesta, hän ei aikonut edes tehdä asialle mitään. Ainakin Tohtori oli nyt saanut perjantai-illan huvinsa.<br />
<br />
- - - - - - -<br />
<br />
<b>Näkymättömän Tardiksen tapaus</b><br />
<br />
Heräsin unessa kummalliseen, lotisevaan ääneen. Vesi ropisi ikkunapelteihin, kohisi kuin meri olisi vellonut, läiskyi vasten ikkunaa. Vääntäydyin peiton alta avaamaan sälekaihtimet ja kurkistamaan makuuhuoneeni ikkunasta. Valtava vesimassa vyöryi vastapäiseltä rakennustyömaalta kadun yli ja paiskautui kerta toisensa jälkeen kerrostalon seinään. Aaltojen huiput hipoivat ikkunaani. Vesi käyttäytyi kaikkien fysiikan lakien vastaisesti. Se valui painovoimaa uhmaten ylös työmaan montusta jähmeänä kuin likaisenharmaa, kohmeinen matelija, otti vauhtia ja iskeytyi vasten seinää. Eikö sen olisi pitänyt valua alas pitkin katua kohti järveä? Jotain kummallista oli tekeillä. Koska välitöntä vaaraa ei näyttänyt olevan ja vesi pysyi ulkona, en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota vaan jatkoin uniani. Ehkä se menisi ohi, kun sade lakkaisi, ja mitä muutakaan sitä sateella olisi voinut tehdä kuin nukkua?<br />
<br />
Ponnahdin pystyyn peiton alta. Jokin paukutti ikkunaani. Ei koputtanut kohteliaasti vaan ryskytti raivokkaasti. Tuijotin kauhuissani avointa ikkunaa ja puristin peittoa rintaani vasten. Lasin takana näkyi oranssi kaivinkone, joka moukaroi ikkunaani. Erotin lasin takaa hytistä mielipuoliset, pöhöttyneet miehen kasvot. Mies oli läpimärkä ja turvonneen näköinen, harva tukka valui litimärkinä noroina pitkin perunamaista päätä. Harmaat silmät harittivat villisti. Ryntäsin ikkunaan ja painoin käteni viileää lasia vasten. Mies näytti peruuttavan kaivinkonettaan kauemmas. Ulkona satoi yhä rankasti ja kadulla tulvi.<br />
<br />
Yritin huutaa miehelle, että lopettaisi ja jättäisi ikkunani rauhaan. Sain vastaukseksi vain syöksähdyksen ikkunaa kohti ja kumahtavan lyönnin kauhalla. Iskussa oli kuitenkin jotain outoa. Mies mölisi epämääräisesti: ehkä turhaumustaan, ehkä vain sekavuuttaan. Uusi isku, uusi yritys. Kauha heilahti jälleen ikkunaani kohti, mutta tuntui humahtavan johonkin näkymättömään ja muuttavan suuntaansa metri ennen ikkunaani. Kerta toisensa jälkeen iskut kimposivat kuin näkymättömästä vallista. Katselin näkyä ällistyneenä. Mies rähjäsi kopissaan ja hakkasi ohjaimia pää punaisena.<br />
<br />
"Lopeta pelleily, tyttö, ja anna se minulle! Saan sen kuitenkin", kuulin hänen huutavan kovaäänisen kautta.<br />
<br />
Pyörittelin hämmästyneenä päätäni kuin etsien huoneestani jotain, mitä kaivurimies olisi voinut haluta. En nähnyt mitään muuta kuin vuoteeni sekaisine lakanoineen ja alus- ja liinavaatelipastoni. Ei mitään poikkeavaa. Ei mitään kadonnutta aarretta tai varastettua osaa jostain maailmanlopunkojeesta. Ei, en ollut tuonut reissuiltani mitään epämääräistä kotiini. Käännyin epätietoisen näköisenä ikkunaan päin. Levittelin käsiäni näyttääkseni, etten ymmärtänyt, mistä hän puhui.<br />
<br />
"Luovuta Tardis tai moukaroin koko säälittävän kämppäsi tuhannen päreiksi!" mies keuhkosi naama punaisena. Hän ei selvästikään ollut kärsivällinen mies.<br />
<br />
Tardis? Ei minulla ollut mitään Tardista! Avaimestani en luopuisi. Yritin katseellani etsiä, oliko lipastoni päälle kenties ilmestynyt valmis Tardis-lamppu. Mutta eihän mies sitä voinut tarkoittaa? Mitä mies tekisi onnettomalla pahvitardiksella? Saattoiko hän vain olla niin sekaisin, että pienenkin Tardista muistuttavan esineen näkeminen sai hänet niin silmittömän raivon valtaan, että hänen oli pakko tuhota tuo sininen paholainen? Pyörin neuvottomana paikallani. Epätietoisuus ja hätääntyneisyys nostivat päätään sisälläni. Mitä sitten jos tuo mies tosiaan rikkoisi ikkunani eikä lopettaisi ennen kuin olisi saanut Tardiksen, jota ei edes ollut missään?<br />
<br />
"Typerä tyttö! Älä näyttele tyhmää! Tiedän, että se on sinulla. Sinä suojelet sitä. Isäntä tahtoo saada Tardiksen, eikä hän ole kiltti mies", mies uhkaili makeus ääneen hiipien. Hän tiesi pelottavansa minua. "Laske suojat ja luovuta Tardis minulle, niin saat pitää tyhmän ikkunasi."<br />
<br />
"Mutta kun minulla ei ole mitään Tardista! Se ei ole täällä!" huusin hädissäni keuhkojeni pohjasta ja heittäydyin ikkunaa vasten. Löin lasia pari kertaa kuin pelotellakseni miestä, vaikka tajusin, miten turhaa se oli. Pelkäisikö iso mies isossa kaivinkoneessaan hysteerisesti yöpaitasillaan huutavaa nuorta naista? Tuskinpa. Mies vain nojasi taakse kuskinpukillaan ja nauroi pyöreää, tutisevaa vatsaansa pidellen. Minua etoi. Pelko väänsi vatsaani.<br />
<br />
"Ssssh!" kuului yhtäkkiä vain puolen metrin päässä minusta. "Älä meuhkaa. Olen piilossa." Tyhjästä pilkisti tuttu hiustöyhtö, ja Tohtorin pää pisti esiin näyttäen leijuvan irtonaisena ilmassa. "Pidä verhot edessä, ettei hän näe, että olen täällä."<br />
<br />
Möllötin silmät selälläni ilmassa leijuvaa, ympärilleen pälyilevää päätä. "Tohtori...?" sanoin varovasti, hieman kysyvästi. "Mitä sinä...?"<br />
<br />
"Ssssh! Katso ulos ja näytä kauhistuneelta, niin selitän", Tohtori suhisi.<br />
<br />
Tein työtä käskettyä ja käännyin takaisin tuijottamaan ulos ikkunasta yrittäen näyttää säikähtäneeltä. Se ei ollut kovin vaikeaa, koska olin hieman järkyttynyt siitä, että Tardis nökötti makuuhuoneeni nurkassa näkymättömänä. Kuinka pitkään se oli ollut siinä? Miksen ollut huomannut mitään? Mieleni teki äyskähtää Tohtorille, ettei hän voinut noin vain parkkeerata Tardista makuuhuoneeseeni ilman lupaa, etenkään näkymättömänä. Se ei vain yksinkertaisesti ollut sopivaa!<br />
<br />
Tohtori ilmeisesti näki tuohtumukseni, koska aloitti selityksensä hyvin nopeasti: "Ennen kuin alat huutaa minulle, niin ajattele asiaa. Kyllä, parkkeerasin Tardiksen makuuhuoneeseesi näkymättömänä, mutta vain piiloutuakseni. Ja olenhan minä ennenkin--"<br />
<br />
"Se on eri asia! Silloin olen nähnyt sinut!" sihahdin ja paukutin lasia näyttääkseni mesoavani ulkona riehuvan miehen kanssa.<br />
<br />
"No, niin, mutta... Joka tapauksessa. Et ole valittanut siitä ennen."<br />
<br />
"Enkä valita nytkään. Mutta se on eri asia, koska olet tullut hakemaan minua."<br />
<br />
"Yksityiskohtia!" Tohtori taivasteli. "Jos tästä päästään, niin voin tulla sitten hakemaan sinut uudestaan mukaan. Ja Tardiksen ansiosta tuo tyyppi on yhä tuolla ja ikkunasi on ehjä. Hän ei pääse Tardiksen suojien läpi. Etkö ihmetellyt, miksi ikkunasi ei särjy, vaikka sitä moukaroidaan kaivinkoneen kauhalla? Mutta nyt minua kiinnostaa, miksi tuo tyyppi haluaa Tardikseni ja kenelle hän sen aikoo kiikuttaa. Pieni hetki vielä, täytyy vähän tehdä säätöjä..." Tohtori katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Olin kuulevinani Tardiksen oven sulkeutuvan.<br />
<br />
"Mitä nyt tehdään?" kysyin epävarmasti. Aikoiko Tohtori lähteä Tardiksella? Silloinhan mies särkisi ikkunani, kun Tardiksen suojaus olisi poissa. Sitä hetkeä en halunnut olla todistamassa.<br />
<br />
"Odotetaan", kuului Tohtorin ohje näkymättömistä.<br />
<br />
"Saanko tulla sinne vai pitääkö minun vielä huitoa täällä?" tiedustelin hieman peloissani ja haparoin käsilläni löytääkseni Tardiksen seinän. Halusin tietää, missä se oli, vaikka pienessä nurkassa ei juuri ylimääräistä tilaa ollut.<br />
<br />
"Sama kai se. Tule vain. Ehkä hän luulee, että kyllästyit ja menit takaisin nukkumaan", vastasi Tohtori selvästi keskittyen jo johonkin aivan muuhun.<br />
<br />
Kopeloin ilmaa edessäni ja kohtasin viimein tutun puisen pinnan. Tohtori nykäisi oven raolleen ja näin kaistaleen sisätiloista. Vilahdin ovesta sisään ja vedin sen hiljaa kiinni perässäni. Tardis kuulosti hiljaisemmalta kuin normaalisti, aivan kuin sekin olisi yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa piilossaan. Silitin tervehdykseksi sen pintaa astuessani peremmälle. Tohtori istui risti-istunnassa lattialla ja värkkäsi jotain laitetta jalkojensa välissä kieli keskellä suuta, silmälasit törröttävien hiusten seassa otsalla. "Noin. Tällä sen pitäisi selvitä", hän ilmoitti tyytyväisenä ja sääteli laitteen kytkimiä. "Katsotaan, kuka tuon vihulaisen on kimppuumme lähettänyt."<br />
<br />
- - - - - - -<br />
<br />
<b>Auringonlasku</b><br />
<br />
Katsoin ulos ikkunasta. Hetki sitten siitä oli näkynyt vain harmaata, syyssateen ankeuttamaa kaupunkimaisemaa. Nyt se kaikki oli kadonnut. Punainen loimotus ikkunassa veti minua puoleensa kummastuksen vallassa. Laskin kirjan pöydälle ja astelin ikkunaan. Taivas oli kuin tulessa. Hetken jo epäilin, että kyse oli valtavasta metsäpalosta, mutta jokin kertoi minulle, että nyt oli ilta ja auringonlaskun aika. Mutta eihän auringonlasku voinut näyttää tuolta? Siinä oli jotain vialla: se oli aivan liian suuri, aivan liian punainen. Avasin varovasti kirjaston ranskalaisen oven ja suuntasin uteliaat askeleeni kauempana siintävään rantaan tutkiakseni asiaa ja ihastellakseni mahtipontista ilmiötä, joka värjäsi kaiken punaisellaan.<br />
<br />
Ranta oli matala. Valkea hiekka hohti tasaisena ja hienona kadoten ääneti lainehtivaan veteen. Kaislikkoisen rannan takana avautui rauhallinen selkä. Se aaltoili hiljaa oranssinpunaisena heijastaen leiskuvaa taivasta. Pilven hehkuivat kultaisina. Horisontissa vastarannan metsä piirtyi mustana taivasta vasten. Valtava auringonkehrä oli juuri vaipumaisillaan horisonttiin. Sen kiekko leimusi tulipunaisena ja suunnattoman suurena, kun se upposi hiljalleen horisonttiin. Seisoin mykistyneenä rannalla. Aurinko näytti olevan kymmenen kertaa suurempi tai huomattavasti lähempänä kuin normaalisti. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Elikö aurinkomme vanhuudenpäiviään punaisena jättiläisenä?<br />
<br />
Varjostin silmiä kädelläni ihaillakseni maisemaa. Samalla kuitenkin sisuksiini hiipi epäilys, ettei kaikki ollut kohdallaan. Jotain jäi huomaamatta. Miten en tiennyt, että Aurinko oli kuolemassa? Näin ei ollut voinut käydä yhtäkkiä. Haravoin taivasta katseellani ja kohtasin korkealla taivaalla poikkeuksellisen kirkkaana loistavan täysikuun. Mutta eihän se voinut olla... Kappale näytti enemmän auringolta, johon olin tottunut, niin kirkas se oli. Eniten minua huoletti kuitenkin sen asema. Kuu oli etelässä korkealla taivaalla, yli 50 astetta taivaanrannasta, ja kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt näkyä vain sirppinä. Ei tämä ollut mahdollista. Kuu ei voinut olla niin kirkas, korkealla ja näkyä kokonaisena. Pyyhin taivaankantta katseellani lähes hädissäni etsien selitystä. Mitä ihmettä taivaalla oikein tapahtui? Pyörähtäessäni ympäri haukoin henkeä, kun näin kauniin, hopeanhohtoisen kuun möllöttävän minua tummuvalta taivaalta. Tärinä hiipi kroppaani, kun tajuntaani iskeytyi, etten voinut olla Maassa, ja ymmärsin tuijottavani vierasta taivasta suu auki. Lumoutuneena ja järkyttyneenä tuijotin kimaltelevaa kuuta yrittäen ymmärtää. Minulla oli tunne, että toinen suurempi kuu vaani vielä jossain näkymättömissä.<br />
<br />
"Se on kuu", kuului viereltäni.<br />
<br />
Säpsähdin niin, että hypähdin, ja käännyin salamana katsomaan kuin tyhjästä rannalle ilmestynyttä Tohtoria. Hän seisoi vakavana kädet taskussa ja katseli taivasta otsa lievästi kurtussa. Suu oli vetäytynyt mutruun aivan kuin hän olisi purrut hammasta, mutta silti hänen silmänsä katsoivat lämpimän kaipaavasti taivaalle.<br />
<br />
"Mutta..."<br />
<br />
"Tuo on toinen aurinko. Se on juuri noussut", Tohtori vastasi kysymykseeni, jota en ehtinyt edes aloittaa. Hän ei irrottanutkaan katsettaan taivaasta.<br />
<br />
"Mutta..." yritin uudestaan.<br />
<br />
"Kaunista, eikö totta?" Tohtori kysyi ja huokasi raskaasti. Oranssissa hämyssä hän katsoi minua alakuloisesti, yrittäen hymyillä siinä kuitenkaan onnistumatta.<br />
<br />
"On, mutta... En ole koskaan nähnyt tällaista auringonlaskua", sain takelleltua. Ääni takertui kurkkuun. Tohtori hämmensi minua.<br />
<br />
Tohtorin katseen valtasi suuri suru, jonka hän yritti peittää katsomalla pois. "Sinä et vain muista", hän totesi ykskantaan. "Tule, mennään takaisin sisälle." Hän tarttui minua kädestä ja lähti ohjaamaan minua takaisin sisälle. Kaikki hänen olemuksessaan kertoi, että minun olisi pitänyt muistaa. Hän toivoi minun muistavan. Hän oli selvästi pettynyt, etten muistanut ja että hän ei voinut kertoa, mitä olin unohtanut. Se kaikki sai hänet vajoamaan etäämmäs.<br />
<br />
Painoin katseeni maahan ja seurasin Tohtoria. Huokasin ja suljin silmäni. Jostain syystä mieleeni tuli vain pieni, leikkivä lapsi, jota vanha nainen katseli vierellään toinen nuorempi, kiharapäinen nainen. Hämmentyneenä kurtistin kulmiani ja vilkaisin vielä juuri noussutta aurinkoa olkani yli. Kuihtuneet kaislat makasivat ruskeina raatoina rannalla, ja niiden välistä kasvoi kummastuksekseni punaista ruohoa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6TUiMcwyQJCeix3Vk59ANKuKXNwxmWySW3137pZInG1GUmQ92TGGvOq3HKi6e1fs4FgCRDYUBwx8yWo8nn4CQBlRWsJtzMeX16MbTCWvqrQ4_VEQYVp34gee0RKlmU8c8grbfOP5oMZh5/s1600/10613035_10152705942564295_942630323245513432_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6TUiMcwyQJCeix3Vk59ANKuKXNwxmWySW3137pZInG1GUmQ92TGGvOq3HKi6e1fs4FgCRDYUBwx8yWo8nn4CQBlRWsJtzMeX16MbTCWvqrQ4_VEQYVp34gee0RKlmU8c8grbfOP5oMZh5/s1600/10613035_10152705942564295_942630323245513432_n.jpg" height="300" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
<br />Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-28097552495534610032014-11-09T22:03:00.001+02:002014-11-09T22:03:18.128+02:00Tanssii Tohtorin kanssaAikataulut ja suunnitelmat heittivät taas häränpyllyä, ja kaikki menikin viikonlopun osalta uusiksi melko lyhyessä ajassa. Minun piti hikoilla tanssisalissa tahkoamassa barokin kiemuroita ja ojennella sirosti nilkkoja, mutta päädyinkin yllättäen Tohtorin kanssa tanssiaisiin. Mitenkö tämä liittyy Tardiksen rakentamiseen? Ei varsinaisesti mitenkään, mutta palautin viikonlopun aikana mieleeni varmasti paljon enemmän kuin olisin oppinut barokkikurssilla.<div>
<br /></div>
<div>
Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Rakkaista harrastuksista on tarkoitus nauttia. Etenkin tanssiaiset ovat viime aikoina aiheuttaneet lähinnä harmaita hiuksia, niuhotusta ja äreää mieltä, vaikka näiden aikamatkaamisen ja tanssin iloisten yhteensulautumien kuuluisi herättää innostuksen perhoset lepattamaan vatsassa. Nyt muistin taas, miksi rakastan harrastuksiani. Tohtori muistutti sopivasti, että välillä voi olla vähän wibblyä ja että se ei todellakaan ole välttämättä yhtään huono asia. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kyllä, tanssin Tohtorin kanssa halki vuosisatojen ja mielikuvitusmaailmojen. Italian renessanssin hovien Ballo del Fioresta saattoi vahingossa tulla Ballo della Banana, ja madame de Pompadourin bileiden pikkutunneilla ehkä tanssitun Le Pistolet'n seassa pistoolien sijaan seikkailivat äänimeisseli ja sankaribanaani. Ja kyllä, päädyin yllätyksekseni ketkuttamaan Macarenaa rokokoomekossa. Hulvaton ilta todellakin. Kiitokset kaikille osallisille ja etenkin E:lle tohtoroinnista. Companion kiittää tansseista, purkaa laukkunsa ja kaatuu sänkyyn kuorsaamaan väsyneenä mutta onnellisena. </div>
<div>
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOY2JJeIwVhxsghz1IneLmV58Ve5GATdx-Bw-A4pj7RwFjcMaqEGRM8QujyXTwDtR2A9wkxNQTWhUEV09AWxMvMec6pd1s9xKhKUaYrni2r-M9EBy4IUOsoeYp_zsS7DKuLGrqH1BxzrS0/s1600/tanssii.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOY2JJeIwVhxsghz1IneLmV58Ve5GATdx-Bw-A4pj7RwFjcMaqEGRM8QujyXTwDtR2A9wkxNQTWhUEV09AWxMvMec6pd1s9xKhKUaYrni2r-M9EBy4IUOsoeYp_zsS7DKuLGrqH1BxzrS0/s1600/tanssii.jpg" height="320" width="179" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">I could have daanced aaall niiight...!</td></tr>
</tbody></table>
<br /><div style="text-align: center;">
<i>"Have you met the French? My God they know how to party!"</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>"Always take a banana to a party, bananas are good."</i></div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-66818308142370620212014-11-03T23:30:00.000+02:002014-11-04T16:45:21.950+02:00Tardis-maanantaiTänään Tardis sai ikkunat. Ikkunoiden kiinnittäminen liimalla oli melkoista näpertämistä. Totta kai saimme paremman idean siitä, miten ikkunat olisi kannattanut tehdä, mutta silkkipaperista ja mattapintaisesta kontaktimuovista askarrellut, hieman löysät ikkunat oli jo tehty ja materiaaleja uusiin ikkunoihin ei ollut käsillä. Ikkunoista olisi voinut tulla siistimmät, jos olisi käyttänyt kampasidontakantta ja lasimaaleja, mutta tämä tuli oivallettua hieman liian myöhään. Kontaktimuovi ja silkkipaperi eivät ole kovin tukeva yhdistelmä, joten osa ikkunoista näytti ainakin märkänä vielä vetävän kupruille.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhn48hivqu0gYw_KpOqIBKy5mPP-tusUsinFCw31pb8lefhPmRUhmtXDXGtSOiaVG3IIJwSQu6HyacbzatEuBj4dNcybMSudsiupUsZZALKYdefNezOurJlZaSUJSOvdrV78A8gCb66eQx4/s1600/KURT+-+WIN_20141103_200859.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhn48hivqu0gYw_KpOqIBKy5mPP-tusUsinFCw31pb8lefhPmRUhmtXDXGtSOiaVG3IIJwSQu6HyacbzatEuBj4dNcybMSudsiupUsZZALKYdefNezOurJlZaSUJSOvdrV78A8gCb66eQx4/s1600/KURT+-+WIN_20141103_200859.JPG" height="225" width="400" /></a></div>
<br />Kirkas konsolipöydän rungon virkaa toimittava tuikkukuppi sai pintaansa vihreänturkoosia lasimaalia. Jälkeen en ole kovin tyytyväinen, koska en osannut käyttää niin nestemäistä maalia. Miksei Tampereella myydä niitä hyviä lasimaaleja, joita käytin joskus 15 vuotta sitten? On se niin väärin! Tuputtamalla maali loppujen lopuksi totteli parhaiten. Pyöreähkön kupin maalaaminen oli ajoittain hieman haastavaa, kun maalilla olisi kestänyt paljon pitempään kuivua kuin minulla oli kärsivällisyyttä odottaa sitä kuivumista. <div>
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCHrON1-P41iyNpUsiQ9UwRIIpRK9HBLarIgFepGh0ExEQYhdgB79hKjXEFOKUp5Q5kk9mnEYHizqqzewu1ZKk0rIemh_21tPy3UHIA17otAt8FKtVC5qGSB2WkiZ7jZfSOLQ-8OWsi8Ib/s1600/KURT+-+WIN_20141103_182558.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCHrON1-P41iyNpUsiQ9UwRIIpRK9HBLarIgFepGh0ExEQYhdgB79hKjXEFOKUp5Q5kk9mnEYHizqqzewu1ZKk0rIemh_21tPy3UHIA17otAt8FKtVC5qGSB2WkiZ7jZfSOLQ-8OWsi8Ib/s1600/KURT+-+WIN_20141103_182558.JPG" height="225" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tähän päälle sitten askartelukuparia.</td></tr>
</tbody></table>
<div>
<br /></div>
<div>
Ainakin nyt toistaiseksi Tardiksen valonlähteenä on Tokmannilta ostettu kymmenen led-valon jouluvalosarja. Johtoon oli kieputettu koristeeksi ylimääräinen härpätin kulkusia ja peilistrasseja, jotka purettiin pois. Eivät jotenkin oikein sopineet Tardiksen tyyliin. Joskus hamassa tulevaisuudessa Tardis saa ehkä oikein omat valot, jos uskallamme ja ehdimme lähteä niitä komponenteista kokoamaan. Nyt kuitenkin pääsimme testaamaan, miltä valaistu Tardis näyttää, miltä tuleva konsoli näyttää ja miten valo tulee ikkunoista. </div>
<div>
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhdLUPPMj97zknvFk3TOthhf5Y21372wwIgxXuuCw_m-nmrm258JMN_6Qw5w4e1tlBkaDxuL71EpoAxjHRALJAd3JAVUgHs8sBP-J8zavAbg9nFWNAHjTvchjezQQBlyUzz3VSJvVxcNlXE/s1600/KURT+-+WIN_20141103_173638.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhdLUPPMj97zknvFk3TOthhf5Y21372wwIgxXuuCw_m-nmrm258JMN_6Qw5w4e1tlBkaDxuL71EpoAxjHRALJAd3JAVUgHs8sBP-J8zavAbg9nFWNAHjTvchjezQQBlyUzz3VSJvVxcNlXE/s1600/KURT+-+WIN_20141103_173638.JPG" height="400" width="225" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tohtorilla on selvästi sisäremppa vielä kesken.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYsoWaivXf-qbcd5R9RPE3686r9Jnh_NWkBPPrC3jJjuqdE56YmTgQmAaCSzdeMi15sX6scJFnEB9bSqK2jbmtuljDCME47BpEGtNednwDQZ2GsCjqaIJx56MidiikO6-9tnqWcaMydw4T/s1600/KURT+-+WIN_20141103_173721.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYsoWaivXf-qbcd5R9RPE3686r9Jnh_NWkBPPrC3jJjuqdE56YmTgQmAaCSzdeMi15sX6scJFnEB9bSqK2jbmtuljDCME47BpEGtNednwDQZ2GsCjqaIJx56MidiikO6-9tnqWcaMydw4T/s1600/KURT+-+WIN_20141103_173721.JPG" height="400" width="225" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tardis köllötteli sisäseinien maalausta odotellen.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFKdyVk4AuYMQ3CyZXSyhjtT-49OCAj9v22DcZv96a1DBc6xVZ8J-BQ9ooL7-zdDxwpDxsgIGngzyOSmz9yxViJ04SBFAOwb2WBAtPckJpGcQbyvrgfsPNwClLStkUNpiqiVxeuyKiu0iI/s1600/KURT+-+WIN_20141103_193754.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFKdyVk4AuYMQ3CyZXSyhjtT-49OCAj9v22DcZv96a1DBc6xVZ8J-BQ9ooL7-zdDxwpDxsgIGngzyOSmz9yxViJ04SBFAOwb2WBAtPckJpGcQbyvrgfsPNwClLStkUNpiqiVxeuyKiu0iI/s1600/KURT+-+WIN_20141103_193754.JPG" height="400" width="225" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tardiksella on jouluvalot.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5l29aptWCj9XtVj_7e7VeJ552ve0MkDqHMaGpbz-_4WwoagyWE91WXQIeuR5A5fPNVh4QSTa_4uy-iYkGuTpnbWO7H19M6Nu7F7RhD9HBjRZEhL4p1kpBXWCgNaxwv6GT-6wBgveWM_w_/s1600/KURT+-+WIN_20141103_193900.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5l29aptWCj9XtVj_7e7VeJ552ve0MkDqHMaGpbz-_4WwoagyWE91WXQIeuR5A5fPNVh4QSTa_4uy-iYkGuTpnbWO7H19M6Nu7F7RhD9HBjRZEhL4p1kpBXWCgNaxwv6GT-6wBgveWM_w_/s1600/KURT+-+WIN_20141103_193900.JPG" height="400" width="225" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Ikkunoiden rimojen maalaaminen oli sotkuista puuhaa. Maalia tuntui olevan kaikkialla muualla kuin missä sitä piti olla. Samalla toki raportointiin Tohtorille etelään työn edistymisestä, ja ei olekaan ihme, että illalla suihkussa sinistä maalia löytyi korvastakin. Ristikoiden liimaaminen ei ollut yhtään sen siistimpää hommaa, ja siihen oman pikantin haasteensa toi pikaliima. Näpertäjämme ei kuitenkaan onnistunut liimaamaan sormeaan kiinni Tardiksen ikkunaan tai pikaliiman korkkia Tardiksen kylkeen, mikä oli oikein hyvä juttu.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRTMXmCaBqpvsuHoacIIvxofmutmvOM5Mihz35avWrDLcqvWGy-anDqIjioKZ7M8yv5KUU4CdgGMselZRKhXXa7PHOqiGeJafPNwPN3AQrKDROMrJqvQDev9leNDWQPi36NtqUchAalYeK/s1600/KURT+-+WIN_20141103_200940.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRTMXmCaBqpvsuHoacIIvxofmutmvOM5Mihz35avWrDLcqvWGy-anDqIjioKZ7M8yv5KUU4CdgGMselZRKhXXa7PHOqiGeJafPNwPN3AQrKDROMrJqvQDev9leNDWQPi36NtqUchAalYeK/s1600/KURT+-+WIN_20141103_200940.JPG" height="400" width="225" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ovet kiinnitetään ehkä seuraavalla kerralla.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjsHQVHusZcCo7LOjtjtnzb8llWTz75XQhbI8jXJ9v4vkzj95nuTehrLbCu6ewwgEvBe_EYKFuOHeNf8lGNsE1gB63MI33F71MNqgLQMGgrHQw8ecfQPqOkNmQQr1n8eNwKgnr4dr4sudc/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201034.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjsHQVHusZcCo7LOjtjtnzb8llWTz75XQhbI8jXJ9v4vkzj95nuTehrLbCu6ewwgEvBe_EYKFuOHeNf8lGNsE1gB63MI33F71MNqgLQMGgrHQw8ecfQPqOkNmQQr1n8eNwKgnr4dr4sudc/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201034.JPG" height="400" width="225" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kurkistus Tardiksen uumeniin.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiT7v6lcj9FbqW2gVmn0mJasuz1nfkvCeHJZYAGhNbdM5ZIEGZx5yRgNliHpA8EjwuObK5ndwGd2FT0t7MPXvVvraP97hbMJHjnl5ECoba4jcFCwiNUEn4X0s-A8pm1v7pNRoIc_kMfSeup/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201206.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiT7v6lcj9FbqW2gVmn0mJasuz1nfkvCeHJZYAGhNbdM5ZIEGZx5yRgNliHpA8EjwuObK5ndwGd2FT0t7MPXvVvraP97hbMJHjnl5ECoba4jcFCwiNUEn4X0s-A8pm1v7pNRoIc_kMfSeup/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201206.JPG" height="400" width="225" /></a></div>
<br />
Katon lyhty vasta mielenkiintoinen väkerrys tuleekin olemaan. Se kootaan kasaan takkusuihkeen korkista, sopivasta kantanapista ja rautalangasta. Ainakin todennäköisesti. Katon huoltokuilun läpi on vedetty yksi ledeistä, joka tuikkii sitten takkusuihkekorkin suojissa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiryLhGIDWcwqUPWSQRxWLn4OspjD8jGLSWlD-zJw-o1ubIUAYmufq0AnPVZBAkx8VwompUrl7NRqnatlrcDZxrS4SMuEC-PEclg54-beMSRIUx0Rh3hJI64GPLMMNlWIpfekTNu4_EW_Fz/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201331.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiryLhGIDWcwqUPWSQRxWLn4OspjD8jGLSWlD-zJw-o1ubIUAYmufq0AnPVZBAkx8VwompUrl7NRqnatlrcDZxrS4SMuEC-PEclg54-beMSRIUx0Rh3hJI64GPLMMNlWIpfekTNu4_EW_Fz/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201331.JPG" height="225" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tardis ovet levällään. Ovet vielä odottelevat kiinnittämistä. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Pullea konsoli aiheuttaakin odottamattoman ongelman, jota tosin kyllä osasimme odottaa, mutta jota emme jostain kumman syystä ajatelleet kauheasti ennen tätä. Olimme ajatelleet, että ovet aukeaisivat tunnusomaisesti sisäänpäin, mutta konsolimme onkin niin suuri, ettei ovi mahdu juurikaan aukeamaan. Tätä täytyy nyt vähän pohtia. Oven sai tietenkin enemmän auki, kun lykkäsi konsolin nurkkaan, mutta valmiissa Tardiksessa se ei ole mahdollista, koska aikaroottorin tötterön on oltava keskellä tilaa ja johdettava katon huoltokuiluun, jotta saamme valot kulkemaan siististi ylhäältä lyhdystä roottorin suojaputken läpi konsoliin. Hmm, jännää. Saattaa olla, että ovet aukeavat ulos. Riippuu siitä, miten nätti sisäpuolesta lopulta tulee, että kehtaako sitä kauheasti esitellä ovia levittelemällä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-LyMx6GMBkBnPtJyRtkEaz5WyofNDjDUtOaw5YqkqasvE4gpuzu5NUIVchRfsRScvgFCUbT09P2sG2-cD_iDBNTaXDNnLdVu4NTChWZj27KbYjH0gfusKhHB2BNGeyAwWrrLAIwKgUz6f/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201416+(1).JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-LyMx6GMBkBnPtJyRtkEaz5WyofNDjDUtOaw5YqkqasvE4gpuzu5NUIVchRfsRScvgFCUbT09P2sG2-cD_iDBNTaXDNnLdVu4NTChWZj27KbYjH0gfusKhHB2BNGeyAwWrrLAIwKgUz6f/s1600/KURT+-+WIN_20141103_201416+(1).JPG" height="400" width="225" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Päivä pulkassa ja lopputulos pöydällä. </td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div>
<br />Rupattelu työmaalla kävi vikkelänä ja levottomana. Hurjia ajatuksia muun muassa cossaamisesta heiteltiin, mikä antoikin minulle paljon ajattelemisen aihetta, koska cossaaminen on minulle täysin vierasta maaperää, joka ihmetyttää ja hämmentää minua suuresti. Junnumme oli joutunut jäämään kotiin lukemaan äidinkielen kokeeseen ja valitteli viestitse, ettei päässyt rakentamaan Tardista. Onneksi meillä on sopimus - tai pikemminkin sääntö - että ensin koulu, sitten aikamatkailu. Murmelia lohdutettiin sillä, että Tohtori tarvitsee välkyn companionin, joten kannattaa lukea ahkerasti. Kun koko soppaan lisättiin vielä Tohtori-unista raportoiminen, niin johan oli melkoinen pulina. Olipa kapteeni Harkness havaittu unessa kuljeskelemassa ilkosen alasti ja saanut tätiytyneen opettajapersoonan pyytämään, että herra viitsisi pukea vaatteet päälleen, kun ei ollut ihan soveliasta sillä tavoin haahuilla ympäriinsä. Onneksi Jack on pysynyt kaukana unistani - ja saa vastaisuudessakin pysyä, jos ei opi pitämään vaatteita päällään. Mieluummin olen välittömässä hengenvaarassa kuin samassa huoneessa alastoman Jack Harknessin kanssa. Huh, ja minä kun luulin, että minun uneni voivat olla ahdistavia!</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Muissa kuulumisissa on postipakettien odottelemista, lyhtyyn sopivan napin metsästämistä ja edelleen keskikonsolin suunnittelemista. Siitä ehkä lisää jossain vaiheessa lähiviikkoina. Puhelimen pitäisi saapua pohjoisesta tämän viikon aikana, ja sitä odotan jo kovalla malttamattomuudella. Kävin ratsaamassa lapsuudenkotini ullakonkin, jonne olin aikoinani piilottanut koulusta evakuoimani lasipallon, josta kukaan ei tiennyt, kenen se oli ja mistä se oli tullut. Nyt pallo päässee osaksi Tardiksen konsolia. Arvasin, että se oli parempi ottaa talteen kuljeksimasta ja että sillä olisi vielä tärkeä tehtävä tässä kaikkeudessa! </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFHh4n7EcjJ8rH0LjPThN88RWsoSa1dUMcASPEfgtQ0JTD-WTMdR_M8g2VA_s-m32SUBSGioiHoefgAFadnnJQT-4NXcuJv9XrmqBRCQ5frBXyxdvKdNeG6gyyFyYV2VDrGdSIluKgZYOr/s1600/WP_20141102_021.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em; text-align: center;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFHh4n7EcjJ8rH0LjPThN88RWsoSa1dUMcASPEfgtQ0JTD-WTMdR_M8g2VA_s-m32SUBSGioiHoefgAFadnnJQT-4NXcuJv9XrmqBRCQ5frBXyxdvKdNeG6gyyFyYV2VDrGdSIluKgZYOr/s1600/WP_20141102_021.jpg" height="223" width="400" /></a></div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-85379534695968907332014-10-30T16:10:00.000+02:002014-10-30T16:11:33.655+02:00Isoja ja pieniä konsolejaHassua, tällä hetkellä suunnittelun alla pyörii konsolipöytä sekä isoon että pieneen Tardikseen. Pienempi on toki ajankohtaisempi, mutta isommankin version ympärillä on pieni pöhinä ja kihinä tiimiin liitetyn elektroniikkanikkarin ansiosta. Pitäisi kuulemma vain speksata, mitä konsoliin haluamme, "niin tehdään sitten sen mukaan". Lievästi lapsi karkkikaupassa -fiilis, mutta toisaalta iskee myös valinnanvaikeus ja ideaähky. Täytyy paremmalla ajalla kaivella kuvia keskikonsolista ja vähän tutkia, mitä kaikkea siinä pitäisi olla ja miltä se oikeastaan näyttää.<br />
<br />
Pienempi versio sen sijaan alkaa olla ideatasolla ihan hyvissä kantimissa. Pitäisi vain löytää aikaa sen kokoamiseen ja askartelemiseen. Ehkä ensi viikolla sitten. Aikaroottorin suojalasiksi löytyi paksu piirtoheitinkalvo, joten tärkeimmät osat ovat nyt olemassa. Askartelukuparilevyä Hannalla kun on jemmassa. En millään malttaisi odottaa, että pääsemme kokoamaan konsoliamme!<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiobWm3iLn78pSyXhB6otKtg7VE9n3zx3cong7u_kRj-qgidCN3WSGzgnFqWIzLKNHOLgDH_178o8kJqThSAxyguI_TKqZpGBch6V6jTnYNDlsR6ue7qeR5LDg_Dm7gK6XwZsC0r1G_t42z/s1600/WP_20141030_001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiobWm3iLn78pSyXhB6otKtg7VE9n3zx3cong7u_kRj-qgidCN3WSGzgnFqWIzLKNHOLgDH_178o8kJqThSAxyguI_TKqZpGBch6V6jTnYNDlsR6ue7qeR5LDg_Dm7gK6XwZsC0r1G_t42z/s1600/WP_20141030_001.jpg" height="320" width="179" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ei nyt ehkä ihan valmis vielä... </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Hyppelehdin eilen pitkin nettiä ja törmäsin moneen hauskaan ideaan, jotka voisi toteuttaa isossa Tardisissa. Yksi tällainen idea, johon oikeastaan ei edes tarvitse Tardista, on tähtitaivasprojektori: lampun päälle/ympärille laitetaan pahvikiekko, jossa on reikiä. Tila pimeäksi, lamppu päälle ja - tadaa! - seinältä tai katosta voi valita seuraavan tähden, jolle haluaa matkustaa. Tämän voi ottaa ehkä seuraavaksi näpertelykokeiluksi työn alle. Tällainen laite olisi aika hieno kiskaista taskusta ja läväyttää tähtitaivas seinille. "No niin, minnekäs sitten seuraavaksi?"<br />
<br />
Sain eilen puhelintädinkin viimein kiinni, ja saimme sovittua kaupoista. Oli kova höpöttäjä, hirmuisen ystävällinen vanha rouva. Puhelin aloittanee taipaleensa kohti etelää nyt loppuviikosta tai ensi viikon alussa. Hyvällä lykyllä Tardiksen puhelin voisi siis olla täällä jo alkuviikosta.<br />
<br />
Tällaisina hetkinä sitä yhtäkkiä kaikki tuntuu kauhean todelliselta: Me ihan oikeasti olemme rakentamassa Tardista! Muutaman kerran olen itseltäni kysynyt, onko tässä mitään järkeä, mutta ilmiselvän vastauksen takia en ole antanut itseni ajatella sen pidemmälle. Toisaalta, kun monet ovat kysyneet, miksi ihmeessä rakennamme Tardiksen, olen aina vastannut: "Miksi ei?" En ole vielä keksinyt yhtään kunnollista syytä, miksi emme rakentaisi Tardista.Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-42150280718908171652014-10-28T09:39:00.000+02:002014-12-16T00:20:54.336+02:00Martha ja murikka (uni)Viime yönä olin työpaikan virkistysmatkalla Los Angelesissa. Kaikki oli pelkkää säätöä ja sähläämistä. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä, ja hotellivarauksissa oli jokin ongelma: Meidän oli pitänyt päästä hyvään kylpylähotelliin ja jokaisen saada oma huone, mutta päädyimmekin johonkin ahtaaseen, tunkkaiseen pikkuhotelliin ja jouduimme jakamaan huoneet. Luvassa ei ollut mitään minua kiinnostavaa ohjelmaa, ja olin jotakuinkin koko ajan vain syvästi ahdistunut siitä, että olin jumissa toisella mantereella työkavereitteni kanssa. Tympääntyneenä tallasin likaista kokolattiamattoa huoneemme ovelle. Huokaisten työnsin sen auki, mutta ovi tökkäsi saman tien. Se ei mahtunut aukeamaan kunnolla. Sänkyni oli tiellä. Hivuttauduin ovenraosta sisään. Huone oli vaaleankeltainen ja niin pieni, että kaksi sänkyä hädin tuskin mahtui sinne. Kolistelisimme työkaverini kanssa polviamme, kun yrittäisimme päästä aamulla ylös sängystä. Huonetoverini joogasi sängyllä. Suljin silmäni ja valahdin istumaan sänkyni laidalle.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Kolahdin metallisesti kaikuvalle lattialle. Mitä ihmettä? Säpsähdin jaloilleni ja räväytin silmäni auki. Tuttu humina ja pehmeä, kultaisen ja turkoosin hohtoinen valo tervehtivät minua. Mitä, miten ihmeessä? Seisoin Tardiksen konsolihuoneessa. Lämmin, onnellinen tunne työnsi hämmennyksen sivuun. Tardis ei kuitenkaan ollut kunnossa. Sen huminassa oli hinkuva, koliseva sivuääni, ja koko alus tärisi kuin yrittäen pysyä kasassa kovan paineen alla. Ei kuitenkaan mitään hälyttävältä vaikuttavaa. Olihan Tardis temppuillut ennenkin. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tajuttuani, missä olin, ja ihmeteltyäni Tardiksen tilaa huomasin tuijottavani jämäkän näköistä, tummaa naista nahkatakissa. Leukani oli pudota lattiaan. Nainen ei näyttänyt järin ystävälliseltä, pikemminkin varautuneelta ja uhittelevalta, selvästi puolustusasemiin vetäytyneeltä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Tohtori!" nainen huudahti sotilasmaisesti kiinnittääkseen Tohtorin huomion tyhjästä ilmestyneeseen vieraaseen ihmiseen, tunkeilijaan. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Mmm, tiedän..." Tohtori mutisi äänimeisseli poikittain suussaan kiinnittämättä meihin sen enempää huomiota. Hän oli kumartunut keskikonsolin ylle ja nyki sen uumenista johtoryppäitä yksi toisensa perään. Kädet kävivät vikkelään säätimillä, äänimeisseli vinkui äärirajoilla, ja Tohtori puhisi työn touhussa yrittäen kaikella tarmollaan paikantaa vian ja korjata sen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tuijotin yhä hämmästyksestä ja ihastuksesta lamaantuneena naista, joka tuima katse silmissään harppoi rivakasti minua kohti heittääkseen minut ulos. "Martha Jones?" kysyin edelleen epäuskoisena. En uskonut, että saisin tavata Martha Jonesin, legendaarisen Martha Jonesin. Vilkaisin Tohtorin selkää aivan kuin olisin huomannut hänet vasta nyt. "Hei..." huikkasin huolimattomasti tervehtiäkseni.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
"Hei vaan, vähän kiire. Jutellaan kohta", Tohtori ähisi. Kuului kova, sähköinen poksahdus, ja Tohtori hypähti taaemmas. "Ähhh!"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tummissa silmissä häivähti epäilys. Martha näytti hämmentyvän tiedosta, että Tohtori tunsi minut. Hän pysähtyi jonkin matkan päähän ja näytti miettivän, miten minuun pitäisi suhtautua ja tunsiko Tohtori minut todella. Yhtäkkiä Tardis tärähti voimakkaasti kuin olisimme törmänneet johonkin. Takerruin kaiteeseen pysyäkseni pystyssä, mutta jostain selittämättömästä syystä, kun näin Marthan hoipertelevan minua kohti, syöksyin häntä vastaan. "Martha, ei!" huusin. Marta seisahtui silmät selällään. Ehdin vain nähdä, miten konsolihuoneeseen rysähti valtava kivenmurikka, joka oli liiskata Marthan, ennen kuin kesken loikan haihduin paikalta ja heräsin herätyskellon ulinaan. Tardis oli pelastanut minut siirtämällä minut pois, sillä muuten olisin varmasti jäänyt itse kiven alle Marthaa pelastaessani. </div>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
- - - - - -</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Puuduttavan ahdistava virkistysmatkauni tuntui kestävän ikuisuuden, mutta Tardiksessa ehdin olla vain muutaman sekunnin. Epäreilua, että heti, kun pääsin Tardiksen kyytiin ja olin onnellinen, minut siirrettiin sieltä pois. Olisin niin mielelläni jäänyt korjaamaan Tardista ja tutustumaan ihailemaani Marthaan. Sitä paitsi Tardiksessa tuntui olevan mielenkiintoista vikaa, kun se yhtäkkisesti imaisi kyytiinsä sekä minut että valtavan kivenjärkäleen.</div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-38529640929069279222014-10-27T19:28:00.002+02:002014-10-27T19:37:54.552+02:00KeskikonsolinmetsästysAluksi ajatuksena oli kai vain lykätä valmis lampunjalka Tardikseen ja se olisi siinä - pöytävalaisin! Sitten tuli idea öljylampun kuvusta keskikonsolina. Kun ylimääräisiä ja sopivia öljylamppuja niin malliltaan kuin hinnaltaankaan ei kävellyt vastaan, väkertäminen nousi parhaaksi vaihtoehdoksi. Ja jotenkin Tardis-lamppuun on nyt sitten tulossa hehkuva keskikonsoli. Niin ne suunnitelmat muuttuvat.<br />
<br />
Tänään tarvoimme halki tihkuisen, harmaan Tampereen koluten kirpputoreja etsimässä jotain, mistä koota keskikonsoli. Latistunut, pallomasuinen karahvi pitkällä kaulalla. Edelleen se oikeanmallinen öljylampun kupu. Sopiva lasikippo ja pitkä, kapea juomalasi. Yhden kukan kukkamaljakko. Ihan mitä tahansa.<br />
<br />
Löysimme Kyttälän kirpputorilta jonkin sortin tuikkulyhdyn, joka näytti juuri riittävän sci-filtä ollakseen keskikonsolin perusta. Siinä on jopa hauskoja kuplia! Lasimaaleilla, askartelukuparilevyllä ja liimalla tästä taiotaan vielä konsolipöytä. Keskipylväs, aikaroottori (time rotor - kääk, mitä se on suomeksi?), osoittautui vähän ongelmalliseksi, mutta keksimme, että voimme askarrella roottorin suojalasin tukevasta piirtoheitinkalvosta, joka liimataan tötteröksi tuikun suulle. Näin saadaan sisään sujautettavien ledien avulla konsolipöytäkin hohtamaan. Ideointi on vielä vähän vaiheessa, mutta eiköhän siitä jotain tule.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3f53apnOm3QOFcaqmfLcH3a548190NiOxM-Bgs4bdzOR8LONbMZ3dHibpUp65_8yoQ2EzPolmfpX7k40PiKT-x41QA1MCSsbJmKA3mqewi1AmDvn813Y_ldME-99EBlnabtjF42L2OR50/s1600/WP_20141027_002.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3f53apnOm3QOFcaqmfLcH3a548190NiOxM-Bgs4bdzOR8LONbMZ3dHibpUp65_8yoQ2EzPolmfpX7k40PiKT-x41QA1MCSsbJmKA3mqewi1AmDvn813Y_ldME-99EBlnabtjF42L2OR50/s1600/WP_20141027_002.jpg" height="279" width="320" /></a></div>
<br />
Lisäksi rakennustiimiin saatiin houkuteltua elektroniikkaosaamista! Keskikonsolistahan varsinaisesti luovuttiin täysikokoisessa Tardiksessamme, mutta... näyttää siltä, että sittenkin saamme puolikkaan konsolin. Ehkä. Näillä näkymin ainakin. Elektroniikkanikkarimme näki linkittämäni videon ja totesi, että tästä pistetään vielä paremmaksi ja ettei videolla esitellyssä konsolissa ollut "mitään ihmeellistä". Tämän kaverin käsiin uskaltaa kyllä jättää yhden keskikonsolin. Hmm, muistaakseni elektroniikkanikkarimme oli myös kovin kiinnostunut tasosta vapaista hiukkasista, jotka matkaavat ulottuvuuksien välillä... Kyllä, kuulostaa lupaavalta.Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-53545166156927109542014-10-26T22:00:00.000+02:002014-10-27T13:31:16.227+02:00Sinistä sunnuntain kunniaksiKuten arvata saattoi, tiimin näpertäjä ei ollut osannut pitää näppejään erossa Tardiksesta viikonlopun aikanakaan, joten niinpä Tardis oli saanut katon lisäksi kynnyslistat ja Police Box -kyltit. Kattorakennelmiin oli myös väkerretty reiät - huoltokuilu! - lyhdyn vaihtamista varten. Katon asentamisen ja pohjakehikon korjauksen myötä Tardis oli myös taas tukevoitunut ja lopettanut venkuloimisen joka suuntaan. Ulkoa Tardis oli pohjamaalattu harmaalla tasoittamaan materiaalien sävyeroja. Sisäpinta oli saanut sipauksen valkoista maalia ikkunoiden korkeudelle asti. Lisäksi Muun tekemän maalikokeilun kaveriksi oli ilmestynyt muitakin pieniä koetilkkuja, joista pääsimme sitten valitsemaan sopivimman värin.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Värit eivät toistu kuvissa kovin hyvin hämärän valaistuksen, kehnon kännykkäkameralaadun ja allekirjoittaneen vielä huonompien kuvaustaitojen takia.<br />
<div>
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjOOWkUkV673XRaV8M9Vy1JlhZ6EhV38yrTpn4sDaaS8bd5VVSDe25cq9AEWb9dg8cU2YDDIdtVN20I5S8SvmBME6XQJgcH_z3A1-Uewlfiy-UJsw3hUfcYxxuSTI9J5Y-bGa7A0eZRtAWa/s1600/WP_20141026_002.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjOOWkUkV673XRaV8M9Vy1JlhZ6EhV38yrTpn4sDaaS8bd5VVSDe25cq9AEWb9dg8cU2YDDIdtVN20I5S8SvmBME6XQJgcH_z3A1-Uewlfiy-UJsw3hUfcYxxuSTI9J5Y-bGa7A0eZRtAWa/s1600/WP_20141026_002.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Harmaalla pohjamaalattu Tardis</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Ostamamme mäntyrima oli kolme milliä liian kapeaa Police Box -kyltteihin, joten sitä jatkettiin 3 mm paksulla balsarimalla. Kun Police Box -teksti vielä saadaan paikalleen, liitoskohtaa tuskin huomaa muualta kuin kyltin päistä, ja kolme maalikerrosta häivyttänee rajaa entisestään.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7ZKVozvKs0t4BcXqEgAiOlgNb1qf5Qc98aLW9wj-J3wxzeuXK1Lgd-dTCLp45MgWJm8ogA279JEcuw6byiV-wtbBcnAUc1VdQ3RWqmqJfENbTZ2OmZ8V78_Q5q4Rdc60SHfLA1192Q6oG/s1600/WP_20141026_007.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7ZKVozvKs0t4BcXqEgAiOlgNb1qf5Qc98aLW9wj-J3wxzeuXK1Lgd-dTCLp45MgWJm8ogA279JEcuw6byiV-wtbBcnAUc1VdQ3RWqmqJfENbTZ2OmZ8V78_Q5q4Rdc60SHfLA1192Q6oG/s1600/WP_20141026_007.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pohjamaalin päälle maalattiin mustasta ja <br />
sinisestä sotkettu tummempi kerros.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Sinooperin askartelumaalihyllystä löytynyt sininen väri oli melko hyvä jo sellaisenaankin, mutta päädyimme tekemään Tardisistamme hieman tummemman. Pohjamaalin päälle maalattiin mustasta ja sinisestä sotkettu tummempi kerros. Tässä vaiheessa Tardis sai lempinimekseen Evil Tardis: sen verran uhkaavalta se lähes mustana näytti.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJ5KMJEQZzbdAvSjN9UhcUrZ-NtzaQWukMFVhHHIIHFhlRR8mP2PF2XQmwU2PQLVojUr_y1-l4812QRul0YOqg-VVoTchCMzFP8RTImAlMTL5Nt0QdhPPnUw7Nux-oS-gVXDkZj15KzwLh/s1600/WP_20141026_009.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJ5KMJEQZzbdAvSjN9UhcUrZ-NtzaQWukMFVhHHIIHFhlRR8mP2PF2XQmwU2PQLVojUr_y1-l4812QRul0YOqg-VVoTchCMzFP8RTImAlMTL5Nt0QdhPPnUw7Nux-oS-gVXDkZj15KzwLh/s1600/WP_20141026_009.jpg" height="179" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Katto ja kyltit - laskelmista ja näpertämistä kerrakseen. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Pienoismallissa ehkä turhauttavinta on, että millilläkin on merkitystä. Niinkin pieni heitto pistää silmään. Vaikka sitä ensin ajattelee, että Tardishan on vain yksinkertainen laatikko, nyt rakentaessa on huomannut, että ei se ihan niin yksinkertainen olekaan.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQSlX6DbtzApfJ2O5_BaxtCya_pa_IkXREZ76n8l_qlJTOyTJliPYkDViWv8YsyZkXA4SGXxraAbHV7ys2KoSq49B767gO9xovv15JPZzu04Yzi_s5zMU7s_kZK7KTz1POZvlhIxfva_-p/s1600/WP_20141026_008.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQSlX6DbtzApfJ2O5_BaxtCya_pa_IkXREZ76n8l_qlJTOyTJliPYkDViWv8YsyZkXA4SGXxraAbHV7ys2KoSq49B767gO9xovv15JPZzu04Yzi_s5zMU7s_kZK7KTz1POZvlhIxfva_-p/s1600/WP_20141026_008.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tardiksen kaksi puolta</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Tummemman kerroksen päälle maalattiin sitten ihan pelkällä sinisellä. Kuvissa sininen näyttää melko sähäkältä. Mielenkiinnolla odotetaan, miltä lopputulos näyttää täysin kuivuneena ja päivänvalossa. Tarkoituksena on vielä hieman kuluttaa pintaa, jotta Tardis näyttäisi enemmän kaikkeutta nähneeltä. Ei se nyt sovi, että ympäri maailmankaikkeutta poukkoillut koppero näyttää siltä kuin se olisi juuri maalattu.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjt_3MltQW1Dzkv7f8C82Asf9jl4gawaswSpNFatJv95V8RwB-L6XsM7-XvLwJoYUaEdgtyeh-7rXHUqoOcarK0-6BwrRPi8teN7rjRr9iFvaP-lRSVSagU0BLF3pP41-2B1L8KmdaUqZ7D/s1600/WP_20141026_010.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjt_3MltQW1Dzkv7f8C82Asf9jl4gawaswSpNFatJv95V8RwB-L6XsM7-XvLwJoYUaEdgtyeh-7rXHUqoOcarK0-6BwrRPi8teN7rjRr9iFvaP-lRSVSagU0BLF3pP41-2B1L8KmdaUqZ7D/s1600/WP_20141026_010.jpg" height="400" width="223" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlsn5aQrp2Xy7eBLQVguqBmJ0Thh7dkbdlczZTomOkD1V0fjdoQr1lqp07GX9xshI8_4fy011jqxyzEURwtQAkwb4QHmftXzYauEzTZg7CSzAvlK3dws7RkEvtkDKIqMfYJZBQt2vKwxGi/s1600/WP_20141026_015.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlsn5aQrp2Xy7eBLQVguqBmJ0Thh7dkbdlczZTomOkD1V0fjdoQr1lqp07GX9xshI8_4fy011jqxyzEURwtQAkwb4QHmftXzYauEzTZg7CSzAvlK3dws7RkEvtkDKIqMfYJZBQt2vKwxGi/s1600/WP_20141026_015.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">"Tää teksti tulis nyt tähän..."</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Huh, kylläpäs sininen pomppaakin silmille tässä kuvassa! Police Box -kyltit ja puhelinkaapin kyltti tulostettiin aivan tavalliselle kopiopaperille, kun ne oli ensin muokattu sopivan kokoisiksi. Kyltit päätettiin kiinnittää yksinkertaisesti decoupage-lakalla, mutta eihän tämäkään ihan putkeen ensimmäisellä kerralla mennyt. Liian lakan takia paperi vettyi liikaa, venyi ja kupruili. Paremmaksi tekniikaksi osoittautui sivellä ohuelti lakkaa ensin paperin takapuolelle, lätkäistä kyltti paikoilleen, tasoitella paperi ja sitten sutia lakkaa varovasti päälle. Näin vältyttiin suuremmilta kupruilta. <br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiThmiAktYLc6zwib6tXwhvSlAfxuyKkonejMcAOgIjLHaagPpTOfcRFssy7p3O6kK99paNAtkNc11V_Tu6cDdWVdLPP3iZ86i7FUKG-LQdJjIAS6PVod6GrhW4LdxnygwZ6v3vBnlw0h12/s1600/WP_20141026_019.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiThmiAktYLc6zwib6tXwhvSlAfxuyKkonejMcAOgIjLHaagPpTOfcRFssy7p3O6kK99paNAtkNc11V_Tu6cDdWVdLPP3iZ86i7FUKG-LQdJjIAS6PVod6GrhW4LdxnygwZ6v3vBnlw0h12/s1600/WP_20141026_019.jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Alkaa jo näyttää paremmalta kuin <br />aneemisen harmaa pahvitötterö. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEho9Bp-1vCsMO_ac2nGTZ5AJBNIdtXN1WSShEg0xAlIZcDjYjLB5vOT2zQU39w9py559YRA6vwnILmPoNbcAnnblM_tY6MrOGC2Yl3SxLzNk9J0HM9UHNJ2ImL0Fb2Qwpk5ojDidHeZpKRo/s1600/WP_20141026_024+(2).jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEho9Bp-1vCsMO_ac2nGTZ5AJBNIdtXN1WSShEg0xAlIZcDjYjLB5vOT2zQU39w9py559YRA6vwnILmPoNbcAnnblM_tY6MrOGC2Yl3SxLzNk9J0HM9UHNJ2ImL0Fb2Qwpk5ojDidHeZpKRo/s1600/WP_20141026_024+(2).jpg" height="400" width="223" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vahti-Muu. Muu puolustaa Tardista.</td></tr>
</tbody></table>
<div>
<br /></div>
<div>
Tardis-työmaan liepeillä nähtiin hiippailemassa myös hyvin epäilyttävästi pukeutunut Ken-nukke, joka käyttäytyi vielä epäilyttävämmin ja olisi ilmeisen mieluusti tahtonut päästä leikkimään Tardiksella. Muu puolusti urhoollisesti Tardista tältä epämääräiseltä tunkeilijalta kuin paraskin vahtilehmä. Myöhemmin Ken palasi retuuttaen mukanaan jotain alastonta blondia, mutta Muu ammui hiipparit matkoihinsa. Muun sydäntä riipaisi jättää Tardis ilman ovia Hervantaan tietäen, että Ken saattaisi edelleen hiipparoida lähistöllä vaanimassa tilaisuutta vallata Tardis. Ehkä seuraavalla kerralla Tardis saa ovet suojakseen, jottei se ole niin haavoittuvainen tunkeilijoita vastaan. </div>
</div>
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-59840438792377717242014-10-25T12:10:00.000+03:002014-10-25T12:10:27.245+03:00Kato! Katto!Sain myöhään illalla viestin, johon pöllämystyneenä heräsin: "Kato! Katto!" Hervannan päähän kuivumaan jätetty Tardis oli saanut katon. Nyt se ei näytä enää ollenkaan niin surulliselta kuin ilman kattoa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKN5Zui1cWTb_X8aMF8enbKM64QZJIraq2s_QcNzMUuhnQqClaAdP-E0mPnsuMwS7W7CqbnzI2jvP3Fr5X2GbXxaT3Bq8BO869nG-Aq8gBF9xFSIyL7SFAYGSnIJBy6IB2mTKyuv3TPol5/s1600/tardiksella-on-katto.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKN5Zui1cWTb_X8aMF8enbKM64QZJIraq2s_QcNzMUuhnQqClaAdP-E0mPnsuMwS7W7CqbnzI2jvP3Fr5X2GbXxaT3Bq8BO869nG-Aq8gBF9xFSIyL7SFAYGSnIJBy6IB2mTKyuv3TPol5/s1600/tardiksella-on-katto.jpg" /></a></div>
<br />
Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-45272663277058988592014-10-24T22:02:00.002+03:002014-10-24T22:06:31.501+03:00Perjantaipuuhastelut ja Doctor MuuSanonpahan vain, että matkustaminen aamuisessa ruuhkabussissa Tardista kanniskellen ei ole niitä asioita, joita tahdon tehdä enää kovin usein uudestaan. Yrmeät työmatkalaiset melkein liiskasivat Tardis-paran, jota yritin suojella parhaan taitoni mukaan. Onneksi selvisimme toimistolle asti ilman suurempia kolhuja, ja Tardis sai rauhallisen lymypaikan työpisteeni vierastuolin alta.<br />
<br />
Keskustasta matka jatkui Sinooperin maalihyllyn kautta kohti Hervannan tukikohtaa. Siellä oli työstetty seinien peiliosia ja kulmapaloja. Pääsimme liimailemaan, ja onneton, harmaa laatikko alkoi jo vähän muistuttaa poliisipuhelinkoppia. Pohjan rimasta väännetty kehikko oli liimauksen kuivuttua tukevoittanut rakennelmaa huomattavasti, mutta käännellessämme Tardista ympäriinsä, kuului kova napsahdus, liimaus petti yhdestä kohtaa ja Tardis oli jälleen hyvin heiluvainen. Liimauksen korjaaminen ja tukirakenteiden lisääminen jäivät kuitenkin seuraavaan kertaan.<br />
<br />
Tiimiimme liittyi myös innokas, pieni apulainen: Doctor Muu. Muu on löytölelu, jota kukaan ei ole kaivannut, ja nyt Muu oli enemmän kuin innoissaan auttamassa kaikessa mahdollisessa, kun se pitkästä aikaa otettiin mukaan leikkeihin. Muu on iloinen, hyväntahtoinen, sinnikäs ja oikein avulias pieni lehmä, mutta myös hieman kömpelö. Muusta kasvaa ihan varmasti vielä pieni suuri seikkailija.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh94KrbJJQLMPUArrntx79c3YWnbIKzKko9-MuKC_rgW41LilLyHvRZAYNcqZK9gbKAdlT00mPCt6Buizlp6sm9VPvCXD7f_5X-5DLpDYOCjUIlcQryazAe0wO1TGVxZXrq_agYNZqoowG/s1600/WP_20141024_007.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh94KrbJJQLMPUArrntx79c3YWnbIKzKko9-MuKC_rgW41LilLyHvRZAYNcqZK9gbKAdlT00mPCt6Buizlp6sm9VPvCXD7f_5X-5DLpDYOCjUIlcQryazAe0wO1TGVxZXrq_agYNZqoowG/s1600/WP_20141024_007.jpg" height="640" width="358" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tardis ja Doctor Muu.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkW4SN2oyxQ6MLzGw07CRa2hL9oXpn1PdxHynXOJYMdNRz2d9wx77pz_xRrrLDawY7kxGCIyjSEq01C9BE5ptvAswrtjF2eD1aUVitv8ojbIKooOf92E287FUGOX5shLZHqwg8XD6B0Bob/s1600/WP_20141024_014.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkW4SN2oyxQ6MLzGw07CRa2hL9oXpn1PdxHynXOJYMdNRz2d9wx77pz_xRrrLDawY7kxGCIyjSEq01C9BE5ptvAswrtjF2eD1aUVitv8ojbIKooOf92E287FUGOX5shLZHqwg8XD6B0Bob/s1600/WP_20141024_014.jpg" height="640" width="358" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tardisin takapuoli alkaa jo näyttää lupaavalta.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEoXM2sLMC-plklkJUBj2sYGRt9e5x8q-MS97g0xwu-rPlAuWrLsRo5OYnZsbClXPdNtMCkbkGIdJKHDu5KjLuHQKHhitlwUWuBpEqWCUaXwuWB02RPM-OrzpYPZmVPHfLvVuT5Ufo_Y0S/s1600/WP_20141024_005.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEoXM2sLMC-plklkJUBj2sYGRt9e5x8q-MS97g0xwu-rPlAuWrLsRo5OYnZsbClXPdNtMCkbkGIdJKHDu5KjLuHQKHhitlwUWuBpEqWCUaXwuWB02RPM-OrzpYPZmVPHfLvVuT5Ufo_Y0S/s1600/WP_20141024_005.jpg" height="222" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Muu testasi maalin sävyä maalaamalla koeläntin. Sinistä maalia löytyi sitten myös toisista tassuista.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmW-kgbfTSpLExbu_jI1PNBD1AN-BxdNN3TuBOReiW_2Trg_YoJJEGUqCy9FoT7Z6Gi_0bCpqUEDv1eIr-QDh3f55vsG1nQh-G4nOPAH5S782jWAMn20otZJXUw1vbkidmI2qWRNcMmp9X/s1600/WP_20141024_017.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmW-kgbfTSpLExbu_jI1PNBD1AN-BxdNN3TuBOReiW_2Trg_YoJJEGUqCy9FoT7Z6Gi_0bCpqUEDv1eIr-QDh3f55vsG1nQh-G4nOPAH5S782jWAMn20otZJXUw1vbkidmI2qWRNcMmp9X/s1600/WP_20141024_017.jpg" height="640" width="358" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Muu oli tyytyväinen päivän lopputulokseen.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Löytyipä netin syövereistä myös tällainen mielenkiintoinen Tardis-projekti, josta on varmasti hyötyä meillekin, kun täysikokoisen version kanssa ryhdymme puuhastelemaan:<br />
<a href="http://www.therpf.com/f9/my-new-series-doctor-who-tardis-build-image-heavy-99629/" target="_blank">http://www.therpf.com/f9/my-new-series-doctor-who-tardis-build-image-heavy-99629/</a><!--[endif]-->Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-7503676971547292752014-10-21T22:51:00.001+03:002014-10-24T13:13:32.116+03:00Rimojen nyhertämistäMuistuuko mieleen, miten koulussa aina jotkut nurisivat, ettei matematiikalla tee yhtään mitään oikeassa elämässä? "Miksi pitää opiskella matematiikkaa? Ei siitä ole mitään hyötyä!" Tänään todistimme ysiluokkalaiselle, että matematiikkaa ja etenkin trigonometriaa ja yhtälönratkaisua tarvitaan muun muassa Tardisin rakentamiseen. Siinä sivussa saimme oivan tilaisuuden opettaa Pythagoraan lauseen, joka ilmeisesti käydään läpi seuraavalla matematiikan tunnilla. Niin, että matematiikkako ei ole hyödyllistä? Yritäpä rakentaa Tardis ilman matematiikkaa!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3IaecY7jNzV3y6dEMEY5sZ-ZyZooG47IjWM-9vE2TO73xW4kl1VMa-8JDt5j1jNKVgKwKslFCGj50ZyWCNgv6n427ff_4BxLXExqUhNcN_s-u8sZ0r1hApdewfJEVOOHlheGtGX7to-2K/s1600/WP_20141021_004.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3IaecY7jNzV3y6dEMEY5sZ-ZyZooG47IjWM-9vE2TO73xW4kl1VMa-8JDt5j1jNKVgKwKslFCGj50ZyWCNgv6n427ff_4BxLXExqUhNcN_s-u8sZ0r1hApdewfJEVOOHlheGtGX7to-2K/s1600/WP_20141021_004.jpg" height="223" width="400" /></a></div>
<br />
Muuten olikin hieman nyherryspäivä. Kävimme ostamassa Harrasteesta rimoja ja pistimme niitä palasiksi kylpyhuoneessa pienellä sahalla. Hiekkapaperilla nysvättiin päitä sileiksi. Liimatessa huomattiin pieniä mittavirheitä: milli sinne, milli tänne. Huomattiin myös, että kuumaliima loppui kesken. Kattoa sovitettaessa huomattiin vähän isompi mittavirhe. Tarkemmin sanottuna ylimääräiset 10 mm sivuunsa. Hups. Katon alaosa meni nyt purkuun.<br />
<br />
Yrityksenä olisi saada seuraavaa kertaa varten mahdollisimman paljon osia leikeltyä valmiiksi, jotta voisimme keskittyä varsinaiseen kokoamiseen. Perjantaina ehkä jatketaan nyhertämistä, jos jaksetaan.<br />
<br />
Tällä hetkellä ehkä vähän harmittavat hölmöt mittavirheet. Pienoismallissa parillakin millillä on paljon väliä. Oma mokani, joka kasvoi piirustusten 1 cm:stä pienoismallissa jo 1,5 cm:iin, suoranaisesti ottaa päähän, koska kyse on ihan puhtaasta mittausvirheestä. Mitä liekin olen ajatellut, kun olen mittaa ottanut... Katto oli jo niin hyvällä mallilla, ja vasta sovitusvaiheessa huomasimme, että se olikin aivan liian suuri! Aivan turhaa työtä siis, purkaminen ja korjaaminen. Toisaalta, kuten totesimme, on hyvä, että nämä ajatuspierut tulevat ilmi ja tapahtuvat nyt pienoismallia rakennettaessa. Sitähän varten pienoismallin päätimme rakentaakin.<br />
<br />
Nainen, joka vielä toistaiseksi omistaa Tardisin puhelimen, otti yhteyttä tänään, ja tarkemmista diilailuista sovittaneen huomisen tai ylihuomisen aikana. Siinä onkin sitten varsinaisen Tardisin ensimmäinen osa. Siitä on hyvä aloittaa? Naurattaa vain jo valmiiksi, kun puhelimen omistaja viestissään kysyi, tuleeko puhelin somisteeksi kotiini. Tavallaan. Mitäköhän sanoisi, jos vastaisin: "Ei, kun asennan sen aikakoneeseen"?Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-37264065896764994752014-10-20T21:25:00.003+03:002014-12-21T13:45:01.531+02:00Puhelimen pärinääOlin hieman skeptinen sen suhteen, löytyisikö mistään sopivaa puhelinta. Minulla ei ollut tarkkaa mielikuvaa, millainen sen pitäisi olla, mutta toisaalta sen pitäisi olla juuri tietynlainen sopiakseen Tardisiin. Tiesin vain, että tietäisin kyllä, kun se oikea osuisi kohdalle. Rakkautta ensisilmäyksellä. Sulkien tietenkin pois ihanat antiikkipuhelinvaihtoehdot, joiden hinta nousisi liian helposti määrittelemättömän budjetin ulottumattomiin ja joita ei raaskisi tähän käyttöön luovuttaa kuitenkaan rikkoutumis- ja kolhiintumisvaaran vuoksi.<br />
<br />
Kun tarkemmin pohdimme, Tardishan vilisee puhelimia. Vaikuttaa siltä, että sen puhelimet vaihtuvat aivan yhtälailla kuin sisustuskin. Tohtori puhuu puhelimeen niin sisällä kuin ulkonakin, ja poikkeuksetta lankapuhelimen johto tuntuu olevan loputtoman pitkä sallien Tohtorin viuhtoa ympäriinsä puhelun aikana. Yhdeksännen Tohtorin Tardisissa nähdään ainakin kaksi hyvin erilaista puhelinta: The Empty Childista tuttu, 1910-luvun tyylinen puhelin poliisipuhelinkopin puhelimena sekä World War Threessä toinen, paljon slimmimpi, valkoinen lankapuhelin, josta itse Hyacinth Bucketkin olisi ylpeä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/BDTMPQBADVk?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div style="text-align: center;">
The Empty Child: Antiikkia, antiikkia?</div>
<br />
Empty Childin upea puhelinkaunotar tuntuu kuitenkin hieman erikoiselta ratkaisulta 1960-luvun poliisipuhelinkopissa, eikö? Jos Tardis jumittui nykyiseen muotoonsa 1963, miksi siinä olisi ensimmäisen maailmansodan aikainen puhelin? Toisaalta se on Tardis.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://www.bbcamerica.com/anglophenia/files/2012/03/blue_box.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><img border="0" src="http://www.bbcamerica.com/anglophenia/files/2012/03/blue_box.jpg" height="320" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Arkistokuva poliisipuhelinkopista.</td></tr>
</tbody></table>
Äkkiseltään ei tule mieleen kohtausta, jossa Tardisin poliisipuhelin olisi soinut kymmenennen Tohtorin aikana. Saa vinkata, jos näin kuitenkin on käynyt! Tohtori oli tuolloin muutenkin niin edistyksellinen nörtti, että käytti kännykkää.<br />
<br />
Mutta 11. Tohtori kuitenkin palasi käyttämään lankapuhelinta! Viidennessä Pond Lifen osassa Tohtori fiksailee Tardista seisten tikkailla ja puhuen samalla hyvin 60-lukuisen näköiseen, oranssiin lankapuhelimeen, jonka johto itse asiassa näyttää tulevan poliisipuhelimen kaapista. Toisaalta Clara soittaa poliisipuhelimeen ja saa Tohtorin jälleen kerran ihmettelemään soivaa puhelinta. Tällöin puhelin on musta bakeliittipuhelin, ja johdolla on pituutta metritolkulla. Nämä kaksi vaihtoehtoa tuntuvat sopivan paremmin 1960-luvulla jumiutuneeseen Tardisiin. Samoin myös arkistokuva englantilaisesta poliisipuhelinkopista puhuu bakeliittipuhelimen puolesta.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/SxXAY7LyjcM?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div style="text-align: center;">
Pond Life, osa 5: Oranssi puhelin.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/r7ATZSErvxM?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div style="text-align: center;">
The Bells of St John: Musta bakeliittipuhelin.</div>
<br />
Summa summarum, törmäsin tänään Internetin ihmemaassa kirpputoreja selatessani mustaan bakeliittipuhelimeen, joka varasti sydämeni. Aivan kuin se olisi hihkunut: "Tardis! Tardis!" Otin yhteyttä myyjään ja kyselin, vieläkö puhelin kaipasi uutta kotia. En yksinkertaisesti voinut vastustaa, kun kyseessä oli vielä kohtuuhintainen, siistikuntoinen ja kaunis puhelin. Vähän hirvitti katsella, miten joistain vastaavanlaisista puhelimista pyydettiin useita kymmeniä euroja, jopa 100-200 euroa. Niissä hintahaitareissa olin varsin tyytyväinen 20 euron hintaan, vaikka puhelimen varmasti olisi saanut halvemmallakin - parhaassa tapauksessa sopiva olisi voinut lojua jonkun tutun varastossa. Mutta se rakkaus ensisilmäyksellä. Nyt toivotaan, että puhelin on vielä vailla uutta kotia. Puhelin ei tiedäkään, millaisiin seikkailuihin se vielä päätyy!<br />
<br />
Muissa kuulumisissa lisää iltateetä ja rimamenekin mittaamista. Huomenna suorimme töiden jälkeen yhdessä Harrasteeseen rimaostoksille, nappaamme Murmelin keskustasta matkaan ja jatkamme Rähmälän tukikohtaan puuhaamaan Pikku-Tardiksen parissa.Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4176858324238083492.post-89501738001071985192014-10-20T16:32:00.002+03:002014-10-20T17:21:12.837+03:00Jokainen Tardis on omanlaisensaOn varmasti aivan yhtä monta tapaa rakentaa Tardis kuin on rakentajiakin. Juuri tästä syystä en ole halunnut surffailla liikaa aiheen ympärillä pyörivillä keskustelupalstoilla tai -sivustoilla. Ihan jo siksi, että en halua edes nähdä keskustelua, jossa välillä tuntuu olevan tarkoituksena vain osoittaa, että toinen on väärässä. Saati sitten, että haluaisin osallistua sellaiseen. Vaikka pääosin keskustelu tuntuukin olevan ihan leppoisaa, lannistaviin väittelyihin törmää silti silloin tällöin. Suosikkiaiheita näissä väännöissä tuntuvat olevan sekä Tardisin katto että ovet.<br />
<br />
Mielestäni näissä keskusteluissa pitäisi muistaa muutama pääkohta.<br />
<br />
1) Tardis on muuttunut Tohtorin mukana halki sarjan. Ei ole olemassa yhtä ultimaattisen oikeaa Tardista.<br />
<br />
2) Jokainen rakentaja määrittelee itse, kuinka tarkasti tahtoo "alkuperäistä" jäljitellä.<br />
<br />
3) Syitä rakentaa Tardis on monia. Joskus käytännöllisyys ja käytettävyys sanelevat poikkeavia ratkaisuja. Kuinka käytännöllinen on 65 cm syvä vaatekaappi, jossa ovet aukeavat sisäänpäin? (Tämän kysymyksen kanssa painin itse.)<br />
<br />
4) Rajoittavat realiteetit. Täysikokoinen Tardis on aikas iso, sisäpuolelta vielä suurempi. Harvalla lienee ylimääräistä tilaa niin paljon. Usein myös perushuonekorkeus saattaa jo lyödä kapuloita rakentajan rattaisiin. Hieman pienempi Tardis voi olla käytännöllisempi. Hieman kevyempi Tardis voi olla käytännöllisempi - materiaaleista riippuen myös halvempi. Pienempää ja kevyempää on myös helpompi tarvittaessa kuljettaa ja siirrellä, koottavaa myös näppärämpi säilyttää.<br />
<br />
5) Se ei kuitenkaan ole sisäpuolelta suurempi. Eikä matkusta ajassa ja avaruudessa. Se on lavaste, rekvisiittaa. Myös sarjan Tardis on rakennettu vain lavasteeksi, ja se toimiikin kuin lavaste: kulloistakin kohtausta parhaalla mahdollisella tavalla palvellen. Esimerkiksi joskus voi olla kohtauksen kannalta parempi, että ovet aukeavat sisäänpäin, joskus ulospäin. Tai ainakin se voi näyttää paremmalta, dramaattisemmalta.<br />
<br />
Siksi toivoisinkin, että jokaisen rakentajan annettaisiin rauhassa rakentaa omanlaisensa Tardis. Oli sitten kyseessä pahvinen pienoismalli, kakku, penaali, työpistekomero, vaatekaappi, leikkimökki, lukunurkkaus, kirjahylly tai täysimittainen replika viimeistä puunsyytä myöten. Enkä usko, että kovin monellakaan on kauhean kattavaa tai ammattimaista taitoa ja kokemusta nikkaroinnista, mutta tekemällä oppii, ja siihen jokaiselle pitää antaa mahdollisuus ilman lyttäämistä. Jokainen Tardis on omanlaisensa. Jokainen Tardis on rakentajansa näköinen. Mutta yhtä kaikki jokainen Tardis on varmasti rakentajalleen rakas ja tärkeä.<br />
<br />
Tällaisia ajatuksia kumpusi pollaani, kun istuin itsekseni iltaa teekupin, mittataulukon, rullamitan ja piirustusten kanssa. Tarkoitukseni oli laskeskella ovien mittoja ja erehdyin väsyneenä luulemaan peitelistaa tolpaksi, säikähdin, että piirustuksissa on virhe (ei ollut), ja jotenkin päädyin pähkäilemään sitä, miten ovet lopulta toimivat. Yleensähän käytössä on vain oikeanpuoleinen ovi, joka avataan sisäänpäin. Mutta kun kummatkin ovet aukeavat, ne voivat aueta kumpaan suuntaan vain. The Eleventh Hourissa Tardisin syöksyessä hallitsemattomasti kohti Maata ja Tohtorin roikkuessa ulkona, molemmat ovet ovat auki - sisäänpäin. Samaisessa jaksossa, kun pakkolaskun tehnyt ja selälleen kellahtanut Tardis makaa Amyn puutarhassa ja Tohtori ryömii esiin, ovet lävähtävät dramaattisesti auki ulospäin (joskin vain hieman reilut 90 astetta). Millä logiikalla? Miten ovet on asennettu, jotta ne toimivat näin? Millaiset ovet ovat? Millaiset saranat? Millainen karmi? Miten saisimme ovet toimimaan noin? Pitäisikö ne saada toimimaan noin? Onko niitä mahdollista saada toimimaan noin? Mussuttaako joku, jos ne eivät toimi noin? Miten minä haluaisin, että ne toimisivat? Miten niiden kannattaisi toimia? Väsyneenä ajatus alkoi ahdistaa: Jos ovet eivät toimisi oikein, olisiko Tardis enää Tardis? Pilaisivatko vääränlaiset ovet koko Tardisin?<br />
<br />
Lähetettyäni muutaman paniikkiviestin Hannalle ("Meillä on oviongelma!") painuin lopulta pehkuihin Hannan rauhoiteltua minua ("Eikä ole mitään ongelmaa."). Että sitä voi olla kiitollinen kaverista, jolla on jalat maassa ja pää pilvissä! Siinä peiton alla kölliessäni mietin, että loppujen lopuksi sillä ei periaatteessa ole niin kovasti väliä, mihin suuntaan ovet aukeavat. Tardis on oikukas. Perustelut kumpaan tahansa aukeamissuuntaan ovat olemassa: Tohtori ehkä avaa oven aina sisäänpäin, mutta tiettävästi tämä on Tardisin mielestä väärä suunta ja yksi Tohtorin ärsyttävistä tavoista. Joten... mikä loppujen lopuksi on "oikea suunta" ja pitäisikökään ovien aueta kumpaankin suuntaan? Kukas sen tietää. Saa nähdä, miten päin ovet aukeavat tässä Tardisissa.Berliozahttp://www.blogger.com/profile/01118205284884639953noreply@blogger.com0