Aika ja dimensio vapaa

Niinhän siinä kävi, etten voinut vastustaa avointa kutsua vastaanottamaan linnaa. Örkkien tanssiaisiin saapuikin hyvin sekalainen mutta ehdottoman ilomielinen joukko innokkaita tanssijoita. Tahdotusti tanssiaiskutsu oli kiirinyt yli ajan ja halki dimensioiden, ja tanssilattialla nähtiinkin hyvin kirjava juhlapukujen kavalkadi. Pukukoodina "juhlapuku (aika ja dimensio vapaa)" on edelleen ehdoton suosikkini. Itse sujahdin mukavuussyistä 1470-luvun firenzeläispukuuni. Kompassi ja avain kaulaan, ja tämä aikamatkaaja oli valmis! Kutsuun kirjoitin nimen unieni Astellariumin järjestelmän kolmannen planeetan mahdottomaan kuuhun viitaten - ja kas, kummaa, kerberos ovella päästi minut ohitseen tervehtimään Hallitusta!

Tanssilattialla tanssittiin läpi historian ja rinnakkaistodellisuuksien aina keskiajalta Bordoniaan asti. Tuli tavattua monia tuttuja ja rupateltua. Vasen ketara ei ole vieläkään oikein ottanut toipuakseen viime viikonlopun adventtitanssien rasituksesta, joten tällä kertaa myös istuskelin melko paljon. Se ei sinänsä haitannut, koska yleensä seuraa riitti salin reunoilla. Jos ei riittänytkään ja kun ilmeisesti homeinen sisäilma alkoi ahdistaa, takaovesta oli helppo livahtaa ulos kiveykselle katselemaan lähes täyttä kuuta. Tosin silloin saattoi tulla paha olo, jos Kuuta katsellessaan ajatteli liikaa välimatkaa ja kuinka suurella vauhdilla kiidämme halki avaruuden. Halpa karuselli.

Pitkästä aikaa oli hauska päästä tanssimaan myös vanhojentansseista tuttuja humppia. Täytyy sanoa, että niistä tansseista on kyllä jo niin pitkä aika, että Mignon, Pompadour, Pas d'Espagne ja Salty Dog Rag vaativat aavistuksen verran verryttelyä ja kertaamista Youtube-videoiden avulla (ohjeitahan nyt ei kukaan jaksa lukea). Ilokseni pääsin nämä kaikki neljä myös tanssiaisissa tanssimaan. Kummastuksekseni myös huomasin, etteivät ne nyt niin kovin kummoisia tansseja olleetkaan. Paitsi ehkä Salty Dog Rag, joka vauhdikkaana ja iloisena on yksi suosikeistani.

Yllätyksekseni minut kutsuttiin myös viimeiseen valssiin. Niin käy melko harvoin. Yhä vain yllätyksekseni minua haki tanssimaan oikein tanssitaitoinenkin herrasmies, (jonka nimen unohdan aina) jonka kanssa oli mukava pyörähdellä pitkin lattiaa. Olisi vain pitänyt muistaa nostaa puvun kevyesti laahustava helma käsivarrelle, mutta eihän sitä nyt sellaista keksi tehdä renessanssipuvun kanssa. Mutta huomasinpa jälleen, ettei renessanssipukua ole tehty valssia varten: niin minä kuin herrakin (jalkojeni välistä) talloimme pientä laahustani. Valssin aikakaudella laahus on ollut sentään sellainen, että sen on saanut aina nostettua kunnolla ylös - renessanssissa näköjään ei.

Kaiken kaikkiaan tanssiaiset olivat ilmeisen onnistuneet ja tanssittuakin tuli tarpeeksi: tossuni hajosivat viimeisen valssin aikana. Parikin kaveriani naureskeli, satunko tietämään satua kahdestatoista tanssivasta prinsessasta. Lupaan ja vannon, että olin matkassa aivan luvallisesti, en ollut karannut makuukammaristani tai huumannut ketään!